Aurinko paistaa niin korkealta kuin voi tähän aikaan vuodesta paistaa. Ja kaiken pimeyden jälkeen auringonpaisteesta tulee lähes voittamaton olo. En tiedä mistä syystä, mutta jotenkin nyt tämän vuoden lopulla mulla on ollut vähän epäonnistunut olo. Oon miettinyt kulunutta vuotta ja mitä on tapahtunut ja mitä on "saavuttanut" vuoden aikana, asioita, joissa on onnistunut...
Lopputulos kuulosti mun mielessä juurikin tältä: En vieläkään laihtunut viittä kiloa. En onnistunut lukemaan koko Raamattua. En oo oppinut laulamaan, soittamaan, ratsastamaan paremmin. En oo nähnyt ystäviäni riittävästi. Oon vaan ollut väsynyt, väsynyt ja väsynyt. En oo liikkunut tarpeeksi, juoksukoulukin jäi kesken. Ja pyöräilin ihan liian vähän. En oo osannut olla ystävällinen ja kiitollinen. Oon tiuskinut, valittanut, turhautunut, vihastunut. Oon täysin sen vastakohta mitä haluaisin olla.
Ei kuulostanut kauheen hyvältä, ja tosta kaikesta ajattelusta vaan masentuu. Ei, en mä oo varsinaisesti masentunut, mulla on asiat oikeesti tosi hyvin. Joskus sitä vaan ruotii itseään ja tekemisiään ihan liikaa. Raamatussa, Roomalaiskirjeessä sanotaan näin: "Missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi." Kaikki mitä äsken luettelin saamattomuudestani, ei ehkä oo luokiteltavissa synniksi. Ainoastaan, jos laiskuus lasketaan synniksi. Jonkinlaista synnin seurausta tuo saamattomuus varmaankin on. MUTTA! Missä synti on suuri, siellä armo on ylenpalttista! Ja nyt on aika ylenpalttisen armollisuuden. Itseään ja toisia kohtaan.
Uudenlaisen ratsastustavan myötä mä koen saaavani myös jälleen uuden asenteen elämiseen. Asenne pitää tarkistaa ja pitää huomata ne tilanteet, kun tarvitsee antaa itselleen armoa. Kaikenlainen vertailu muihin on unohdettava. Kukaan muu ei tee noita juttuja mun puolesta. Mun pitää tehdä ne itte. Ja pitää huoli, että mä teen niitä asioita hyvällä mielellä. Ilman mitään paineita itseltä tai muilta. Koska vain ajatellessaan itse ja tiedostaessaan omaa toimintaansa, voi kehittyä. Ja asiat ei etene pelkällä ajattelulla. Pitää oppia tuntemaan!! Tuntemaan ne hyvät hetket ja painaa ne muistijäljet itseensä. Huonoista hetkistä voi oppia, mutta ne voikin sitten jo karsia mielestään.
Ensi vuonna opetellaan tuntemaan. Askel kerrallaan :) Rennolla, mutta kuitenkin jämptillä ja määrätietoisella otteella. Ilman voimaa ja pakottamista. Ilman turhaa jännitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti