Onnea ja epäonnea - Välipäivät osa 3

Aurinko paistaa niin korkealta kuin voi tähän aikaan vuodesta paistaa. Ja kaiken pimeyden jälkeen auringonpaisteesta tulee lähes voittamaton olo. En tiedä mistä syystä, mutta jotenkin nyt tämän vuoden lopulla mulla on ollut vähän epäonnistunut olo. Oon miettinyt kulunutta vuotta ja mitä on tapahtunut ja mitä on "saavuttanut" vuoden aikana, asioita, joissa on onnistunut...

Lopputulos kuulosti mun mielessä juurikin tältä: En vieläkään laihtunut viittä kiloa. En onnistunut lukemaan koko Raamattua. En oo oppinut laulamaan, soittamaan, ratsastamaan paremmin. En oo nähnyt ystäviäni riittävästi. Oon vaan ollut väsynyt, väsynyt ja väsynyt. En oo liikkunut tarpeeksi, juoksukoulukin jäi kesken. Ja pyöräilin ihan liian vähän. En oo osannut olla ystävällinen ja kiitollinen. Oon tiuskinut, valittanut, turhautunut, vihastunut. Oon täysin sen vastakohta mitä haluaisin olla.

Ei kuulostanut kauheen hyvältä, ja tosta kaikesta ajattelusta vaan masentuu. Ei, en mä oo varsinaisesti masentunut, mulla on asiat oikeesti tosi hyvin. Joskus sitä vaan ruotii itseään ja tekemisiään ihan liikaa. Raamatussa, Roomalaiskirjeessä sanotaan näin: "Missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi." Kaikki mitä äsken luettelin saamattomuudestani, ei ehkä oo luokiteltavissa synniksi. Ainoastaan, jos laiskuus lasketaan synniksi. Jonkinlaista synnin seurausta tuo saamattomuus varmaankin on. MUTTA! Missä synti on suuri, siellä armo on ylenpalttista! Ja nyt on aika ylenpalttisen armollisuuden. Itseään ja toisia kohtaan.

Uudenlaisen ratsastustavan myötä mä koen saaavani myös jälleen uuden asenteen elämiseen. Asenne pitää tarkistaa ja pitää huomata ne tilanteet, kun tarvitsee antaa itselleen armoa. Kaikenlainen vertailu muihin on unohdettava. Kukaan muu ei tee noita juttuja mun puolesta. Mun pitää tehdä ne itte. Ja pitää huoli, että mä teen niitä asioita hyvällä mielellä. Ilman mitään paineita itseltä tai muilta. Koska vain ajatellessaan itse ja tiedostaessaan omaa toimintaansa, voi kehittyä. Ja asiat ei etene pelkällä ajattelulla. Pitää oppia tuntemaan!! Tuntemaan ne hyvät hetket ja painaa ne muistijäljet itseensä. Huonoista hetkistä voi oppia, mutta ne voikin sitten jo karsia mielestään.

Ensi vuonna opetellaan tuntemaan. Askel kerrallaan :) Rennolla, mutta kuitenkin jämptillä ja määrätietoisella otteella. Ilman voimaa ja pakottamista. Ilman turhaa jännitystä.

Ikäkriisi - Välipäivät osa 2

Ikäkriisit, juu... Mullahan ei siis ole mitään ikäkriisejä ollut. Paitsi kun täytin 20. Ja kun täytin 25. Siinä välissä kriiseilin milloin mistäkin. Lähinnä siitä, että ei ollu parisuhdetta ja lapsia ja talonrakennus alkamassa. No mutta, ei kaikkea voi kai saada. Ja hyvä etten ole saanut kaikkea, koska elämässä on tapahtunut kymmenen vuoden aikana moniamonia hienoja asioita. Pitää olla kiitollinen niistä mitä on saanut, eikä aina vaan murehtia sitä mitä ei ole saavuttanut. Ja sitäpaitsi. Pahinta on kun vertailee muihin itseään. Se on ihan vihoviimeistä touhua.

Juu, mutta se ikäkriisi. Ei mulla ollu 30-vuotiaana kriisiä. Se oli ihan parasta. Juhlat pystyyn siitä hyvästä, että ei tarvi olla enää ainakaan 15. tai 20. tai 25. Minä saan olla minä ja juuri ylpeä siitä mitä olen!! Mä oonkin. Mutta välillä joku aina horjuttaa mun uskottavuutta. Ongelma ei tietenkään ole se, että  vanhenen, vaan se, että näytän nuorelta ja pieneltä. Luulishan, että se imartelee, mutta ei. Ja silloin vähemmästäkin saattaa syntyä kriisi. Vai mitä sanote näistä?

- Kun olin n. 28-vuotias, lehtimyyjä soitti ja vastasin. Vastauksen jälkeen myyjä kysyi: " Onko isä tai äiti kotona?" Auts. En voinut olla nolaamatta lehtimyyjää ja sanoin, että olen asunut yksikseni jo aika kauan. "Niin, niin, oli vaan pakko kysyä kun kuulostit niin nuorelta..."

- Sama tilanne kuin edellisessä. nyt lehtimyyjä vain kysyi vastauksen jälkeen: " Oletko jo täysi-ikäinen?" Häkellyin, ja sanoin vain että juu... Vaikka mieli olis tehny kysyä, että riittäälö 28, vai pitääkö olla vielä vanhempi. Juu, myyjän selitys oli sama.

- Töissä mun ikää ihmetellään koko ajan. Lapset kerhoissa ja rippileireillä aina kysyy ikää. Ja arvaukset menee yleensä 10 vuotta alakanttiin. Ja aina oon nuorempi mun työkavereita, jotka todellisuudessa ovat mua nuorempia. Oon myös ilmeisesti uskottavampi joihinkin rooleihin kuin muut.

- Töissä joskus kohtaa tällaisiakin kysymyksiä: "Ootko sä työharjoittelussa täällä?" No, ei . En ole. Oon ollut täällä töissä jo 3 vuotta. Aargh! Tai "Olitko sä kans siellä riparilla isosena?" Ei. En ole. Olin siellä leirillä työntekijänä ja turvallisuusvastuussa kaikista leiriläisistä. Minä olisin joutunut oikeuteen, jos jotain vakavaa olisi sattunut. Tai muita samantyyppisiä kommentteja: "Ai, ohjaajat eivät tulleet ollenkaan laulamaan.", "Opiskeletko sä jossakin?" ja niin edelleen...

Arvatkaas mitä! Mulla on punaiset saappaat, punainen pipo, yleensä villasukat, hymyilen kun oon iloinen ja välillä vaikka en oliskaan, mutta oon silti ihan vakavasti otettava aikuinen!! Mielestäni. En aio muuttua vakavaksi ja oikein käyttäytyväksi, en aio pukeutua jakkupukuun ollakseni uskottavampi. Minä olen minä, enkä muuksi muutu. Koittakaa kestää kaikki tyttömäiset ja lapsenmieliset hömpötykset.

Nyt ruoanlaittoon ja ehkä hyppimään vesirapakoihin :) Kivaa päivää!

 

Välipäivät

Päiväunia, lööbailua, ei-minkään-tekemistä, valmistautumista uuteen vuoteen... Siitä on nämä välipäivät tehty. Matkustin jo toista kertaa välipäiviksi ja vuodenvaihteeksi Ruotsin puolella. Nyt istun sohvalla ja katselen ulkona mylläävää sadetta. Toivottavasti se ei ihan täysin vesitä mun ulkoilu- ja kätköilyhaaveita.

Aattelin, että tuo otsikko olis voinu ihan hyvin olla välipäiävt osa 1, koska toivon, että saan kaikki ne syksyn aikana mieleen tulleet kirjoitusaiheet näinä aikoina kirjotettua. Nyt kun mulla on tauko kutomisestakin. Ei siksi, että käsissä olis mitään vikaa, vaan ennen joulua ja joulunpyhinä keskeneräiset tuli valmiiksi, ja nyt on pieni luova tauko. Ainakin ensi vuoden joululahjat aloitan viiimeistään helmikuussa. Mutta ne lahjat vaatii hieman ajatustyöskentelyä ensin.

Joulunpyhät menivät kovin mukavasti. Perinteisin menoin. Aatonaatto mummulassa Pappan synttäreillä, jouaatto kotona perheen kesken, joulupäivä tädin luona syöpöttelemässä. Hyviä uutisiakin kuului pyhien aikana. Ja oli kiva nähdä kaikki sukulaiset koolla mummulassa ja jännittämässä Tartu mikkiin - ohjelmaa, kun yksi tädeistä oli ollut siellä yleisössä. Tapaninpäivänä reissasin sitten kohti Ruotsia.

Myrsky koetteli Tapaninpäivänä Porin seurtua, ja muitakin seutuja pahan kerran. Onneksi matka Ruotsiin oli melko lailla tyyni ja rauhallinen. Ruotsin puolella matka oli jopa aurinkoinen. Tänään sataa kylläkin jo vettä ja mä istun sohvalla peiton alla :) 

En tiedä pitäisikö moisia luvata, mutta välipäiviini voisi kuulua teksti päivässä. Luvassa pohdintaa ikäkriiseistä, ruotsalaisten ja suomalaisten eroista, vuoden vaihtumiseen liittyvistä epäonnistumisen ja onnistumisten tunteista ja sen sellaista.

Nyt lopetan, koska täällä on kovin hiljaista. Laitan telkkarin päälle, jotta tulee jotain ääniä. Ja yritän keksiä illaksi tekemistä. Mies ehkä tulee kohta töistä :)

Joulun odottelua

Joulun odottelua on meneillään. Tällä hetkellä oottelen joulua Länsinaapurin puolella :) (Ja oottelen miestä kotiin, josko pääsis sitten ulos seurassa.) Joten mulla on hyvää aikaa viettää netissä neljän seinän sisällä, kun ulkona kerrankin aurinko paistaa. Spotify seuranain.

Eilen pääsin pääosaan omassa joululeffassani :D Oltiin Göteborgissa Lisebergin huvipuiston joulumarkkinoilla. Ja ah, sitä valojen määrää, markkinakojuja, ameriikkalaisia joululauluja, ja iloisia ihmisiä. Ja mikä parasta, sain olla pääroolissa ihan oman kullan kanssa. Se oli sellai romanttinen komedia, missä ei ollut arkisilla murheilla ja huolilla mitään väliä. Suuria murheita tai pieniä murheita ei siellä tunnettu. Kaikki oli hyvin. Sitä mä tarvitsin. Meillä muuten jokaisella on myös varattuna paikka sellaisesta paikasta, jossa ei tunneta murhetta, tuskaa ja kipua. Taivaaksi sitä kutsutaan. 

Ihan pikkuisen voisi huonoa omatuntoa potea eilisestä. Mutta aion olla vaan kiitollinen koko päivästä. Se oli lahjaa ja siitä saa olla kiitollinen.

Mitähän muuta mulla on ollut mielessä... Matkalla tänne tuli eteen monta mieltä liikuttavaa juttua, vakavaa ja vähemmän vakavaa. Parasta oli kyllä ehkä nopeusmittari, joka näytti hymiöillä, että oliko nopeus hyvä vai huono. Ruotsissa ollaan niin positiivisia :)

Nyt on mentävä syömään ja ulos :)

 

Painopiste.

Lokakuu on vaihtunut marraskuuhun ja oikeastaan ollaan jo puolessa välissä. Ennen kuin alkaa uuden viikon suunnittelu, vietän hetken Frendien ja blogin parissa. Tää mun bloginpito on vähän muuttunut. Aluksi kirjoitin vain itselleni (ristiriitaista, eikö? Kirjoittaa blogia itselleen ja kuitenkin sen verran julkisesti, että kuka tahansa voi tätä lukea...hmm..). Nyt, kun tiedän, että jotkut (lähinnä tutut) käyvät silloin tällöin lukemassa, niin olenkin alkanut kirjoittaa "jollekin". Tarkotan, että kirjoittaessani en kirjoita vain minulle, vaan aattelen, että joku oikeesti lukee tätä kirjoitan vähän niin kuin puhuisin hänelle asioitani. Hyvä, sekava alku!!

Elämässä, sisareni, elämässä, on nyt meneillään taas jokin muutosten ja itsetutkiskelun aika. Aika huomisesta jouluun, tulee olemaan melko tarkkaan aikataulutettua ja määriteltyä. Ja se on toisaalta ikävää. On kivaa kun on tekemistä, mutta mä haluaisin täyttää aikaani ystävien ja sukulaisten ja kullan kanssa olemisesta ja tekemisestä. Peli-iltoja, naurua, laulua, kätköilyä, juttelua, käsitöitä, hulluttelua, hyvää ruokaa ja leipomuksia. Kyllä sellasta koko ajan onkin ja on ollut. Ja nykyinen on vain väliaikaista, mutta silti. Oon huomannut haluavani asioita nopeammin ja enemmän koko ajan. Niin kuin tässä maailmassa tapahtuu. Mutta

"Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta...aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia... aika on syleillä ja aika olla erossa, aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään, aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua, aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aika rauhalla." Saarn. 3:1-8

Kaikella siis on aikansa ja kun aika on valmis, kaikki järjestyy. Jollain tavalla. Ja kaiken tarkoitus selviää vasta myöhemmin. Miten siihen osaisikin luottaa.

Aloitin painopisteestä ja kirjoitan ajasta. Oikeastaan painopiste unohtui heti sen kirjoittamisen jälkeen. Mutta painopisteellä nyt voi tarkoittaa vaikka minkälaisia asioita: oikeaa painopistettä haetaan ratsastuksessa, mä haen mun kroppani painopistettä, painopiste työssä pitäis tällä hetkellä olla "Pyhä", elämässäni toivoisin painopisteen olevan Rakkaissani. Ja ihan oikeasti Rakkaissani, ei vain sanoin ja ajatuksin, vaan teoin! Nyt räpiköidään eteenpäin haaveillen ja unelmoiden toisenlaisista hetkistä ja nautitaan kuitenkin näistä hetkistä. Eräs ystäväni sanoi viisaasti tässä taannoin: "Kaipaus antaa rakkaudelle huutomerkin." Niin se taitaa olla.

P.S. Kulunut viikonloppu oli suloinen. Ruokaa, leffoja (Päiväni Marguerittin kanssa ja Benjamin Buttonin ihmeellinen elämä), kätköilyä (nyt niitä on mulla 72) ja isänpäivää. Kiitos rakkaudesta! Ja mulla on matkakuume. Onneksi muutaman viikon päästä on miniseikkailu Ruotsissa luvassa taas. Ja siellä on aikaa joulumarkkinoille. Nyt valmistaudutaan Kuninkaan tuloon, adventin aika ei ole enää kaukana!!

Iltapäivä Gilmoreilla.

Mukava, kaunis, aurinkoinen, kirpsakka ja raikas syksyinen iltapäivä on hyvä viettää kylässä Gilmoreilla. Ja päivittää blogia.

(Ensin anteeksipyyntöni virheellisestä aloituksesta viime kirjoituksessani. Sanonta kuuluu oikeasti näin: "Älä tee mitä ääni käskee, vaan mitä hiljaisuus kuiskaa." Nöyrimmät pahoitteluni.)

Iltapäivä Gilmoreilla kääntyy parin tunnin päästä teehetkeksi tädin perheen luona Tanssii tähtien - parissa. Tanssien ja Vedetään hatusta jälkeen onkin aika valmistautua tulevaan työviikkoon. Tosin mun työviikko ei ole nyt ollenkaan katkennut viime maanantain jälkeen, koska olin viikonlopunkin töissä. Eilen juhlittiin kymppivuotiaita ja tänään pyhäkouluiltiin ja lähetyslounailtiin. (Jep. Mä tiedän, että nuo eivät ole oikeita sanoja, mutta koita kestää.)

Syyskuun loppupuolella sain viettää oman-elämäni-Gilmore-päivää. Olin äidin ja isän kanssa Porin Päivillä. Soittokunta soitti, oli markkinakojuja ja ruokakojuja, nähtiin tuttuja kaupungilla, ostin toffeeta kahdestakin paikasta (Jep. Menin sekaisin.), ilma oli hieno ja raikas. Nautinnollista :)

Pari viikkoa sitten mielen täytti kiitosmieli. Syksy on tullut, kynttilät saa palaa, on lupa aina hetkeksi kietoutua peiton alle ja käpertyä sohvalla. "Elämä ei ole rauhallista, Nuuskamuikkunen sanoi ihastuneena." Tänä syksynä en ole ollut kauhean ihastunut elämän rauhattomuuteen ja kokoaikaiseen muuttuvuuteen. Kaikenlainen säätäminen vie voimia. Jälleen opettelen nauttimaan elämän pienistä iloista ja asioista, totuttelen keskeneräisyyteen, yritän olla armollisempi itselleni ja muille, jotta voin olla ihastunut rauhattomuudesta.

Tää syksy on ollut monien tunteiden aikaa. Surua ja iloa on ollut, molempia. Uuden elämän alkuja ja maanpäällisen elämän loppuja. Kaikenlaista. Jotenkin Jumala on muistuttanut siitä toisesta todellisuudesta, joka on tulossa sitten kuoleman jälkeen. Siitä taivaallisesta kodista, jossa toivottavasti saan nähdä kaikki rakkaat. Siitä kodista, jossa ei enää ole surua, murhetta, ei tuskaa eikä kyyneleitä. Siitä kodista, jossa virtaa elämän vesi ja kaikki on hyvin. Tajusin myös, miksi on niin hauska nähdä aina sellaisia "Narnian lamppuja". Ne lamput muistuttaa siitä toisesta todellisuudesta, joka on olemassa.

Mitäs muuta, oon ihastellut joutsenia Tuorilassa, geokätköilly serkun kanssa ja kullan kanssa Ruotsissa,  fiilistellyt Juha Tapion uutta musaa, odottanut ja odottanut, että viikot kuluisivat vikkelämmin, vaikka vikkelästihän ne kuluvat. (Tällä erää odotusta on vielä kaksi viikkoa. Oikeastaan päivän alle.) Ja mun elämä kyllä muistuttaa joiltain osin Lorelain elämää. Mulla vaan ei oo tyttöä.  

Nyt on kyllä vaarana mennä jaaritteluksi, niin alan valmistautua teehetkeen. Eilisiltana skrapasin ikkunat ekan kerran tänä syksynä. Se tarkoittaa, että on aika alkaa valmistautua jouluun. Ekat lahjasukat on jo valmiina. Vielä on tehtävää. Mutta tänään laiskottelen. Nautin tansseista, tähdistä ja seurasta.

Siusiu!!

Älä tee mitä ääni käskee,

tee mitä hiljaisuus käskee.. 

Loma on aina joko tulossa tai ohi. Mulla viime lomasta on vasta viikko eli loma on ohi. (Luvassa on kohta kyllä taas miniloma Ruotsissa. Ja niin tää viikonloppukin oli sellanen miniloma, kun oli ihan vapaata). 

Kesällä keinussa kerran, jos toisenkin istuttiin kullan kanssa ja ihasteltiin lämmintä, sanoisinko jopa kuumaa, ilmaa. Ja toisiamme :) Lomalla tapahtui monenmontaa asiaa... Oli leirejä, oli jazzit (rickymartineltonjohn, mutta ennen kaikkea toffeet!! jazzien kohokohta!), oli retki Haapajärvelle ja Kokkolaan ja Halsualle ja voi että. Ystävä asui mun kotona ollessaan kesätöissä ja vietettiin mukavia hetkiä yhdessä. Yhteisiä hetkiä oli lopulta aikasta vähän, mutta ne olivat sitäkin laadukkaampia.

Sitten alkoi uusi harrastus (mies joutui harrastukseen ylipuhutuksi ja vahvasti edistämään harrastusta, koska omistaa navigaattorin): Geokätköily! Se on mukavata hommaa se. Kuuden tunnin matka saattaa venyä yhteentoista tuntiin, tulee nähtyä kivikkoja, puskia, puita, joku ohikulkija saattaa soittaa poliisin (niin ei oo vielä käynyt meille), on oltava salamyhkäinen kurkkiessaan hautaismaiden ympärillä olevia kiviaitoja. Ja mitä siitä saa: Kirjoitat nimimerkkisi vihkoon! Siinäpä harrastus. Mutta voin joskus kirjottaa siitä lisää. Se on äärettömän hauska harrastus ja tulee ulkoiltua. Siskonkin kanssa lenkkeiltiin tunnin sijaan kolme tuntia yllättäen.

Loman aikana mietin talkootoimintaa moneenkin otteeseen.. Sitä, että haluaako ihmiset enää tehdä talkoita ja miks tuntuu, että kaikkialla muualla hommat toimii paremmin? Miks me ei saada ihmisiä mukaan? Miksi yhteinen hyvä ei kiinnosta enää ketään? Miksi me haluamme kaiken, mutta emme halua tehdä mitään? Se on kummalllista...

Lomalla näin "eu:n hyväksymän tupakkapaikan" (siitä valitettavasti ei oo kuvaa). Penkin, jossa lukee "Minne kiire?". Keräsin mustikoita ja kanttarelleja ja viinimarjoja. Söin niin paljon, että syksyllä saa taas karistaa kiloja ympäriltään. (Miten ne kilot vaan ke-rään-tyy?) Oon kyllä juossutkin. Tai hölkännyt. Kesän lopussa Katinkuruun ja takaisin sujuu jo suht hyvin. 6,8 km. Se on hyvä saavutus. Kymppi häämöttää. Loman lopuksi myös ratsastin leirillä. Ah, se oli ihanuutta!!

Kun lomat loppuu, kesä ohitse on... laulaa suurlähettiläätkin. Näin ensimmäisen keltaisena putoavan lehden kylläkin jo 27.7. Viljat pelloilla muuttuivat silmänräpäyksessä viljapellonkeltaisiksi ja pakastimet täyttyy kaikesta hyvästä. On jälleen sadonkorjuun aika. Syksy ihmisen elämässä on hieno asia. Minä rakastan sellasta ilmaa, että on lämmin, mutta ei ole hiki pelkästä ajatuksesta. Rakastan koulun alkamispäivän säätä, sitä sellasta kuulasta syyssäätä. Ja perunannostoilmaa.

Kaikkea tätä nautintoa kaihertaa ikävä. Kahdestaan on paljon mukavampaa. Välimatka tuntuu pitkältä, kun on tottunut kuukauden päivät yhdessä oloon. Oikeastaan koko ajan. Tiedän, arki olisi erilaista, mutta uskon, että silloinkin on eri asia jakaa asiat kasvotusten kuin skypen kautta. Pikkuhiljaa päivät kuluu ja kun lepokitkasta on päästy, niin aivan tuota pikaa on joulu!

Joulua odotellessa pidetään mieli virkeänä nauttien kesän satoa, käsitöitä tehden, ratsastaen, ehkä afrotanssien, juosten, ulkoilemalla, kätköilemällä, ystäviin yhteyttä pitäen, käyden Preerialla ja Gilmoreilla, saunomalla ja paljuilemalla.

Taivaan Isän siunaamaa syksyä!!

Aivot Narikkaan ja Lomalle Mars!

Mulla on nyt L-O-M-A.

Tosissaan aivot on narikassa vain pienen hetken. Ja se hetki on nyt. Oon jo menneellä viikolla päässyt hieman loman makuun. Ihana kun on päiviä, jolloin ei tarvitse aikatauluja. Mun työ on oikeesti tosi kivaa, mutta lomakin on tarpeellista. Aivot on narikassa ihan vaan pienen hetken, katsokaas kun mun aivot alkaa itestään tekemään kaikenlaisia ajatuksia kun ne saa hetken olla rauhassa.

Nyt on Frendien hetki. Ja äh, unohdin eilen lainata siskolta Gilmoret. Myöhemmin sitten. Eilisessä leffaillassa opin lähinnä sen, että Kaksin Karkuteillä on parempi vaihtoehto kuin 127 tuntia. Ja katottiinpa leffat vielä niin päin, että ahdistavampi viimetteeks. Siitä voi sitten kuvitella vaan, millaista oli paluu kotiin yöllä. Laitoin ihan turvaketjun kiinnikin, vaikka elämä on rauhallista näillä seuduilla.

Alkukesän aikana oon jälleen kyllästynyt tähän helteeseen. Musta kylmäkin on parempi, koska silloin voi laittaa lisää vaatetta päälle. Mutta hellettä ei vaan pääse pakoon. Oikeesti lomalla ei tarvi pystyä tekeen mitään, mut mä kuiteski haluaisin tehä. Ja ois kiva kun jaksais juosta ja siivota ja olla vaan. Ehkä kohta helteet taas helpottaa, ja talvella 30 asteen pakkasessa voi muistella ihania hellepäiviä.

Nyt on aika nauttia. Tehdä sitä mitä huvittaa. Ja onneks mulla on siihen kaverikin. Mies tulee huomisiltana "kotiin" ja sitten lomaillaan yhdessä. Det passar bra för mig ;)

Så, Trevlig Sommar!!

Minä ja kesä

Huh hellettä! Viime kesän ja tämän kesän kolmen päivän kokemuksella voin kertoa, että mä en tykkää helteestä. En sitten yhtään. Oon ihan turvonnu ja oon ollu myös koko ajan askeleen myöhässä migreenin kanssa. En ole helleihminen. Kesä on kiva, ja toisaalta, joo, on kiva, että ei tarvi laittaa päälle kun kesäpaita ja -housut ja eikun pihalle. Ja niin voi olla iltaan asti. Mutta mua ahistaa kun ei saa happea, ja koko ajan on hiki ja illalla on vaan nihkeä. Suihkun jälkeen on ohikiitävä sekunti kun on hyvä olla. Mutta se helteestä. Se on inhottava, ja olen sen jo varmaan tarpeeksi selkeästi kertonut.

Porin Lähetysjuhlat on ohi ja on aika kääntää nokka kohti leirejä. Seuraava kuukausi tulee olemaan tulemista ja menemistä. Pitää vaan ottaa tuleminen ja meneminen kerrallaan. Ensin on pienten TyPo eli tyttöpoikaleiri. Heidän kanssaan ollaan Daavidin jalanjäljissä, ja ehkä saatetaan hieman palata lähetysjuhlien tunnelmiinkin. Kivaa yhdessäoloa 7-11 -vuotiaiden kanssa.

Vapaan, ratsastuksen ja ystävän näkemisen täyttävän viikonlopun jälkeen onkin aika lähteä Ahvenanmaalle. Siellä leireillään 10-14 -vuotiaiden tyttöjen kanssa. Siitä mulla on ehkä vähiten pohdittavaa etukäteen, koska pääsen Ahvenanmaakonkareiden "oppipojaksi". 

Ahvenanmaan jälkeen on juhlan aika. Juhannusjuhlan sekä kummipojan rippijuhlan. Tällä kertaa saan mahdollisuuden olla kummin ominaisuudessa konfirmaatiossa. Pääsen myös siunaamaan toisella puolen alttaria, sillä seurakunnan puolella. Jännittävää ja hienoa!

Sitten onkin riparin aika :) Se onkin tämän kesän viimoinen leiri. Lukuunottamatta ratsastusleiriä, jolle lähden loppukesästä ihan vaan osallistujaksi.

Ei ihme, että helle ahistaa... Kaiken tämän lisäksi yritän suoriutua juoksukoulusta. Se onkin hupasaa. Tämän päivän vartin lenkillä oli pakko juosta enemmän, koska muuten kaikki Tekunkorven hyttyset olisivat syöneet mut elävältä. Hyttyset on rasittavia.

Tässä tätä menemistä ja tulemista. Kesällä se on ihan kivaakin. Ja kuukauden päästä olen jo lomalla. Ja mies tulee lomille. Se on mukavata se :)

Jälleen kiitän Luojaani kaikesta! "Tästä kaikesta mä sinua voin ylistää, oot kaikki se riittää..." Ihanaa kesää!

Mitäs sitten tehtäisiin?

Kun et tiedä, mitä tehdä seuraavaksi, istu kirjoittamaan blogia. Jostain päivän loput tehtävät on kuitenkin jostain aloitettava.

Tämä Helatorstai on nyt todella mennyt vähän huonosti. Vaikka oonkin saanut paljon jo aikaan. Siivoilin, järjestelin, tiskasin, tein raparperikiisselin ja -piirakan. Ja päivitin Katrinan. Katrina on työpaikan sähköinen kalenteri, ja päivitin sinne tällä hetkellä tiedossa olevat työtehtävät. Samalla huomasin, että pian on laitettava kertyvät vapaapäivät kalenteriin ja tehtävä jonkinlainen suunnitelma työpäivistä. Muuten oon aika puhki jouluna. Lomiakin pitäis sinne kalenteriin tunkea. Onneksi kesäloma siellä on. Kuukauden päästä kesäloma on jo kovin lähellä! Huomenna teen sitten vähän lyhkäsemmän työpäivän kun tänään niin kovasti huhkin.

Tänään vielä olis luvassa juoksukoulun lenkki, pannarin tekoa, raparperihillon ohjeen etsimistä, ehkä kesän autoilucd:n latailua. Tosin kaikki tietokoneella tehtävä homma vaatii paljon syväänhengittelyä ja todella rautaisia hermoja. Nimittäin on maailman hitain kone mulla nykyään. Tarttisin kyllä uuden, mut kun ne on niin juukelin kalliita... No, saahan niitä osamaksullakin hoidettua. Ja mies tulee tänään taas lomailemaan :)

Vähän muista asioista... En vielä oo päässyt tänne fiilistelemään Suomen Maailmanmestaruutta. Se oli HIENO asia!! Olin niin innoissani siitä. Ja parasta on, että mä kerrankin olin oikeassa kun uskoin Suomen voittoon. Ja hubasaa oli myös se, että silloin -95 mä pääsin ripiltä ja nyt vuonna -11 mun kummipoika pääsee ripiltä. Vaikka kummipoika ei ihan ehkä ymmärrä mun hehkutusta.

Mitäs muuta... Paratiisin Oskari on edelleen ihana. En voi sille mitään, Ah! Ja kesälomat alkaa. Ihanaa, kun saan joka kevät ja kesä ja syksy ja joulu, olla mukana koululaisten jumalanpalveluksissa. Suvivirsi raikaa yhä, se on ihanaa kuultavaa! Jumala pitää meistä kyllä huolta, suurella sydämellä!

Jaahas, taidan ryhtyä muihin hommiin. Ehkä teen vielä vähän töitä. Ja haen töistä sokeria pannaria varten, kun kaupat ei oo auki... (Ne ihmiset, jotka ostaa aattoina ruokaa koko armeijalle, tietävät näköjään jotain mitä minä en tiedä. Että ilman ruokaa ei selviä yhtä päivää. Ja mun pitää oppia ennakoimaan.)

Viikonloppu on siis edessä, luvassa on lööbailua kullan kanssa, risusavottaa, valmistujaiskahveja ja serkkujen tapaamista. Mahtavuutta!

Autoilucd:lle päätyviä laululurituksia on mahdollisesti: Olavi Uusivirta ja Anna Järvinen: Nuori ja kaunis, Laura Närhi: Annan sut pois, Haloo Helsinki: Maailman toisella puolen, Jotain The Rumerilta, Neljänsuora ja Suvi Teräsniska: Tää valssi, Munamies ja Rajaton, Pekka ja Susi: Karhunelämää, Paradise Oskar, Eric Saade ja Reino Nordinin AURINKO. Ehkä myös Adelea...

Nautinnollista viikonloppua ja kesänalkua! Tervetuloa myös Lähetysjuhlille 10.-12.6.2011 Porin Karhuhalliin. Lisäinfoa löydät www.lahetysjuhlat.fi

I-H-M-E-T-T-E-L-Y-Ä

Kaikki alkoi siitä... kun päivitin facebook-statusta. Tässä siis ihmettelyn aiheitani viime ajoilta:

1. Raadiossa kerrottiin tänä aamuna että amerikkalaistutkimuksessa kävi ilmi, että fb:ssä on PALJON lapsia, jotka ovat huijanneet ikänsä. Olisivat kysyneet sitä multa, niin olisin voinut kertoa saman tuloksen jo ainakin vuosi, ellei enemmänkin, sitten. Ja olisin voinut ottaa ne rahat siitä tutkimuksen tekemisestä. 

2. Tänään pyöräilin autuaana työmatkoja, kunnes tajusin pyörätien varrella olevan urosfasaanin. Se oli jo riittävän pelottavaa. Mutta sekunnin päästä huomasin, että toisella puolella tietä on naarasfasaani. ONNEKSI niitä lapsia ei ollut missään. Voi olla että olisin ollu huonommassa kunnossa kuin nyt.

3. (Piti tarkistaa naamakirjasta) Jos mittari näyttää, että auringossa on 20 astetta lämmintä, niin voi olla pukeutumatta tuulipukuun. Kyllä. Paitsi joskus käy niin että auringossa on lämpeempää kuin varjossa. Tässä olisi markkinarako: Mittari joka puhuu ja kertoo, tarviiko ulkona takkia vai ei? ja pipoa ja hanskoja? tai tuulipukua?

4. Tähän se sitten meni. Blogin päivittämiseen.

5. Pari päivää oon miettinyt kohtuutta. Aina sanotaan, että kohtuus kaikessa. Se on musta ihan hyvä periaate. Mutta uskossa se on haastava... Eikös siellä puhuta penseydestä ja että on oltava jonkun puolella? Lähdettä en jaksa nyt hakea ja nuo ovat eri kohdista. Mutta mä olen Kristuksen puolesta! Kohtuus on kyllä hyvä silti. Jos on omassa elämässään kohtuullisesti kaikkea, niin silloin pitäisi kaiken olla tasapainossa. Mielen ja kielen. (Jos kohtuutta olisi myös töissä, silloin ei yksi tekisi liikaa ja yksi liian vähän.)

6. Miten opetella olemaan yhtä aikaa kiltti ja jämpti? Hevosten kanssa se on niin tärkeää, että sen osaaminen olisi suotavaa.

7. Miksi minä istun sisällä kun on vähän vapaampaa aikaa taas. Parannan tapani :) Ja lähden kohta siivoamaan käytävää.

8. Mihin katoaa ihmettelyn aiheet, kun pääsee koneen viereen. Päivällä töissä mulla oli paljon ihmeteltävää.

9. Puihin tulee lehdet ajallaan. Kun aika on kypsä, on se pieni silmu valmis puhkeamaan kukkaan. Ja kun se on puhjennut, tulee kasvupyrähdys. Voisinko opetella luottamaan itse, että sitten kun muutos tapahtuu, se voi tapahtua nopeasti. Vaikka siihen muutoksen valmisteluun menisikin oma aikansa.

10. Haa!! Tulihan se mieleen! Tänä keväänä mua on ihan hirveesti ihmetyttänyt se, että eikö Suomessa todellakaan ole talvella roskiksia!! Ja luuleeko ihmiset, että ne roskat sulavat lumen mukana. Mä en voi sille mitään, että mä tästä paasaan! Jokainen kantakoon omat roskansa roskikseen! Ja jollei tiedä mihin pönttöön se laitetaan, niin laitetaan sekajätteeseen. Joka tapauksessa on kannettava omat jämät jonnekin muualle kuin luontoon. Ei tää toimi näin! Ja jos luulee, että ne sinne luontoon sulaa, niin voi mennä uudelleen jollekin luonnontietotunnille ala-asteelle. Siellä se varmasti jo kerrotaan, että näin ei ole! Ja ei, se ei myöskään ole selitys, että "kyllähän joku ne täältä korjaa..." Ei ole hyvä selitys. Piste. Roskaamiselle ei löydy selitystä. Ja mun paasaamiselle ei loppua, koska kukaan ei täällä blogissa sano, että lopeta jo.

Mut siinä oli ihmettelyä. En ollutkaan lomalla blogista. Vaikka en oikeesti niin sanonutkaan viimeksi. Sanoin, että saattaa olla kiirutta, niin en ehdi niin tiiviiseen päivittämään. Eli koskaan ei voi tietää koska tulee päivitys.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, Siunauksia päivääsi!

P.S. Kannustetaan kaikki yhdessä Suomea jääkiekossa ja Euroviisuissa! Paratiisin Oskari on suloinen ;) Ja jääkiekko jääkiekkoa :D

Dolce far niente...

suloista joutilaisuutta.. Sitä nyt varmaankin on meneillään.

Tai sitten oon vaan lamaantunut kertakaikkiaan. Ensin sitä odottaa, että kevät tulee ja on aikaa ja energiaa tehdä vaikka mitä juttuja. Kaikkia niitä juttuja, mitä on siirtänyt kevääseen, koska on pitänyt nukkua talviunia :) Ja nyt ne ajat olisivat käsillä. Ikkunoiden pesua, kaverien näkemistä, reissailua, pyöräilyä, lenkkeilyä jne... se listahan loputon, kuten kaikki meistä hyvin tietää.

Mutta turhahan näistä kaikista on ottaa stressiä. Jos laiskottaa ja lamaannuttaa, niin sitten niin tekee. Ja turha sitä vastaan on taistella. Varsinkin kun ei ole pakko.

Tämän kirjoituksen myötä taidan hipsiä kesälomalle blogista. Tai en oikeesti ole täältä kesälomalla, mutta ihan vaan varoittaakseni niitä, jotka täällä jotenkin säännöllisen epäsäännöllisesti vierailevat. Edessä on sellaiset kesäkuukaudet, ettei kauheasti blogin kanssa vietetä aikaa. Varsinkaan tämän mun verbaalisen lahjattomuuden kanssa. Kun omien ajatusten kirjoittamiseen menee monta minuuttia.

Sen verran loppukevään ja kesän meiningeistä, että ihan kivoja juttuja on luvassa. Lontoossa ensi viikolla, leirivalmisteluja, lähetysjuhlien valmisteluja, Kummipojan rippijuhlat, ripari, lomalomaloma... Ratsastusta, mökkeilyä, jäätelöä, pannarikestejä, reissaamista, metsäilyä, jazzailua.. Kaikenlaista kivaa. Paljon tekemistä. Aikaa myös levätä. Mut nyt toukokuussa ensin tehdään megapäiviä ja lyhyempiä viikkoja. Vapaat on pidettävä, vaikka hommia olis kuinka paljon rästissä. Muuten ei pysty luomaan uutta. Tai edes soveltamaan vanhaa.

Onpas jaarittelua. Pointti oli se, että kivaa kevättä ja ihanaa kesää! Nähdään taas kun aika on :)

P.S. Suosittelen elokuvaa EatPrayLove :) Ihana! Suosittelen myös Italiaa ihan oikeasti. Siusiu!

Lomalla.

Mulla on nyt talviloma. Ei huono idea. Oon kattohuoneistossa, valmiina ihan kohta uloslähtöön.Aurinko paistaa parvekkeelle ja seinään niin sopivasti, että mittari näyttää 28 astetta. Mies on töissä ja mä lähden kiertämään keväistä kaupunkia. Katotaan mitä sieltä löytyy :)

Talven jälkeen elämä voittaa. Kesä tulee sittenkin. Toivottavasti myös Suomeen, vaikka Persuilla oli hurja kannatus ja Ilpo tippui Idolsista. Silti pitää uskoa ja luottaa parempaan huomiseen. 

On myös alkanut lähtölaskenta synttäreihin. Ja paaston loppumiseen. Tänä vuonna kun ne sattuu samaan päivään. Enää 6 päivää. Synttärikampaajalla käynti hoitui viime viikolla, ja lomakin osui sopivasti tähän synttäriaikaan. Itseasiassa työkavereille tiedoksi, et aattelin viime vuodesta lähtien pitää "perinteisen" synttäriloman huhtikuun lopussa. Ei huono idea.Synttäripäivänä myös elämä muuttui viime vuonna. Sen jälkeen elämä on taas ollut reissaamista, mut ei huonolla tavalla. Ärsytttää itteäkin, mutta pakko sanoa, että mun elämä muuttui täysin silloin kun täytin 30. Ei sille nyt vaan mahda mitään :)

Kohta tulee myös vauvauutisia. Kaverit saa vauvoja. En minä. Toukokuun alkupuolella pitäis tulla ainakin kahdet vauva-uutiset.. Miten se sanonta menee, "Ei kahta ilman kolmatta".

Men nu jag måste gå, Kärleken väntar!  Det är allt vad jag kan säga ;) Och Jag Älskar Dig!

Puss o kram!!

Rakasta.

Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.                                -Matteuksen evankeliumin 22 luku-

Ingallsin perhe preerialla on kuulunut iltoihini yhä enemmän. Mikäs sen mukavampaa kun elää ajassa joskus kauan sitten ja silloin kun kaikki oli hyvin. Mun mielestä. Mulla on mun oma kupla ja siellä elämä on kivaa. :)

Toisen preeriakauden viimeisessä jaksossa, Ingallsin perhe joutui myrskyyn. Kaikki mitä oli rakennettu ja kasvatettu oli poissa. Charles-isä ajatteli, että tästä ei nyt selvitä. On muutettava pois. Mary ja Laura eivät tästä tykänneet. Laura oli jopa vihainen isälleen siitä, että tämä aikoo luovuttaa ja että he joutuvat lähtemään. Isähän oli aina sanonut, että ei pidä luovuttaa. Iltarukouksessaan Laura rukoili, että Jumala antaisi isälleen voimaa rakentaa taloa uudelleen, kylvää satoa uudelleen ja uskoa hyvään Jumalaan. Rukouksessa ei ollut mitään pahaa. Mutta siinä oli kuitenkin se ongelma, että Laura ajatuksissaan ja sanoissaan pyysi Jumalalta eri asiaa. (Tämän paljasti perheen tuttu, joka jutteli Lauran kanssa poismuuttamisesta). Laura rukoili isänsä puolesta, mutta kuitenkin sillä ehdolla, että Jumala toteuttaisi Lauran tahdon. Että he saisivat jäädä kotiinsa. Laura oli ihan hyvällä asialla, mutta samalla mielellä kuin usein ihmiset ovat. Minä mukaan lukien.

"Tapahtukoon Sinun tahtosi". Se on vaikeaa. Rukoushan kuuluu usein niin, että "Tapahtukoon sinun tahtosi, kunhan kaikki menee niin kuin minä haluan ja olen suunnitellut". Voisinko sittenkin joskus rukoilla aivan vilpittömästi, että elämässäni tapahtuisi Jumalan tahto? Voisinko rukoilla niin, että vilpittömästi voisin sanoa "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni."? Uskallanko rukoilla niin? Mitä sitten tapahtuu, jos annan elämäni Jumalan käsiin? Mitä voi tapahtua? 

Toinen asia vielä, joka jollain ihmeellisellä aasinsillalla ehkä liittyy tai ei liity tähän, on se Yksinkertainen, Hitaampi Elämä. Sitä minä haluan ja olen sillä kovasti päätäni vaivannut. Minä haluan vähemmän töitä. Enemmän aikaa tehdä töitä. En halua juosta ympäri pää kolmantena jalkana. Haluan enemmän aikaa leireillä lasten kanssa jutteluun ja tekemiseen. Kaipaan rauhallisia, kiireettömiä tekemisen hetkiä. Mutta... Haluanko mä ihan oikeasti elää hitaammin kaikessa tekemisessäni? VAI haluanko mä vain vähemmän töitä, jotta mulla olis aikaa tehdä omia juttuja hiki päässä ja aikataulutetusti? Meneekö tämä nyt kaiken itsekkyyteni ja laiskuuteni piikkiin? Mitä jos hoitaisin työt työaikana (ai milloin?) ja omat jutut kun on omien juttujen aika. Jos vaikka tekis yhden jutun kerrallaan. Mitähän siitä seurais?

Hei, olen iloinnut kommenteista ja siitä, että joku silloin tällöin näitä lukee. (Oliko se nyt yllätys, kun oon tästä itsekkyydestä koko ajan puhunut...?)

Nyt elän odotuksesta. Odotan tulevia päiviä, lomaa, pääsiäistä, tulevan maailman elämää! Siinä isoja otsikoita, mitä kaikkia pieniä seikkailuja se pitääkään sisällään! Kiitollisuudesta pakahdun ja opettelen elämään tässä hetkessä. Kohta on kulunut jännittävä vuosi kolmekymppisenä. Pian se vaihtuu jo kolmeenkymmeneenyhteen. Mutta se on jo ihan eri asia. Siitä ehkä ensi kerralla.

P.S. Preerian pastori on paras.

Kevät keikkuen tulevi...

Olen: Kristiina
Haluan: Kevään tulevan
Minulla on: Kameroita kaksi (toinen oma, toinen laina)
Pelkään: Kauhuleffoja ja kauheita asioita
Laulan: Kovaa ja korkealta kaarassani
Eläin jota muistutan: Koala
Rakastan: Kauniita asioita ;)
Asun: Korvessa (?)
Oletko pilvessä: Kun olen lentokoneessa
Minne joudut vanhana: Kotiin, oikeastas pääsen :D

Hmm... toi oli oikeastas sellanen fb-juttu. Mut laitoin sen tänne aikani kuluksi. Maanantai-iltaa vietetään, paastoa jäljellä melekein neljä viikkoa. Tänään tekee tiukkaa. Mielestäni olen selvinnyt hyvin. Eilen ihan jouduin suklaata syömään kakun sisällä, koska oli tädin synttärit. Ei voinut muuta. Herkkuja olen pystynyt välttämään ja suklaata en oikeasti ole syönyt. Yhdet suklaamaistiaiset ja yksi laku on jopa odottamassa pääsiäistä. Ja kotiinkin olen ostanut pääsiäissuklaita, mut nekin on vielä kiinni. Mut tänään on tehnyt tiukkaa. Oon myös huomannut, että on pakko olla tarkkana, ettei herkkujen sijasta ala syödä kaikkea muuta. Ettei syö kaikkia herkkuruokia liiallisesti. Kasvikset ei haittaa ja marjat ei haittaa, mut jos syö leipää ja juustoa ja kaikkia hyviä ruokia liikaa, niin tää on vähän sitten turhaa. Joka tapauksessa oon onnistunut hyvin tähän mennessä. Ja kyllä se näkyy myös painossa. Vielä vähän pitää skarpata.

Ihmisenhän ei oikeesti tarttis olla millään paastolla. On aina huono kun kieltää iteltään jotakin. Ja kristillisessä paastossakaan olennaista ei ole se kieltäytyminen ja kurjalta näyttäminen. Vaan saa paastota vapaasti ja iloiten. Itte haluan nyt kokeilla rajojani. En oo varmaankaan ollut näin pitkään ilman suklaata, sen jälkeen kun olen suklaan olemassaolosta tiennyt. Mun pitää ehkä luoda jotkut herkuttelusäännöt paaston jälkeen, jotta ei lähde mopo käsistä :)

Mulla on ollut monta ajatusta blogia varten, mutta ne nyt ovat tähän mennessä karanneet jo moneen kertaan. Päällimmäisenä mulla nyt on tää paasto ja tuomion odottaminen. Ylinopeussakon tuomion odottaminen. Kamera välähti puoli viikkoa sitten, enkä oikein tiedä paljonko se kamera vauhtia mittasi. Eikä tästä nyt kai kortti mene, mutta mistä sitä tietää. Turha sitä silti nyt on stressata, koska tehty mikä tehty. Nyt on vaan tehtävä parannusta tästä liikenteessä hurjastelusta. Mutta miltä mahtoi tuntua Jeesuksesta, kun hän odotti ristiinnaulitsemista? Tai miltä tuntuu jostain rikolliselta kun hän odottaa tuomiota? Mähän oon nyt ylinopeuden takia "maailman pahin rikollinen", mutta oikeesti on olemassa mua pahempia. Miltä niistä tuntuu odottaa tuomiota? Ja niin, vielä Japanipointti. Turha mun on ressata. Japanissa ihmisillä on paljon isompia murheita kuin mulla.

Herra, armahda meitä ja anna meille rentouttavaa paastonaikaa!

 

Kaiken maailman ruokia!

Oih. Mun piti tänään, maaliskuun ensimmäisen päivän iltana, piirtää kaavoja tunikaa varten. Enpä siihen asti päässyt, kun aloitinkin toisen projektin: Ruokareseptien liimaaminen vihkoon. Upouuteen muumivihkoon. Siinä on Pikku Myy kannessa :)

Ja voih. Tää maailma on niin täynnä kaikenlaissi ruakii! Nytkin löysin moonen moonta uutta reseptiä! Ja sellasia ihan suht helppoja. Vaikka mua vähän ärsyttää se, että resepteissä neuvotaan käyttämään valmiiksi marinoituja lihoja, peruna-sipulisekoituksia pakasteesta, pakastevihanneksia, valmiita lihasuikaileita, maustamiseen erimakuisia kermoja ja tuorejuustoja. Nopeaahan se ruoanlaitto on noin, mutta mua on alkanu kauhistuttamaan kaikenlaiset lisäaineet ja jonkin-valmistusaineen-kaltaiset-tuotteet. Paljon parempaa tulee kun maustaa itse. Ja mieluiten eri purkeista, kuin yhdestä valmiista sekoituksesta, jossa on hulluna suolaa. Mausteissa tulee silti oiottua, mutta marinoitua kanaa en oo ostanu monenmonituiseen vuoteen.

Mutta en ymmärrä, että missä välissä mä ehtisin tekemään kaikkia ruokia. Ehkäpä tästä maaliskuusta voisi tulla ruokakuu!! Vaikka onkin paastonaika käsillä aivan tuota pikaa. Paastosta puheenollen, oon ollut nyt jo viikon herkkulakossa ja toinen alkaa. Ensi viikolla tulee harkittu katko, kun on laskiaispulla-aika. Muuten pitää herkkujen kanssa odottaa pääsiäiseen asti. Siksikin on tärkeää, että tulee syötyä hyvin, niin ei sitten tuu sellasta makeanhimoa. Ja on hyvä tehdä suunnitelma päiviksi ja sitten pitäytyä siinä suunnitelmassa. Jospa tänä vuonna uskaltaisin lähteä mukaan paaston kestävään suklaalakkoonkin (Facebookissa on oma ryhmä suklaalakolle :) ).

Nyt oon jollain lailla saanut järjestykseen mun liikkumisen ja liikkumattomuuden. Edelleen sille on liian vähän aikaa, mutta yritän kevättä kohti reipastua. Ruoanlaittamisen lisäksi tahtoisin löytää aikaa ja kärsivällisyyttä ompelemista varten. (Vähän kyllä kadehdin niitä ihmisiä, jotka ryhtyy sanoista tekoihin suunnittelematta sitä ensin puolta vuotta ja niitä, jotka tekee asioita lomittain ja niitä, jotka osaa järjestää työn ja vapaa-ajan niin, että jää aikaa kaikelle luovuudelle.) Sen verran jo sain tehtyä, että hain kaavarullan. Jälleen kerran joudun itseäni tsemppaamaan, että saan luovuuteni konkreettiseksi. Ei mulla nyt ihan hirveesti oo luovuutta, mutta halua tehdä ja yrittää ja suunnitella on. Se vaan vaatii hieman enemmän aikaa kuin muilla.

Onneksi, mä oon mä ja saan olla just tällanen kun mä oon. Se on kyllä ehkä maailman suurin rikkaus! Ihanaa tulevaa kevättä! Nyt pitää nauttia valosta, puolen vuoden päästä se alkaa taas pikkuhiljaa vähentyä :) Oo säkin sä :D

Laiska Lauantai

Hyvää Helmikuista Lauantaita!

Aurinko paistaa ja ulkona on pakkasta 15 astetta. Tiedän sen, koska näen ikkunasta ulos ja ostin eilen lämpömittarin. Sellaisen digitaalisen, josta näkee sisä- ja ulkolämpötilan. Se on hieno laite :) Nyt olen pari tuntia valmistautunut hiihtämään. Ja kohta pitää mennä, ettei hiihtämisen riemu kaadu nälkään. Aamupalana tänään oli smoothie ja vihreää teetä. Ja pala itsetehtyä nopeaa leipää. Se oli aika jännän makuista. Tänä aamuna oon jälleen huomannut sen, että kun saa elää hetken joutilaana, aivot alkaa toimia paremmin ja ajatuksia tulee ihan tulvimalla päähän. Ja kaikkea pitäis tehdä, mutta kun aika ei riitä.

Yhdestä blogikaverin blogista löysin kuvahaasteen. Siinä on kai ideana laittaa yksi kuva, joka päivä tiettyjen ohjeiden mukaan. Musta se vaikuttaa hauskalta, ja ehkä kokeilen sitä itekin. Pelkään vaan, että mulla nousee esteeksi tää saamattomuus. Ja se, että mun kone on tosi hidas. Tajusin juuri, että mun pitäis laittaa tammikuisia Vuokattikuvia eteenpäin ystäville. Mut ne on kyllä jo koneella ne kuvat. Vielä ne pitäisi jotenkin jakaa eteenpäin. Eilisiltana ja tänä aamuna mun netti ja kone on toiminu jotenkin hyvin yhteen.. ja puoli kahteenkin. Ja vähän yli... Olipas vanha vitsi. Eilisen ratsastuksen peruunnuttua, mulla oli melkein kolmen tunnin skype-treffit Ruotsiin ja katoin vielä Satuhäät ilman että koko ajan tapahtui pätkimistä. Tänään latasin Spotifyn uudelleen koneelle ja sekin on toiminut tosi hyvin. Ensin vähän Arja Korisevaa ja nyt taustalla soi Casting Crowns: Until The Whole World Hears. Hienoa musiikkia! Päättelin, että hyvä toimivuus johtuu siitä, että koululaiset ja opiskelijat lähiseuduilta ovat viettämässä hiihtolomaa ja tukkimassa 3G-verkkoja muualla.

Aivan tuota pikaa olen valmis lähtemään ulkoilmaan ja ladulle. Ehkä vähän jogurttia pitää syödä ennen kuin pääsee ladulle. Parin sadan metrin päästä kotiovesta löytyy vähän latuja. Metsässä ja pellolla. Viime viikonloppuna käytiin tarkastamassa tilannetta. Pitoa pitää varmaan vähän laittaa suksiin. Korkkaamiskerralla tahtoi vähän lipsua nuo sukset. Vaikka hiihtoloma onkin työntäyteinen, niin aattelin leireilläkin ehtiä hieman hiihtämään. Jos saisin vaikka tyttöjäkin innostettua mukaan hiihtelemään.

Tulipas nyt tekstiä... Vielä vähän.. Kuvahaasteen lisäksi mietin itelleni oikeesti paastohaastetta. Paastonaika alkaa jälleen parin viikon päästä. Oon aina jotenkin kieltäytynyt paastoamasta herkuista tms. koska se ei vie mua kuitenkaan lähemmäs Jumalaa. Näin ajattelen. Sitä vastoin oon ajatellut, että pyrin paaston aikana lukemaan enemmän Raamattua ja rukoilemaan aktiivisesti. Että se vie mua lähemmäs Jumalaa. Nyt mieleen hiipii ajatus, että voisiko herkkupaasto sittenkin viedä mua lähemmäs Jumalaa. Herkut on kiusaus ja kiusauksia vastaan pitää taistella päivittäin paaston ajan. Kiusauksia vastaan taisteluun tarvitsen Jumalaa "Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta..". Vielä en ole varma herkkupaastosta, mutta tänä vuonna paaston aikana yritän jälleen yksinkertaistaa elämää. Toivon paastolta hidasta elämää, työn tekemistä rauhassa ja iloiten palvellen Herraa, luonnollisia raaka-aineita ja aikaa ruoanlaittoon, aikaa olla Jumalan, parhaan ystäväni, kanssa, aikaa olla ystävieni kanssa, aikaa luovuudelle. Aikaa kuunnella Jumalaa, toisia, itseä. Rohkeutta sanoa, miten paljon välitän rakkaistani! Kuulostaapa kovin yksinkertaiselta. Not.

Nyt on aika lähteä ladulle ja viettämään lauantain loppupuolta. Edessä on vielä kaksi vapaapäivää. Se on mukavaa se. Tänään ladun jälkeen vuorossa Lattomerellä hengailua. Saunaa ja Putousta. Huomenna Jumalanpalvelus, latua, Toystory-leffailta Siskon, Kummipojan ja Serkun kanssa. Myös Snickerspaloja. Maanantaina Ystävän kanssa oloa, kuoroilua ja venyttelyä. Kaikenlaista.

Aurinkoista hiihtolomaa ja paastoon valmistautumisen aikaa!

Kun kuulet tämän äänen (plim), on aika kääntää sivua...

Ja huomata, että nyt on Helmikuu!! (Ihan vielä ei oo, koska mun koneen kello näyttää 23.53) Aivan tuota pikaa silti kuukausi vaihtuu. Se on tänä vuonna pienelle ihmiselle suuri asia! Kuten Munamies asian ilmaisisi: " Tämä saattaa olla pieni askel teille, mutta suuri minulle!"

Tammikuun "härkäviikot" on saanu mun nauramisen ja nauttimisen koetukselle. Kalenteri huutaa vapaita ja luovia aikoja, joka viikonlopulle meinaa pukata jotakin ohjelmaa... Rahat tulee ja menee, eipä jää paljon säästöjä tästä alkuvuodesta... Ja muutenkin on ollu jotenkin ankea tammikuu. Talviunet ois tehny poikaa. (On toi kyllä sanonta...) Mut ehkä jollain tasolla oonkin jo koomaillut koko tammikuun. Nyt kun vaihtuu Helmikuuksi, tuntuu, että asiat alkaa taas rullaamaan. Ehkä kaikki johtuu myös siitä, että tänään töissä selvisi monta asiaa, ja se saa kalenteriakin näyttämään vähän paremmalta :)

Huomisaamuna väsyttää, mutta ei se mitään, nyt on Helmikuu ja valoa kohti mennään. Täytyy nyt tämän pikaisen ja tuskallisen vuodatuksen ohessa sanoa, että ei mulla kyllä ihan huonosti mee. On rakkautta, Jumalan huolenpitoa, kyllä mä pärjään taloudellisesti, työt ja vapaa-aika on kuitenkin suht tasapainossa. Ja jos työtä onki vähän liikaa, niin on se nyt kuitenkin ihan tosi kivaa työtä. Mulla on harrastuksia ja ystäviä. Asiat on kyllä melko lailla jees. Kiitos Jumalalle elämäni hyvistä asioista ja huolenpidosta. Oot paras!

P.S. Kun taas aikaa on riittävästi, täältä saattaa löytyä jokin parempikin merkintä. No. Ei aina voi voittaa ;)

Seuraa tähteä!

Enpä ole näin tehnyt aiemmin, että teen kaksi päivitystä samana päivänä. Tänään tuli idea päivällä ja se oli nyt pakko toteuttaa kun netti toimii ja on vielä aikaa. Tosin, jos olisin fiksu, mä olisin tällä kertaa jättänyt tän homman tekemättä. Kuvat usein puhuu enemmän kuin tuhat sanaa.

"Seuraa tähteä!" tuo mieleen entisen työpaikan loppiaisleirin. Se oli kovin kiva leiri, sen yhden kerran kun pääsin olemaan mukana. Länsinaapurissa vieraillessani tosiaan tuli sellainen olo, että seuraa tähteä!! Jotenkin ne siellä kaupunkimaisemassa, ja maallakin, pistivät silmään! Tähtiä oli joka ikkunassa. Niin kuin meillä on kynttelikköjä, niin oli Ruotsissa tähtiä. Ainakin Trollhättanissa. Ja ehkä se ei ole tapa. Ehkä se on vaan muotivillitys. Eikä se haittaa. Mullakin on ikkunassa tähti. Ja kuusen latvassa.

Tähdistä tulee mieleen monta asiaa: Joulun tähti, joka opasti paimenet ja tietäjät seimen luo, Tiernapoikien "Tähti se kulukeepi...", Jumalan antama lupaus Abrahamille "Niin paljon kuin taivaalla on tähtiä, niin paljon sinulle tulee jälkeläisiä..", Tähtisumua - satuja ja tarinoita tähdistä, "Tuiki, tuiki tähtönen...". Ah! Vaikka mitä! Tähdistä on moneksi. Ja "Tyttö, sinä olet tähti" :) Loppiaisena saamme kuulla, mitä tähti meille kertoo Jumalasta ja lupauksista, jotka meille on annettu!

Luulen, että vuosi 2011 tulee olemaan uuden oppimisen aikaa. Niin kuin aina, alkuvuosi näyttää siltä, että vuosi on haasteita täynnä. Ja kuulostaa hieman kliseeltä se, että on jälleen mahdollisuus oppia uutta. Vaikka se onkin klisee, niin se on nyt niin totta! On aika astua epämukavuusalueelle ja ottaa vastaan ne uuden oppimisen mahdollisuudet ja kasvamisen mahdollisuudet, joita meillä on! Itse toivon, että vuonna 2011 oppisin nauttimaan vielä paremmin elämän pienistä iloista ja voisin elää niin, että pienistä, epäolennaisista asioista ei tulisi isoja mörköjä. Siinä vaiheessa kun kiukku on tulossa, niin oppisin laskemaan kymmeneen tai hengittämään syvään tai vaikka juomaan kupin teetä, niin ei tarttis kiukkuilla niin paljon. Koska kiukkuilu ei loppuen lopuksi oo kivaa. Nauraminen ja nauttiminen on!

Nyt sen päätin. Tänä vuonna aion nauraa paljon! Ja oon luvannu itelleni että käyn hammaslääkärissä. Nyt oikein sydän meinaa pakahtua kaikesta mitä elämässä on! Kiitos Taivaan Isälle!

IlOiStA, oNnElLiStA, rIeMuKaStA UuTtA vUoTtA 2011!

Sellainen oli vuosi 2010

Lunta ja retkiä...

Minä ja Kingis. Kolmekymppiset.

Kuvien aikajärjestyksessä tämä ei tähän kuulu, mutta muuten se kuuluu. Samana päivänä kun täytin 30, koko loppuvuosi muuttui :)

Oh, Rome!

Kesä ja hevoset. Talvi ja hevoset. Kevät ja Syksy ja hevoset.

Ruokajuhlia. Monenlaisia. MONTA RAKASTA YSTÄVÄÄ!!

Retkiä ja rakkaita :)

Käännä katseesi Jeesukseen... Kristusmonogrammi kalliossa löytyy kun oikein tihrustaa.

Minä ilmoitan teille suuren ilon! Enkelikuoro paistumassa :)

Kohti Uutta Vuotta 2011! Olkoon Taivaan Isä kanssamme kaikilla teillämme!