Jätä valkoiset helmesi kaulaan...

Laita päälle sun mekkosi uus. Meidän toiveidemme ja tekojemme takana jossain on tulevaisuus... Paremmat päivät, paremmat päivät.. Laulaa Juha Tapio.

Tänään on vuoden viimeinen päivä. Juhlitaan vanhan vaihtumista uudeksi.

Tämä vanha vuosi 2015 on ollut mun, ja meidän, elämän tähän mennessä raskain vuosi. Se on ollut täynnä tunteita ja tunnemyrskyjä, on menty laidasta laitaan. On ollut niin syvää surua ja tuskaa, niin että tuntuu että se repii rikki sydämen. Toisaalta on ollut hyvän jännityksen sävyttämää iloa ja onnellisuutta. Kokonaisuudessaan on aika paljon jo se, kun pystyy sanomaan kuulumisten kyselyyn, että "ihan hyvää kuuluu". Loppuvuosi on kyllä ollut paljon positiivisempi ja jännempi, mitä on osannut odottaa, mutta siitä huolimatta vuoden lopputunnelma on "ihan hyvä". Vielä on paljon tehtävää, että jälleen uskaltaa luottaa elämän ihanuuteen.

Jostain on tullut kuitenkin se voima, jonka avulla on päässyt ja jaksanut eteenpäin. Koskaan ei pidä kadottaa sitä ajatusta, että Elämä tarjoaa koko ajan kuitenkin kaikkia hyviä lahjojaan. En edes uskalla ajatella, kirjoittaisinko näin, jos loppuvuosi olisi mennyt toisin. Mutta sitä ei nyt onneksi tarvitse miettiä. Ja onneksi en oo ollut yksin, vaikka välillä siltäkin on tuntunut. Mulla on ihana mies, ihanat isä ja äiti, sisko ja veli. Ja muut sukulaiset ja ystävät. Työkavereissakin on melkoisia aarteita. Ja kaiken takana Jumala. Jumala, joka kantaa kuitenkin eteenpäin, vaikka elämä tuntuu epäreilulta.

Vuosia sitten eräs rippikoululainen kirjoitti, että "pitää mennä rikki tullakseen ehjemmäksi". Niin se kai on. Vaikka matka ehjäksi on kyllä pitkä matka vielä. Ja silti, keskeneräisenäkin on valmis ja juuri sopiva. Tästä vuodesta ei tuu kyllä mulle sitä "maailman ihanin tyyppi -palkintoa", mutta luotan, että riitän näin.

Ja näillä mennään kohti uutta vuotta. Ilman suuria lupauksia ja suunnitelmia.. tai no, jos nyt ehkä muutama: vähemmän sokeria, enemmän unta, enemmän musiikkia, yksinkertaista elämää... Josko ensi vuonna onnistuisi herkkukaapin tyhjentämään ennen kuin sinne ostaa uutta? Tai josko kodin "tavarataivas" muuttaisi muotoaan? (Se kyllä tapahtuu joka tapauksessa, mutta josko sais omia turhia sieltä pois vihdoista viimein). Josko olis aikaa laittaa valokuvia koneelta kirjoiksi ja lajiteltua muutenkin... Joskohan?

Tiedä häntä, mitä ensi vuosi tuo tullessaan, mutta sen tiedän, että huomenna en aloita mitään uutta kuuria tai elämää. Vuosi vaihtukoon, minä seuraan rauhassa mukana. Muutoksia tulee kuitenkin ja paljon, niin nyt vielä otan rauhassa, onhan tässä vielä viikko lomaakin jäljellä.

Näihin sekaviin kuviin ja tunnelmiin, Hyvää uutta vuotta 2016!

Ps. Eilen käytiin elokuvissa. Elokuva oli "Joy". Oli muuten hyvä elokuva. Kannattaa käydä katsomassa.

Mutta mitä tapahtui...

joulupukille... ei vaan blogipostauksille...

Ilmeisesti tämän vuoden raskaat ajat alkaa vaikuttaa, ja väsymys on vallitseva olotila. Näissä töissäkin on se hyvä puoli että kun oot viikonlopun töissä, niin sitten saa vapaata. Huono puoli onkin sitten se, että kun aiot pitää vapaita, muut päivät täyttyy töistä. Asenteestahan tääkin on kiinni, mutta kyllä mä oon valmis lomalle.

Ja lomailun aloitin eilen. Ja se jatkuu ensi vuoden puolelle.

Blogin kanssa on nyt ollut hiljaista. Olishan mulla kyllä kirjoitettavaa, tää on tää sama virsi joka kerta. Asioiden priorisointi on nyt aiheuttanut sen, että ei oo pystynyt ajattelemaan tätä. Kun haluais myös joskus kirjoittaa järkevästi, eikä vain tällaista ajatuksenvirtaa.. Josko ensi vuonna...

Nyt kuitenkin on aatonaatto. Muutama viikko sitten Serkun kanssa mietittiin et josko siirtyis juhlimaan pakkasukkoa, niin ehkä sitte kaikki olis valmista. Kaikki kuitenkin on nyt ihan hyvin hanskassa. Ja hanskatkin on tallessa toistaiseksi. Ja joulu, se tulee vaikkei kaikki oliskaan valmista. Jeesuksen juhlassa ei kysellä onko kaapit siivottu ja onko ruoat täydellistä. Silloin toivottavasti kysytään "Mitä sinulle kuuluu?" ja nautitaan yhdessäolosta kaikin puolin. On toivottavasti myös aikaa itselle. On aikaa nähdä ja kuulla, on aikaa tulla nähdyksi ja kuulluksi.

En tiedä, mikä joululaulu on mulle se kaikista sykähdyttävin. On niin monta hienoa, ja hienoja versioita hienoista lauluista. Joululauluihin mä en myöskään kyllästy, ne on vaan niin parasta joulunajassa. Onneksi joulunaika kestää vähintään adventista nuutinpäivään. Joskus vähän alkaa jo aikasemminkin. Yksi laulusuosikki on kyllä Pekka Simojoen Enkelten laulu. Siinä lauletaan "Olkoon kunnia Jumalalle ja rauha maailmaan. Hän epätoivon alle ei jätä lapsiaan. Olkoon kunnia Jumalalle ja rauha maailmaan. Hän näyttää maailmalle näin hyvää tahtoaan."

Tänä jouluna toivon rauhaa. Maailmaan, mutta myös sisäistä rauhaa jokaiselle. Jumala ei jätä lapsiaan epätoivon alle. Siihen on välillä vaikea luottaa ja uskoa, mutta niin sen täytyy olla.

Joulu on taas, riemuitkaa nyt...!

"Sun pallossa palaa valo."

On taas se aika vuodesta. Kun illalla nukkumaan mennessä toinen sanoo "Sun pallossa palaa valo.". Se toinen en oo minä. Eli mun pallossa. Eli joulupallossa palaa valo. Ja se on makuuhuoneen ikkunalla roikkumassa. Ja mä nukun sillä puolella, joka on lähempänä ikkunaa, mut kauempana ovesta. Jotta möröt syö ensin sen toisen. Suomipopin mukaan moni muukin nainen nukkuu samalla perusteella kauempana ovesta. Ja joka ilta noin viiden viikon ajan mä nousen vielä sängystä sammuttamaan valon.

On siis Adventin aika. Hoosiannaa laulettiin tänään kirkossa. Uusi kirkkovuosi on alussa, ja suuntaa mielet sekä jouluun, että kuluneen vuoden tapahtumiin. Melkoinen vuosi on ollut. Hyvässä ja pahassa. Ei voi muuta sanoa.

Ekaa kertaa tähän aikaan vuodesta, mulla on pienoinen jännitys lahjahankinnoista..  Työt tuntuu haittaavan vapaa-aikaa ja ajattelua, ja yhden yhtään ajatusta ei ole... Tai on. Mutta mikään ei oikein tyydytä mua. Ja osa on aikaoptimistinkin käsityksen mukaan ihan liian myöhässä jo. Ja osa pitäis kipeesti aloittaa jo.

Viime vuonna jouluvalmistelu oli niiiin siistii. Oli vain aikaa joulujutuille. Nyt on työjutut ja työjoulujutut ja omat jutut ja omat joulujutut. No, viikonlopun migreeni toivottavasti taas oikeesti muistutti, että joulu tulee vähemmälläkin ja asioita voi tehdä vähän himmeemmälläkin liekillä. Se olis nyt elintärkeää oppia vihdoin.

Adventin aika on tullut. Joulu ja Jeesuksen syntymäjuhla on jo aivan lähellä. Nauttikaamme ❤

Operaatio joulukortit ja muut.

Operaatio joulu.

Siltä se nyt tuntuu just nyt.

Oon tajunnut, että vaikka mä oonkin jouluihminen ja se valmistelu on ihanaa, mut ei niitä valmisteluaikoja voi hoputtaa. Nyt tarvitaan lunta. Tai ainakin vähintään Kuningas tulee-jouluvaellus. Ja oikeesti vähän rentoutuneempaa mieltä. 

Sen tää marraskuu kyllä aina tekee, että työpäivät on ihan täynnä kaikkee mietittävää ja ihan tekemistä, että haluis vaan hypätä joulukuuhun.

Ensimmäinen adventti ja Hoosianna! Mahtavuutta... Sitä ennen asia ja ajatus kerrallaan. Päivä vain ja hetki kerrallansa.

Keep Calm and Think Positive.

Hengissä?

Hei, täällä ollaan. On vaan ollut kaikenlaista kiirettä. Ja mietittävää. Mutta oon hengissä. Ja tarkoituksena vielä jatkaa kirjoittamista.

Käviköhän nyt niin, että lokakuulle ei tullut yhtään postausta. Taitaa olla. Mut lokakuussa kävin elokuvissa Kummitytön, hänen Siskonsa ja mun Serkun kanssa. Onnelin ja Annelin talvi oli ihana. Ja ne virkatut tonttulakit olis kyllä jees. Oi talvi ja joulu. Lokakuussa pääsin vihdoin käymään Ruotsissa, tän vuoden varsinainen eka kerta. Oli kivaa. Vaikka Trollhättanissa tapahtuikin hirveitä. Noi koulusurmat on kyllä hirveitä. En kestä niitä. Käytiin myös Kummituskävelyllä täällä Porissa. Se olikin jännä juttu. Tiiä sitten, mikä on totta ja mikä ei...

Eilen oli Pyhäinpäivä. Leppoisasti renkaita vaihtaen vaikka olikin pyhä. Ehkä tulevaisuudessa olis kiva jotenkin erityisemmin viettää sitä. Käytiin me illalla hautausmailla, se on aina pysäyttävää. Sillä tavalla lämmöllä pysäyttävää, rauhoittavaa. Kiitosta, kaipausta, oloa, jolle ei ole sanoja. Onhan se raskastakin. Mutta silti... Jälleennäkemisen toivossa täällä eletään.

Tänään, marraskuun ekana, oon herännyt itekseni suht ajoissa, ootellut että Mies herää, ollaan syöty aamupala rauhassa ja maattu sohvalla, katottu Tervetuloa Ruotsiin ja Solsidan ja nyt Tapio Suominen selostaa hiihtoa telkkarissa..

Olispa jo joulunaika! Sitä mä jo odotan. Onneks oon jo luopunut osasta periaatteitani, joulun valmistelu voi (ja pitäiskin) aloittaa jo marraskuussa. Mut ei tietysti liikaa. Että on vielä jotain iloa kun lauletaan Hoosiannaa. Mut vaikka verhot voi vaihtaa ennen joulusiivouspäivää. Ja jotain sellasta. Parasta olis, jos pian tulisi jo Ensilumi. Ja tulispa tänä vuonna kunnon Talvi.

Haikeus on nyt ehkä tämän hetken fiilis. En tiedä mistä se johtuu. Mutta ei se oo huono.

Nyt täytyy lopettaa, Mies ehdotti et pitäis varmaan liikkua. Ja pitäis hakee tuolit varastosta ja sen sellasta...

Mukavaa Marraskuuta!

Kööpenhaminan Hygge

Kööpenhaminan hygge. 

Mehän lähdettiin kesälomalla Kööpenhaminaan. Se oli sellai nopee päätös. Oli niin paljon ikävää meneillään ja maisemaa piti vaihtaa. Koska reissu tuli nopeesti, niin tämä oli tällainen puoliksi omatoimireissu. Tjäreborgin kautta lennot ja hotelli, mutta ihan oman aikataulun ja budjetin mukaan. Olipa helppoa matkustamista, Pikkuveljen luona oltiin yksi yö, ja aamulla lähdettiin lentokentälle. Torstaina aamupäivällä lähdettiin ja sunnuntaina iltamyöhällä tultiin taas Helsinkiin. Matkalle siis... Varaa aikaa, kuvatulvaakin saattaa tulla. 

Pyöräilevät kaupunkilaiset. Se kävi selväksi heti alkumetreillä kun saavuttiin. Jo lentokentältä lähtien huomasi, miten siellä oli pyöriä junissa ja se oli ihan tavallista. Torstaina saavuttiin hieman sateiseen ja kylmään Kööpenhaminaan. Lentokentältä suunnistettiin keskusasemalle, syötiin siellä Sunset Boulevard - pikaruokapaikassa ja suunnistettiiin Copenhagen Island Hotellille. Sunset Boulevard oli vähän niinkuin Hesen ja Subin risteytys, hamppari oli sellanen subin tapainen leipä. Copenhagen Island -hotel oli kyllä hieno hotelli. Aika uudenoloinen ja rakennettu veden päälle. Niinkuin Kööpenhaminassa on paljon tehty. Ihanasti kävi vielä niin, että huone oli sinne kanavan puolelle, eikä keskeneräiselle rakennus- ja teollisuusalueelle. Sateen takia lepäiltiin hotellissa ja myöhemmin käytiin viereisessä kauppakeskus Fisketorvetissa tutustumassa kauppoihin. Myöhemmin illalla käytiin vähän kävelyllä vielä hotellin lähistöllä. Kylmä tuuli ajoi meidät kyllä aika pian sisätiloihin.. 

Pikkuhiljaa matkalla muistui mieleen, että Ai niin!! Täähän on H.C.Anderssenin kaupunki. Ja Ruman ankanpoikasen. Josta tulikin Joutsen. Anderssenin patsas oli oikeastaan ensimmäinen kunnon nähtävyys, joka käytiin katsomassa tuulisena perjantaipäivänä. Ihan oli huppu päässä kun käveltiin hotellilta kaupunkiin. Ihan lähellä Tivolia ja päärautatieasemaa. Joutsen on kuvattu hotellin vierestä. Andersenin patsaalla piti oikein taistella ja pitää puolensa japanilaisia vastaan, niitä oli kuvaamassa toisiaan eri combonaatioissa ihan hulluna. Ja kun luulit, että ne lopettaa, niin ei, sieltä tulee seuraavat 20 lisää. :) 

Ensimmäinen ruokakuva. Perjantaina syötiin hyvin (ja kalliisti). Oli kyllä sen arvoista. Nyt juurikaan en muista ravintolan nimeä, enkä toria, mutta jos sen joskus haluat tietää, niin jostain sen varmaankin pystyn kaivamaan esille. Jännittävää oli miten Kööpenhamina jonkin verran muistutti Roomaa, tai jotain muuta keskiaikaista kaupunkia. Mutta keskiaikainen se kai onkin. Oli katuja ja aina siellä täällä tori, jota ympäröi erilaiset ruokapaikat. Smörrebrödejä ei sitten kuitenkaan syöty, vaikka niitä Tanskassa kai pitäisi syödä. Ja viinereitä ne kuulemma syö. Me ei kyllä syöty. Lähteissä lentokentältä ostettiin pullat mukaan lentokonekahveille. Tuo jälkiruoka oli kyllä ihan järjettömän hyvä. Ja mä olin sen ansainnut. 

Muutama poseerauskuva tähän väliin eri päiviltä. Ensimmäinen on hotellilta. Oltiin viidennessä kerroksessa ja siellä oli kiva, kun ei ollut varsinaista parveketta, vaan ikkunat/ovet oli lattiasta kattoon. Koko ulkoseinä oli siis ikkunaa. Ihana kun oli valoisa hotelli. Toinen on Pieni Merenneito-patsaalta. Sielläkin oli hulluna turisteja, just ehdittiin japanilaisten alta pois. Ihan hilkulla oli, etten liukastunut kivillä ja tippunut jorsaaniin, se oliskin ollut ihan hyvää youtube-kamaa kaikille turisteille. Merenneidolle mentiin hotellilta junalla, ja sieltäpäin sitten käveltiin poispäin. Koko lauantain aikana käveltiin lopulta 28 400 askelta. Eli n. 21 km. (Miten se onkin niin vaikeaa lähteä kotona 5 km:n lenkille?) Ja aurinko paistoi ihan polttavastikin :) Kolmas on maailman pisimmän miehen vierestä. Siellä oli se Guinness Records -museo, mutta ei käyty siellä sisällä. Legokaupungissa kun oltiin, niin edes muutama legokuva legokaupasta. Legolandissa me ei käyty, neljä päivää ei riitä siihen. 

Pari ruoka-asiaa sitten taas. Irma on tanskalainen ruokakauppa. Sieltä oli pakko ostaa Irma-kahvia äitille ja isälle tuliaiseksi. Eräänlainen Irma- kahvi on isän suvun puolelta sellainen legenda. Irma on siis tuon Irma-kaupan oma merkki, vähän kuin Rainbow tai Pirkka. Mehut juotiin Torvehallerne - kauppahallissa, tai kaksi hallia siinä on vierekkäin ja välissä ulkoravintola-alue. Uudenaikainen kauppahalli rakennettu torille, sieltä sai ruokaa ja juomaa ja lähiruokaa varmaankin. Ihana paikka. Kaikki oli koottu yhteen paikkaan. Ja noita mehupaikkoja oli tosi paljon muutenkin. Oli hyvää ja virkistävää. 

Kööpenhaminassa sattui olemaan meneillään Jazz-viikko. Se oli sillä tavalla erilainen Porin jazzeista, että meidän käsityksen mukaan oli joka puolella kaupunkia paljon erilaisia klubeja ja ilmaiskonsertteja ja pienissä paikoissa konsertteja. Me käytiin kuuntelemassa Studenterhusetilla ilmaiseksi Strangers on a Train -bändiä. Oli hauska paikka ja meininki. Siinä hotellin lähelläkin olisi ollut jokin kiva konsertti, mutta alettiin pihistellä ja etsittiin ilmainen paikka. Toinen kuva on tanskamummojen lounaasta :) Patsas sai pitää huolta tavaroista. 

Mulla on vielä muutama asia... 

Sunnuntaina olikin sitten viisasta viettää päivää ihan muualla kuin keskustassa enää. Ströget-kauppakatu oli jo nähty ja käyty, ehkä jotain kivoja konsertteja olisi voinut löytyä. Olishan siellä keskustassa museoita ja kaikkea nähtävää, mutta seuraavalla kerralla sitten. Sunnuntaiaamuna suunnattiin ensin lentokentälle viemään tavarat, ja sieltä lähelle lentokenttää Pohjoismaiden suurimpaan akvaarioon, Den Blå Planet. Mua jännitti, että mitenköhän me saadaan siellä koko päivä kulumaan, mutta helposti kului kyllä monta tuntia siellä. Ja oli niitä kaloja ja muita mereneläviä kiva katsella ja tutustua niihin. Ja oli siellä montaa vesiensuojeluunkin liittyvää seikkaa. Ja sitten oli veikeät merisaukot. Ihan huipputyyppejä :) Ja hyvä kalaravintola oli siellä. Söin kalapullia ja Mies söi fish 'n chipsit. Mahtavaa oli kun ruokapaikka ei ollut mikään ketjupikaruokapaikka, vaan liittyi siihen akvaarioon ja vedeneläviin. Päästiin vielä hyvin jonottamatta sisään, ja paikka oli niin iso, että sinne mahtui paljonkin ihmisiä. 

Mulla olis vielä ihan vaikka kuinka paljon kivaa jaettavaa Kööpenhaminasta. Kuva on harvinaisesta puistosta, jossa oli jopa pyöräily kielletty!! Kummallinen paikka siellä kyllä.

Oikeastas Tanskasta, tai Köpiksestä, jäi kyllä hyvä fiilis. Jalat oli ihan puhkipoikki kolmen päivän hullun kävelyn jälkeen. Junatkin olis ollu ihan näppäriä, mutta me kuljettiin nyt kävellen. Yksi veneretki tehtiin kanavalla, sellainen turistiretki. Siinä näki kivasti kanssa sitä kaupunkia. Kallen kahvikärrystä kahvia ja kaakaoo. Vessat Köpiksessä oli kyllä positiivinen yllätys. Voisi kehittää jopa uuden sanonnan, siitä kun joku toimii hyvin. Että toimii kuin Köpiksen vessat. Yleiset vessat oli siistejä, ja ilmaisia, ja niissä oli vessavahdit kaikissa. Geokätköily jäi... Ei jaksanut alkaa etsiä, vaikka oli kyllä paikat ylhäällä. Se vaatii oman keskittymisensä. Mutta meillä oli kuitenkin muuten mukava ja ihana loma. Ja taas sain monessa kohtaa huomata, miten huomaavainen ja ihana Mies mulla on. Iittala, Marimekko, Valio ym. suomalaisia asioita siellä näkyi mainoksissa ja kaupoissa, se nyt ei kai liene yllätys Tanskassa. 

Ja se Hygge. Sille ei ole minkäänkielistä vastinetta. Hyvää oloa, rentoa meininkiä, elämästä nauttimista, ei turhasta nipoteta, kaikki on mahdollista. Se on kyllä siellä olemassa. Sellainen tunnelma. Että elämä on mukavaa. Ja niihin tunnelmiin on nyt hyvä lopettaa. Kukaan ei jaksa enää lukea. 

Tärkeitä asioita.

Tänään tuli mieleeni kaksi tärkeää asiaa syksylle: Kummitytön tapaaminen (mieluusti useamman kerran) ja Ruotsin reissu (vaikka kaksikin kertaa ennen joulua).

Tottakai on muitakin tärkeitä. Mutta nuo olivat nyt ykkösiä. Vielä voisi lisätä vierailun Tikkakoskella Kummipojan armeijapaikassa vierailemassa.

Ja niitä tärkeitä asioita pulpahtelee mieleen lisää kovin paljon koko ajan.

Toivotaan, että tärkeät asiat hoituu mitä pikimmin ♡

Digiaika,

Digiaika. (20 vuotta sitten tämäkin olisi voinut kertoa ponista... Silloin oli Sammissa poni Dikson, Digi. Mutta ei) 

Tämä on ihmettely tästä digiajasta, ja miten se vie jotenkin tosi paljon aikaa, kaikki se säätäminen. Vaikka toimiessaan tämä kaikki onkin todella mukavaa. 

Nyt siis Kööpenhaminaa saatte vielä odottaa... No, on työt alkaneet ja marja-aika, mutta on myös digiaika. Ja Mies vasta kohta tulossa Ruotsista. 

On nää laitteet kyllä jotenkin rasittavia. Mies päivitti läppärin ohjelmistot ja nyt ei saa valokuvia auki. Kauheen kiva, kun se on kuitenkin suurin syy miksi itse tarvitsee tätä läppäriä. Ja muutenkin meni vähän kone sekaisin. Ja sitten ei koskaan tiedä, että mistä kohtaa se joku ongelma löytyy. Ja nyt sitten Mies joutuu olemaan koneella myös vapaa-ajalla. Sen jälkeen kun on 9 tuntia istunut tietokoneen vieressä melko lailla tiiviisti. 

Tää ei nyt siis ollut Miehen vika. Nää koneet nyt vaan on niin hankalia. Ja nämä päivitykset. Tää on kyllä vähän mahdotonta, kun jonkin asian laitat väärin niin sitten ei pääse enää koneella mihinkään. Ja jos alat korjata jotain asiaa, niin täytyy varmistaa, että kaikki oleellinen on varmuuskopioitu johonkin... 

Nyt taas tuntuu siltä, että kaikissa laitteissa on joku ongelma, mikä hankaloittaa käyttöä: 
- Läppäri meni päivityksistä sekaisin..
- Tabletilla en pääse omaan sähköpostiin, enkä päivittämään blogia, kun se meni asennuksissa jotenkin sekaisin. 
- Jos päivittää puhelimella blogia ja käyttää siihen appsia, niin kuvat näkyy väärin kun lukee blogia läppärillä. 
- Yhteystiedoissa suuri osa on kahteen kertaan, kun puhelimen järjestelmä kerää ne sähköpostista. Jonka osoitelista on sekaisin käyttäjän holtittomuuden takia. 
- Jos vaihtaa puhelinta, pitää huolehtia, että kaikki numerot yms. on kopioitu. Ja siinä puhelimessa on ihan oma microsoft-tili, jonka tunnuksia ei voi muistaa. 
- Netissä tunnuksia on ihan miljoonasti, ja koskaan ei tiedä mikä sopii mihinkin. 
- Spotifyn listat pitää tehdä ensin läppärillä tai tabletilla, jotta sen saisi kunnolla synkronoitua puhelimeen. 
- Kun Mies soittaa skypellä, täällä soi puhelimen ja tabletin skype, koska ne ovat molemmat auki. Koska kaikkien järjestelmien kanssa pitäisi olla koko ajan online, niin on äärettömän hankala löytää kirjaudu ulos-nappulaa. 

Haha... Näitähän voisi listata vielä vaikka kuinka paljon lisää :) Tää on ihan mahdotonta. Ja vielä työpaikan järjestelmät ei edes ole tässä. 

Nyt vaan toivon, että saan kuvat talteen, ja varmaan kohta pitää uusia tuo ulkoinen kovalevy, ettei se ehdi vanhentua, että kuvat eivät mene pilalle. Ja sitten vielä jossain vaiheessa pitäisi katsoa valokuvacd:t läpi, että onko ne kunnossa ja mitä niistä pitäisi säilyttää, mutta miten sen teet, läppärissä ei ole enää cd-asemaa :) 

Emmääheikest. 

Oikeesti näist kaikist on kyl iloaki, kun ne toimii. 

Saunayoga oli tänään hyvä. Ja Mies tulee kahden yön päästä kotio. Ja koht on eka työviikko ohi. Ja kyl se kohta on kunnon syksykin ja joulu :) Nyt kannattaa nauttia metsästä. 

Se tunne...

kun tunnet, että poni on yhdessä kanssasi hyppäämässä esteitä <3

kun tunnet, että poni kuuntelee.

kun tunnet, että voit rentoutua ponin selässä ja luottaa, että hyvin menee.

kun tunnet, että tekemisessä on rauha.

kun tunnet niin, että pääset ongelmien ylitse.

Se Tunne. Rauha. Onni.

Ratsastusleiri <3

(Kuvassa Jolanka, Vinski ja Hönö)

Jäljelle jää kysymys, miten tunne siirretään arkeen ja synkkiin ja myrskyisiin hetkiin?

Syksyn alku.

Kun lomat loppuu, kesä ohitse on... lauloi Suurlähettiläät 15 vuotta sitten. (En ookaan pitkään aikaan kuunnellut...).

Loma loppuu Mieheltä, mulla on vielä viikko tallilla. Sitten pitää ladata työpuhelimen akku ja omat akutkin pitäis olla ladattuna.

Tämä kesä nyt oli mitä oli. Meinasi olla jännääkin jännempi, mutta ei ollutkaan. Mutta oli tämä kesä nyt kuitenkin ihan hyvä. Ja oli ihaniakin hetkiä. Kaikesta huolimatta. Ilolla ja sekavilla ajatuksilla toivotan tervetulleeksi syksyn. Ilman mitään suuria tavoitteita.

Tervetuloa syksyn mustikat ja sienet. Tervetuloa punaiset ja mustat viinimarjat. Tervetuloa omenat ja kypsä vilja. Tervetuloa hämärät illat, kynttilät ja lyhdyt. Tervetuloa villasukat. Tervetuloa syyslukkarin aikataulut liikuntapaikassa. Tervetuloa perunannosto. Tervetuloa värikkäät lehdet.

Haluaisin toivottaa tervetulleiksi myös paljon kohtaamisia ja tapaamisia ystävien kanssa.

Syksy ♡

Kirjankansirunoutta.

Viihdytin itseäni 😊 Anoppilan Aitasta löytyy vanhoja kirjoja, joiden nimet ovat puhutelleet mua jo viiden vuoden ajan. Eli tässä nyt lopputulosta 😊

"Arvoisa Rouva Marie, Nimismies nukkuu huonosti. Se koskee myös sinua.
Rakas Henrietta, sellaista ei tapahtunut. Aamu sarastaa, tapaamme jälleen, kun mustarastas laulaa."

"Täällä Pohjantähden alla, jäinen retki. Lääkärin ratkaisu: Purkkiin pantu ihminen."

"Elmerin kuuma kesä, säädyllinen aviorikos."

Kokeilin eilen myös mustikkagaletteja, ranskalaisia mustikkapiiraita. Tuli muuten hyviä, voisin tehdä toistekin. Ohje oli Kodin Kuvalehdestä, joka ilmestyi 9.7.

Fem år sedan...

Tänään tuli mun ja Miehen ekoista virallisista treffeistä kuluneeksi viisi vuotta.

Aattele. On jo viisi vuotta siitä kun sain tavata tuon Ihanan Miehen. Kaikin puolin kunnollisen ja herttaisen. Huomaavainen ja Huolehtivainen. Ja kyllä Mies hullutteleekin, kun vähän yllyttää. Ja joskus joutuu kaiken maailman kotkotuksiin mukaan, vaikkei aina haluiskaan. On hyvä olla mun Miehen kanssa. Alusta asti on ollut hyvä olla. Turvallista ja Leppoisaa.

Ei meillä mitään isoja juhlia tämän kunniaksi ollut. Tavallista lomailua Miehen  Äidin luona. On ollut mukavaa.

Kesäyö Pohjanmaalla.

Kokeilu kännykällä postaamiseen. Latasin puhelimeen sovelluksen.

Käytiin Kööpenhaminassa. Onneksi päästiin lähtemään. Lupaan reissusta lisää myöhemmin.

Oli Kids Jazzit ja Kummityttö ja hänen äitinsä ja siskonsa siellä kanssa. Oli hyvät ilmat. Oli jazzeja muutenkin.

Oli jazz-henkinen metsäretki Miehen kanssa. (Jazzpaita 2010 ja Jazz-tuubihuivi). Löydettiin mustikoita 2-3 litraa ja kanttarelleja yhteen risottoon. Lisää haetaan kunhan keritään.

Oli kekkerit Tädin luona serkkujen kera. Saunaa, grilliä, Miljonääripeliä.

Nyt on kesäyö Pohjanmaalla. Pohjoisen valoisuus vaikuttaa täälläkin. On paljon enemmän valoa yöllä kuin on etelämmässä. Aitassa on aika vilpoista. Sadetta luvannut. Mustikat metsässä oottaa. Linnut huutaa ulkona.

Kohta on kuukausi kulunut. Tällä viikolla on kyllä aihetta juhlaankin. Nimipäiviä ja muita merkkipäiviä. Sellasta elämä on.

Heinäkuussa 2015.

Tänään paistaa aurinko, ja olen sairaslomalla. Koska Mies tekee vielä töitä, niin kokeilin ulkoilua tässä kodin pihassa. Enkä ymmärrä, miksi näin ei voisi tehdä useammin ja miksi kukaan ei ymmärrä ostaa meidän kotia. Tässä on oikeasti ihan hyvä olla. Ja kirjoittaa. Vaikeastakin aiheesta. (tai en tiedä kirjoitanko sitten kuitenkaan mitään). 

Heinäkuu 2015. Ei ole hyvin alkanut tämä. Enkä tiedä, mitä siitä oikein kirjoittaisin. En todellakaan tiedä, mistä aloittaisin ja uskallanko kirjoittaa sitä vielä tänne blogiin. Mulla on ainakin ehkä kolme lukijaa, joten ei tässä nyt kovin suuria yleisöjä ole. Ja ainakin ne kolme lukijaa tietävät mitä aihetta tää koskee. Mutta muuten en tiedä, että millä hakusanoilla tänne eksyy, ja käykö joku muu mun ystävistä lukemassa. Tai muuten vaan tutuista. Ja jaksanko vielä puhua tästä asiasta. Ja vaikka täällä kirjoittaisin mitä vaan, niin aina löytyy joku, joka möläyttää jotain tyhmää. 

Mutta nyt ei myöskään huvita kirjoittaa jotain pelkkää diipadaipaa. Nyt on pakko vaan oppia olemaan. Niinkuin Neljän suora eilen Kirjurissa lauloi. Ne lauloivat myös, että uskallanko toivoo, et olis vielä yks mahdollisuus. 

Tää on nyt ihan tyhmää. En osaa kirjoittaa ja sanoa oikein mitään. On tyhmää kierrellä ja kaarrella, kun voisi olla vaan kirjoittamatta ja kirjoittaa ajatuksiaan vasta sitten kun on valmis. Sillä välin voisi kirjoittaa vaan kivoista asioista, joita elämässä on tosi paljon. Mutta jos se vaikea asia on koko ajan päällimmäisenä mielessä, varsinkin kaikkien operaatioiden jälkeen, niin ei voi. 

Olispa tietenkin helppoa, jos tämä olisi sisustus- tai leivontablogi. Tai jos tällä blogilla olisi joku oikeasti yksi suunta ja tarkoitus. Mutta tämä on mun elämästä. Iloista, ja suruistakin. Mutta jotain asioita on niin vaikeita, että niistä on tosi vaikeaa puhua, ja varsinkin blogissa.. Se on kummallista, mutta niin se vain on. Ja lohduttajana/kuuntelijana on hankalaa, varsinkin jos haluaa sanoa jotain. Koska kaikki mitä sanot, voidaan käyttää sinua vastaan. Joihinkin suruihin ei voi vain sanoa mitään. 

Tämän piti olla hyvä kesä. Kai siitä vieläkin voi tulla ihan hyvä. Ei kyllä paras ikinä. Ehkä paras ikinä on ensi vuonna. Tai oli jo viisi vuotta sitten. Ei sitä voi mistään tietää. 

Tää oli nyt tällaista diipadaipaa ja jaarittelua. En mä pysty vielä muuhun. Mutta älä huolestu. Mulla on nyt vaikeaa, mutta ihan hirveesti hyviä asioita elämässä. Ja rakkaita ihmisiä. Ja lupaan kirjoitella paremmin. Ehkä seuraavaksi teen matkakirjoituksen Kööpenhaminan reissun jälkeen. Vihdoin matkalle Miehen kanssa kahdestaan muualle kuin Suomeen tai Ruotsiin. Mies on kyllä monta kertaa ollut Köpiksessä, mutta mä en oo vielä kertaakaan. Odotan näkeväni Merenneito-patsaan ja Tivolin. Pikkuhiljaa alkaa sirpaleiden kasaaminen, jotta elokuussa voi mennä taas töihin. 

PS. Ne kolme lukijaa, jotka tiedän, niin ihmettelee nyt, että mitä on tapahtunut. Mutta mä kerron vaikka myöhemmin. Kun nähdään tai ollaan muuten yhteyksissä. Olkaa kärsivällisiä... Ei ole hätää. 

Miten monta tuntia...

voi ihan vain tuhrata siihen, että kattelee vaan ympärilleen, että mitä kaikkea pitäiskään tehdä? Monta.

Tämä päivä oli nyt vähän sellainen tuijottelupäivä. Kahden leirin jälkeen on jäänyt päälle pieni leirikooma. Tänään piti olla tehokas kuin mikä, mutta tuijotin vaan riparin ohjelmaa saamatta kuitenkaan sen suurempia sisältöjä aikaiseksi. Ne sisällöt on välillä vähän hankalia, kun ei voi kaikkea kuitenkaan loppuun asti suunnitella. Kun ei niistä leiriläisistä aina tiiä, että minkä tyyppisiä ne on. Kaikenlaista matskua sitä on sitten vaan raahattava mukaan. 

Kotona oon muuten vaan tuijotellut. Kun tuntuu, että ei tällä juhannusväliviikolla oikein jaksa aloittaa mitään projektia. Kun illat kuluu niin nopsaan. Juhannus on tulossa ja kaikkia juhannuksen ruokasuunnitelmia pyörii päässä. 

Mutta ei mulla nyt muuta tänään. Nyt pyörii lettuja silmissä, Mies niitä paistoi. Kun meillä on niin paljon kananmunia :) Ihana Mies! 

Palataan myöhemmin oikeisiin asioihin, huomenna toivottavasti loppuu koomailu :) 

Koomailua Ahvenanmaalla, Bomarsundissa :) 

Voihan suuret suunnitelmat!! :)

Tässä on mun appelsiinipuu. Se kasvaa sittenkin. Mummullakin oli appelsiinipuu. Mummun synttärit olis ollu tällä viikolla. Tuolta tulee muuten lisää alkuja. 

Suuri suunnitelma oli siis päivittää blogia vähän useammin kun alkaa kesä ja on vähän löysempiä päiviä, että voisikin jaksaa ja olisi ajatuksia... Tai ajatuksia nyt aina on :) Mutta eihän nämä suuret suunnitelmat mene niin. (No, sen kai on elämässä nyt oppinut muutenkin. Vähän pienemmissä ja isommissa asioissa). 

Niin. Kun kesä on aluillaan niin yhtäkkiähän on ihan hirveesti kaikenlaista tosielämää. 

Esimerkiksi: 
- kevätkirkot
- koulupäivystykset
- leiripalaverit
- leiripakkaamiset, töissä ja kotona 
- koti myynnissä = muista pitää siistinä vielä vähän enemmän
- lounaita ja kahvitteluita, vaikka Kummitytön ja Serkun kanssa, vaikka Sisarusten kesken, vaikka työkaverien kanssa. 
- Kummipojan ylioppilasjuhlat! Ihanaa kun on juhlat! Ja pääsee mukaan juhlia valmistamaan.
- Skypeilyäskypeilyäskypeilyä!! Kulta on reissussa ja viikon päästä määkin lähden leirille. Ja oon siellä silloin tällöin. 
- Saunailtaa ratsastuskamujen kanssa. 
- Ruoatkin pitää muistaa hakea, kun niitä REKO-piiristä tilasin. Mistähän tuo Reko nyt olikaan lyhennys. Mutta siis ruokaa saa ostaa suoraan tuottajilta. Sellainen lähiruokapiiri. Jospa onnistuisin juhannusta ennen tilaamaan ribsitkin sitä kautta. 
- Ja kaikkia kesäsuunnitelmia!!  

Surullista on huomenna se, että menen koulupäivystämään Lattomeren koululle. Ja tämä on nyt oikeasti viimeinen kerta, ainakin tietääkseni, kun menen Lattomeren koululle. Koululaisten kanssa nähdään kyllä ensi syksynä uudessa koulussa ja kerhossa, mutta Lattomeren pieneen, ihanaan kouluun en ole enää menossa. Kevätkirkkokin pidetään Lattomeren kirkossa viimeistä kertaa. Voi että. On se kyllä surullista. 

Iloinen asia tältä päivältä muuten. Reposaaressa on uusi pubi, The Merry Monk. Ihana paikka. Käytiin siellä Miehen kanssa tänään syömässä. Hyvää oli kummankin burgeri: Miehellä oli naudanlihaa ja mulla oli bataattia ja halloumia. Toivotaan kovasti menestystä Merry Monkille!! Mennään kyllä uudelleenkin käymään kun vaan päästään. 

Nyt on rauhoituttava, ettei käy niin että Nukku-Matti menee ohitse. Välillä se on niin, että kun oikein on paljon kaikkea kivaa, niin ei oikein malttais nukkua. Mutta jos on pirteä, niin jaksaa paremmin kaikkea. :) 

Mukavaa toukokuun viimeistä viikkoa Sinulle!! Olkoon kaikilla luvassa hyvä kesä, ehkä jopa mainio kesä kaikenlaisista elämän kiemuroista huolimatta.

Vähän tekemistä tässäkin kesäksi :) Sukista toinen on jo valmis, neuletakki on ihan alkutekijöissään vasta! 

Hui. Pari viikkoa kesälomaan.

Tai siis koululaisten kesälomaan. Mulla on miniloma nyt. Alkoi tänään. Olin siis vielä tänään töissä. Ja huomenna on jo vapaata. Tässä viikon aikana on pari lomapäivää ja pari siirrettyä vapaapäivää. Niitä mitä en oo vielä pystynyt kevään aikana pitämään. 

Vähän on leiristressiä. Aina se tulee. Kevään tullessa se aina iskee. Mutta eiköhän ne leirit järjesty ihan hyvin. Ollaanhan me lomalla. Tai siis ne koululaiset on. Mä oon leirillä töissä. Mutta ne on erilaisia töitä. Ei meidän tarvi niin paljoa häärätä tukka putkella koko aikaa. Voi ottaa ihan iisisti. 

Iisisti mä voisin ottaa vaikka nyt pienellä lomallakin. Kaikkee olis tekemistä. Mut mä en aio tehä ellei mua huvita :) Kuulostaa vähän välinpitämättömältä, mutta ei se todellisuudessa ole sitä. Oon niin pirskatin tunnollinen tässä elämässä, että välillä voi vähän relatakin. 

        

Muutama huhtikuun lopulta... Tsemppiviesti itelle peilissä :) Vappuna käytiin kullan kanssa Kallossa auringonlaskua katsomassa. Ja vähän kätköilemässä. Mut ei löytynyt. Ja uusi mietelausekortti. Kuinkahan monta tsemppiviestiä ja mietelausetta sitä ihminen tarvii? Ehkä tosi monta. 

Ihanaa muuten kun tuo kevät on jo muuttunut oikeastaan kesäksi. Miten se meneekin niin nopeesti ohi. Toivotaan, että hyvä kesä on edessä. Sopivan lämmin, sopivan rento, sopivan menevä. Hyvä kesä. Toivotaan, toivotaan... 

Tulkaa, aurinkoiset, ihanat päivät!! 

Sadepäivä.

Sunnuntaiaamupäivä, 26.4.2015. Sade ropisee ikkunalautoihin. Mies alkaa tiskata. Itse istun sohvalla ja kirjoittelen. Vielä en oikein tiedä, että mitä. 

Pari huhtikuun synttärisankaria "muutaman vuoden" takaa. :) 

 Tällä viikolla mulla oli Syntymäpäivä. Oon jo aikaisemmin kirjoitellut tännekin, että teen siitä omasta päivästä vähän taidetta. Koska musta vaan Syntymäpäivä on iloinen asia ihmisen elämässä. Oikeasti päivä, jolloin muistaa, että olen saanut syntyä tähän maailmaan, saan elää turvassa ja rauhassa, ja että minä oon just paras minä, ja riitän juuri tällaisena. Muiden ihmisten onnitteluihin ei ole muuta syytä kuin se, että minä olen minä enkä kukaan muu. Ja en missään nimessä tarkoita sellaisella huonolla tavalla, vaan hyvällä tavalla. Ja jokaisella meistä kuitenkin on syntymäpäivä. Jokaisella on se oma päivänsä vuoden aikana. Ja sitä on syytä kyllä juhlia. Jollakin itselleen hyvällä tavalla. 

Tänä vuonna sainkin oikein mieluisan syntymäpäivälahjan. Nukuin todella huonosti edeltävän yön, ja aamulla olikin mukavaa kun Mies tulikin yllättäen kotiin. (Vähän olin jo edellisinä päivinä monesta asiasta sitä ajatellut, että mahtaisko niin olla, mutta en sitten kuitenkaan ihan uskonut.) Kuitenkin, Mies saapui lahjojen ja ruusujen kera, Ihanaa. Päivä kului kaikenlaisissa mukavissa merkeissä, oli töitä, oli ratsastusta, oli mukavaa oloa. Myös kirje Ystävältä ilahdutti päivää, toivottavasti pian nähtäisiin :) Ja koska synttärifiilistelyjä voi jatkaa vielä viikonlopunkin yli, niin perjantaina juotiin synttäriteetä ja -kaakaota Kummitytön ja Kummitytön Äidin (eli mun serkun) kanssa. Oikein oli mukavaa se, hienot vaaleanpunaiset ruusut oli valinnut Kummityttö ja hienon heppakortin oli piirtänyt. Voi että. 

Eilen olikin sitten monenlaista tekemistä. Ehdin piipahtaa Lattomeren koululla Loppuhuipennuksessa, Lattomeren koulun viimeinen keväthän on menossa. Se on kyllä surullista se. Että kylältä loppuu koulu. Kiva oli kuitenkin nähdä vanhoja tuttuja. Ja voi kun olisin voinut olla koululla pidempään, mutta piti rientää töihin. Sitten käytiin katsomassa Nice-Futis-jalkapalloa ja illalla vielä Pekka Laukkarisen keikalla Cafe Huoneella. Tänään suunnistetaankin sitten Isän ja Äidin luo ja juodaan vielä vähän synttärikahveja. Porkkanakakkua oonkin kyllä syönyt viikonlopun ajan. Mutta jos kerran viidessä vuodessa porkkanakakkua tekee niin haittaaksse? 

Nyt ne tekee Elixirissä toffeepuuroa ja kasvojumppaa. Kasvojumppa oliskin varmaan ihan hyödyllistä :) 

Kokkiskokeiluja tällä viikolla. Vadelmapiirasohje
perunajauhopurkista. Mmmm. 

Nyt, kun on viettänyt syntymäpäivää, joka on juhlintaa vain siksi, että olen olemassa, ei siksi mitä on tehnyt tai saavuttanut, niin olisikin hyvä opetella muistamaan se joka päivä elämässä. Ja se olisikin uuden tekstin aihe jossain vaiheessa: Se, että miten sen oppii muistamaan. Ja miten sen kanssa elää niin, ettei unohda itseään, mutta ei unohda myöskään ihmisiä ympärillään. Kun on itsellä hyvä olla, voisi hyvää oloa jakaa toisille. Miten ollaan tartuttamatta negatiivisia ajatuksia ja tunteita itselle? Miten olla innostunut, jos tuntuu että ympärillä lannistetaan? Miten olla ajattelematta, mitä joku muu ajattelee. Että tekee vaan. Ja antaa tekevälle sattua. 

Ja että tää Elämä ei ole niin vakavaa. Luota, Iloitse, Rakasta ja Hengitä. 

PS. Taannoin maaliskuussa yhdessä tekstissä oli virhe. Pullaohje on 26.2.2015 lehdestä. Ei maaliskuun lehdestä :) 

Iltakävelyllä lähilammen rannalla joskus maaliskuussa. Ihanat Joutsenet! 

Oon mää kyllä hengissä vielä :)

Vaikka tässä nyt onkin melkein kuukausi kulunut edellisestä postauksesta. (Kyllä, mulla on monta alkua taas, mutta en oo saanut sanoista tekoja, enkä ajatuksista selkeitä.)

Tänä iltana kuitenkin teen pienen postauksen. Mies lähti Ruotsiin, minä oon Suomessa. Töihin meno on huomenna taas. Viikko ja toinenkin menee toivottavasti nopeasti :) Viikonlopun iloksi oli pakko ostaa pari tuollaista ihanaa mietelausekorttia.

 "Kevät koittaa aina - oli talvi miten pitkä tahansa." 

ja 

"Aina lopulta koittaa hetki, jolloin nupussa pysyminen on tuskallisempaa kuin riski kukkia ja kukoistaa. - Anais Nin."

Ja kalenteri kertoo afrikkalaisen sananlaskun kuuluvan näin: 

"Tie ei kerro kulkijalle mikä odottaa matkan päässä."

Ja perjantaina tuli uusi Tommi Kaleniuksen levy kauppoihin. Voi että, kun oli nyt Tommi pääsi oikein loistamaan sanoitusten kanssa. Niiin monia ihania ajatuksia. Niiiiin monia liikuttavia ajatuksia... Ja ehkä ensimmäinen Tommin levy, josta en kertakaikkiaan osaa päättää mikä biisi sitten oikein olisi paras. Nimittäin se biisi, joka on jotenkin ylitse muiden. Mutta ei kai sitä nyt tarviikaan olla. Mutta yhden laulun kertosäkeessä on ajatus, jonka oon kuullut aiemminkin: 

"Ja että kaikki tapahtuis kuin ensimmäistä kertaa

yksi silmänräpäys, me synnyttäis uudestaan

Ja ettei olis viimeistä sanaa taikka katsetta

ettei olisi viimeistä suudelmaa

Ajattele, ettei loppuun pistettä tuliskaan"

Rohkaisun sanoja tulevalle keväälle. Aika monia näkyvyyksiä on näissä mietelauseissa. 

Aika mennä nukkumaan. Tällä viikolla tulossa töitä, kahvakuulaa, saunayogaa, soittoja, selvittelyjä, reissuja, ratsastusta, ehkä lisää reissuja, skypeilyä, skypeilyä, skypeilyä. Ja uuden neulomisen ja aikuisten värityskirjojen etsintää, synttäripäivän pohdintaa ja kalenteriasioita... Tää huhtikuu on kyllä mennyt nopeasti. Mutta saahan se mennäkin, mutta voishan se mennä ihan rauhassakin. Valokuva-asioitakin olisi kiva saada järjestykseen. Näyttää olevan taas sekalaisia kuvia koneella ja kännykässä, ja jotain voisi tilata ihan paperikuviksi tai kuvakirjoiksi asti.. 

Ai niin. Vielä pari mietelausetta ennen jälkikirjoitusta: Rippikoululainen noin 10 vuotta sitten sanoi oppineensa, että pitää mennä rikki tullakseen ehjemmäksi. Se on ehkä totta. Kummityttö 2,5-v. sanoi syksyllä että "Kyllä se siitä selviää." Luulisi senkin olevan totta :) 

P.S. Huomenna alkaa kymmenen päivän karkkilakko. Toiset lopettivat sadat päivänsä ilman asioita ja mä aloitan nyt kymmenellä päivällä. 

Tiistai-illan televisiota.

Tiistai-ilta. On ollut tv-ilta tänä keväänä. (Tai on joka ilta jonkinmoinen. Ja kyllä. Katson paljon tv:tä. Mitä sitten? Tykkään siitä.) Tiistaisin on tullut Ensitreffit alttarilla. Ja Matkalla taivaaseen. Muina päivinä tykkään Puoli seitsemästä, Greyn anatomiasta, Kimmosta, Efter Niosta, Hakekaa kätilöstä. Ja joistakin muista. On hömppää ja on ihan sellasta ohjelmaa, mistä oikeesti oppii jotain. 

Joka tapauksessa. Tämän illan ajatus nyt lähti siitä, että oli pakko kirjoittaa noista alttariensitreffeistä. 

Facebookiin jo aiheesta kirjoitin lyhyesti näin: "Olin minäkin skeptinen ja kovin negatiivinen noiden Ensitreffien alttarilla - suhteen, mutta muutin (osittain) mieltäni. Oli asiantuntijoita, oli rohkeita pareja, oli ihan tasapainoisilta vaikuttavia ihmisiä. Oli monta viisasta ajatusta parisuhteista. Jos nyt tv:tä pitää tehdä, niin mieluummin tuota tosi-tv:tä katsoi kun jotain muuta, esim. jotain saarta jossa vietellään tai isoveljeä tai jotain. Maailmalla on paljon pahempia tilanteita järjestettyjen avioliittojen suhteen. Ja onko tuo nyt sen kummempaa, kuin että esim. ystävien välityksellä löytyy rakkaus tai netin kautta. Niissä nyt ei vaan mennä heti naimisiin. En usko että ohjelman parit olivat avioliiton kanssa leikkimässä tai pelleilemässä, mitä muuten myös elämässä tapahtuu kyllä. Koostejakson jälkeen näitä mietin smile emoticon Elämä ei vaan ole niin mustavalkoista..."

Niin. Eli siis huonompaakin tv:tä tehdään. En mä nyt silti oo tätä tv-formaattia ihan taivaisiin ylistämässä. Mutta kun sitä nyt tuli ja tuli katsottua, niin vallan mainio parisuhdeohjelma tämä oli. Moni muukin suhde voisi käydä sellaisen asiantuntijajoukon luona avioliiton tai parisuhteen alkuaikoina. Yksi asiantuntijoista totesi, että on monta muuta asiaa, jotka halventavat avioliittoa enemmän kuin tämän ohjelman toiminta; on avioliittoja, joissa on väkivaltaa ja alistamista, kunnioituksen puutetta, ihan mitä vaan. Ja ohjelman parit eivät tosiaan olleet leikkimässä avioliiton suhteen. Kuin eivät asiantuntijatkaan. Enkä minäkään. Se on iso asia ihmisen elämässä. Eikä sitä voi tehdä hetken mielijohteesta. Ohjelman parit eivät päässeetkään helpolla siinä asiassa. Vaikka ilmoittautuminen olisikin ollut hetken mielijohde, ennen tahdon-sanaa ei enää pelkkä mielijohde riittänyt. No niin. Se tästä :) 

Ja ai että. Yle Femiltä Matkalla taivaaseen on kyllä ihan huippuhauska :) Kertoo skånelaisesta seurakunnasta. Mutta ehkä tämä nyt riittää tällä erää tv:stä. Seuraavalla kerralla jotain muuta :) 

PS. On varmaan aika ilahduttaa Miestä jälleen postikorteilla :) Se on vähän imelää, mut ei haittaa, se on meidän juttu ;) 

Joskus se vaan tulee...

... nimittäin Inspiraatio. Sitten kun on tarpeeksi kauan odottanut. Ensin on niin väsynyt, että ajatus ei kulje, mutta kaskummaa. Jossain vaiheessa taas vaan kirkastuu. 

Olen tänään viettänyt siirrettyä vapaapäivää, ja näköjään tuli ihan tarpeeseen. Tälle blogitekstillekin tuli mieleen monta aloitusta.. Joista nyt varsinaisesti en muistakaan yhtäkään. 

Tänään olikin sitten vähän sellainen Perinneperjantai. Ei siis meidän perinteitä, vaan perinnejuttuja: ruokana perunaa ja karjalanpaistia, leivoin korvapuusteja ja tv:stä tuli Pekka Puupäätä. Mustavalkoisena. 

Mummu katsoi aina mustavalkoisia elokuvia. Ja yksi tädeistä on leiponut aina (usein) korvapuusteja kekkereihinsä. Mää oon leiponut korvapuusteja melkolailla harvoin. Kyllä varmaan tässä välilläkin, mutta yhden kerran muistan leiponeeni vuoden 2012 maaliskuussa, Miehelle, joka muutti Suomeen. Aika tarkalleenkin se oli näitä aikoja maaliskuusta. 

Nyt kokeilin korvapuusteihin ohjetta, joka oli Kodin Kuvalehdessä 26.3.2015 (en muista numeroa just nyt). Sen takia piti pyöräillä kaksi kertaa kauppaankin, kun ensin ei ollutkaan riittävästi kananmunia jääkaapissa. Ja toisen kerran kun raesokeria ei ollutkaan. Menee kaappien sisällöt sekaisin, töissä nimittäin olis ollut raesokeria. Ja sitten vielä toisesta pellillisestä unohdin sen raesokerin...  Ananas on tuossa ylläolevassa kuvassa ihan vaan muistaakseni, kuinka Mies osti kukkasen ;) Se oli nyt vähän mun ja Miehen sisäpiirijuttu. 

Kevät on tuloillaan, ja tosiaan, pyöräilykausikin on auennut. Tosin ne uhkailee säätiedotuksissa takatalvella.... Niin kuin aina ennenkin, niin ei se kivaa ole, mutta parempi nyt kuin huhtikuussa tai äitienpäivänä. Mut on ollu kivaa kun voi kulkea jo kevyemmissä vaatteissa. Ja voi laittaa kevyemmät kengät jalkaan. Ja voi pyöräillä :) Ja tulee ikävä Trollhättaniin. Viisi vuotta on pikkuhiljaa tehnyt tehtäväänsä, ja Trollhättan on muuttunut myös kotoisaksi. Oon niin säännöllisesti käynyt siellä piipahtamassa, että nyt oikein harmittaa, kun ei tiedä, että milloinkas sinne nyt ehtis reissaamaan! Toivottavasti keväällä kuitenkin. Kun mitään muuta reissua ei nyt ole mahdollista järjestää. Kuva on syksyltä, mutta keväällä Trollhättanissa käynti on kivaa kun kevät on siellä aina vähän edempänä kuin täällä Suomessa. Onhan se etelämpänäkin huomattavasti. Siellä on oma suloinen tunnelmansa. Tiedä häntä, tuntuisiko se kotoisalta asua siellä... Sitten pitäisi kyllä päästä reissaamaan usein Suomeen. 

Tällaisia tänään. Aurinkoisena perjantaipäivänä. Jonka pitäisi epäonnenpäiväkin olla, mutta toistaiseksi tää on mennyt ihan hyvin. Enkä oo oikein taikauskoinen :) 

Mukavaa viikonloppua! 

Väsynyt maaliskuun alku.

Pari viikkoa sitten oli häät. Mukavat häät olivat. Niinkuin häät ovat aina. Häät on kivoja juhlia. Ja söin hääkarkkeja, omat ja "naapurien" karkit :) 

Juhlat on kivoja. Harmi, kun just nyt ei oo itellä rahkeita juhlaan. Tai juhlien järjestämiseen. Ja kun on taas töissä niin tuntuu, että aika vaan ei riitä mihinkään. Reilun kuukauden päästä olis kiva juhlia ja parikin aihetta juhlaan, mutta... Tämä alkanut kevät on nyt koetellut. Kevät yleensä on kyllä parasta aikaa vuodessa ja nautin kun luonto herää taas eloon. Toivon kevään vielä näyttävän parhaat puolensa. 

"Jää yksi toivo, kun toivo häviää. On toivo siinä, että Jeesus vielä jää. Ja särjetyillä käsillään suojelee särkyvää." Valoja ja varjoja :) 

Kuulumisiin! Ehkä tämä kirjoittaminenkin taas lähtee kun kevät menee eteenpäin ja aika kuluu...