On pimeää, harmaata ja sateista. Mies on reissussa, mä vietän unettomia öitä. Eli aamulla väsyttää. Mä rakastan pitkiä aamuja, ja musta on kivaa herätä ajoissa. Mutta samaan aikaan kuitenkin mun luontainen rytmi tuntuu olevan sellainen, että ennen kahdeksaa ei kannattais harkita heräämistä.
Mä oon niin harvoin hereillä aamulla vaikka kuudelta. Tai liikenteessä edes silloin. Mutta silloin harvoin kun olen, niin musta on ihana seurata niitä hetkiä, kun ihmiset heräilevät taas uuteen päivään. Se on jotenkin taianomainen hetki.
Eilen vietin vähän sellaista omaa päivää. Vähän vielä nautin siitä, että saan tehdä omia juttuja, ilman sen kummempia miettimisiä. Tapasin yhtä ystävää, kävin kampaajalla, kävin elokuvissa katsomassa Autolla Nepaliin -elokuvan ja sain toisen ystävän kyläilemään. Illalla vielä skypeä kullan kanssa.
Autolla Nepaliin oli kyllä vaikuttava elokuva. Seurasin niiden suomalaisten nuorten miesten matkaa heidän bloginsa ja facebookin kautta, en kovinkaan aktiivisesti, mutta kuitenkin. Mutta kyllä siitä nyt sai jotenkin enemmän irti, että miten hurja matka se nyt ihan oikeasti oli! Ja miten hienoja asioita he saivat aikaan. Store of Hope syntyi tämän Nepalin reissun jälkeen. Laitan jälleen linkin eli tästä linkistä voit klikata itsesi Store of Hopen sivuille.
Huh, luulin, että tälle päivälle ei ole oikein mitään kerrottavaa... Iloitsin myös glögihetkestä ystävän kanssa, ja kyläilyn päätteeksi tuli puheeksi, että milloin me ollaan ystävystytty ja tutustuttu.. Siitähän on ensi vuonna jo 20 vuotta. Samalla myös mun rippileirin käymisestä tulee 20 vuotta. Hurjaa!
Nyt luulen, että on taas mentävä päivän puuhien pariin. Eilen muuten valmistui se Miehen Isländare. Toivottavasti kelpaa miehellekin :) Ja tuossa kuvan kuutosessa on yksi aita väärässä kohdassa :) Näillä mennään, sillai kai!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti