Miksi piparien leivonnasta tuli jännittävää?

Piparien leivonta on ihan just käsillä. Taikina on jo tehtynä, ja huomenna on urakkapäivä. Mutta miksi se on tuntuu tänä vuonna vähän kummalliselta?

Ei siis huonolla tavalla kummalliselta, vaan ihan hyvällä tavalla. Mikähän olisi oikeanlainen sana, jännittävä?

No siksi, että piparit tehdään samassa keittiössä kuin jo 25 vuotta, mutta keittiön välineet ovat vaihtuneet. Siksi pitää vähän etsiä ja tunnustella, että millä välineillä nyt toimitaan. Ja että löytyykö kaikkea tarvittavaa. Ja että näyttääkö vaa'at oikein.

Perinteet silti kunniaan. Yksi nuori (15-vuotias) tässä pari viikkoa sitten valisti, että "jos perinteitä ei noudateta, niin kohta niitä ei enää ole." Ja se jos mikä on totta. (Toki toinen asia sitten on se, että mitä perinteitä haluaa vaalia.) Jokatapauksessa perinteet on hyvä asia. Ja siksi piparien leivonnan on hyvä jatkua. Kuten myös joulupäivän sukukekkerienkin.

Ihanaa kun on joulun aika taas!

Ole aktiivisempi.

Niin sanoo mun puhelin aika ajoin, kun en oo päivän aikana kävellyt tuntia.

Aktiivinen on just tällä hetkellä vähän huonossa maineessa. Ainakin mun päässä. (Ja luulen, että muutaman muunkin...) Yritän olla, mutta ei se nyt vaan oikein toimi.

Jo edellinen postaus käsitteli aikaa. Ja sitä että se ei riitä. Tämäkin aktiivisuusmittari koskee sitä asiaa.

Entä jos ei vaan jaksa olla aktiivisempi? Mä en tosissaankaan tiedä, mistä monet ihmiset repii itselleen aikaa olla aktiivisia vielä töiden lisäksi erilaisissa yhdistyksissä? Olen kyllä joo yhdistysaktiivi, mutta pitäis olla aktiivisempi.

Työt, ja tällainen epäsäännöllinen työaika, vie ihan jättiosan päivistä ja viikoista. Toki sitä vapaatakin on, mutta silti. Oliskohan helpompaa, jos olis sellasessa normityössä? Mutta jos on jo monta iltaa viikossa töissä ja vaihtelevasti viikonloppuja ja leirejä, niin ei kertakaikkiaan aika riitä. Ei vaan riitä.

En usko, että sekään on ratkaisu, että jos haluaa niin kyllä aika riittää. Kai se johonkin pisteeseen saakka toimii, mutta jos on joku toinenkin sydämen asia.

Olisko kiva, jos saisi olla välillä vain osallistuja? Eikä aina vastuussa ja hommissa? Olisko kiva, kun joskus pääsisi osallistumaan kivoihin tapahtumiin, eikä aina olisi töissä kun jotain kivaa tapahtuu?

Olishan se.

Nyt olis kiva nukkua ☺

Omenahommii ja tapettihommii ja kaikkii muitki hommii.

Pötkähdin sohvalle ja aattelin et taidanpa päivittää tän blogin. Nyt kyllä täytyy sanoa, että aika ei kertakaikkiaan meinaa riittää tähän hommaan. Tai riittäis, jollei Hippusen nukuttamisen jälkeen vaan selailis aivottomana facebookia... Hitsin aikasyöppö ja itsekurittomuus. Mutta ei kyllä siltinkään meinaa riittää. Kun pääosin on töissä klo 10-18 ja välillä viikonloppunakin, niin päivät hurahtaa ihan itsestään. Varsinkin, kun meillä ei herätä ennen kukonlaulua ja ilta on aina yhtä yllättävän nopee. Ja vaiks oon yökukkuja, niin silti jostain määrästä unta haluan yrittää pitää kiinni. Ja kun en kyl oo mikään sähköjänis. Välillä olis kiva olla.

Mut ne omenat ja tapetit ja muut. Sen ajan kanssa on vähän ongelma, kun ei meinais nyt ehtiä tonne omenankeruuhommiin. Tai siis keräämiseen sitä aikaa kyllä, mutta jatkojalostaminen. Jos tekee mehua, niin pitäis roudata ne omput ja ämpärit jne.. Missä ihmeen välissä!! Hilloo kyl ehkä vielä uusi satsi. Tai parikin. Mutta se vaatii Miehen kotonaoloa.

Tapettihommatkin on jo aluillaan. Ja sitte tuli kesä syksyn keskelle! Aurinko paistaa ja on lämmin, niin ei silloin voi tehä sisähommia. Paitsi jos lapsi on kipeä. Ja jos on kaksin taas lapsen kanssa. Ja tällä viikolla on aloitettu eteisen tapettien repimisestä. Siitä on hyvä jatkaa olohuoneeseen ja takkahuoneeseen. Niihin kun tulee kaikkiin sama tapetti. Ois kai voinu jotain eriäkin, mut ei sitte kuitenkaan. On täs vielä homma tai kaksi ennen joulua! Mut onneks tapettihommat on vaan nyt yhden kerran, eikä joka vuosi. Ja ens keväänä pihahommat voi aloittaa paremmin kun ei tarvi muuttaa.

Ja kaikkee muuta. Joulujoulujoulujuttuja, neulomisia, valokuvaprojekteja! Kaikenlaista. Niin ja tosiaan ne työt vie oman osansa. Ja ihan vaan oleminen. Hippusen kanssa leikkiminen. Eläminen.

Elä nyt. Sellasta. Kauheesti kaikkee. "Elämä ei ole rauhallista, sanoi Nuuskamuikkunen ihastuneena." Vaikka kaikkea on paljon ja elämä on täyttä ja välillä melko säätöä, niin nautin. Tätä mä oon toivonut niiiin pitkään. Elämä vaan on parasta just nyt. Rakastan.

Hetki aamuaikaa

Mies on tulossa kotiopäin, olin reipas vaimo ja laitoin sämpylät just uuniin. Hippunen vielä nukkuu (toivottavasti) hetken, niin mä saan pienen aamuhetken hiljaisessa kodissa. Ihan kohta on kyllä kaikkien aika herätä, ja päivän touhujen on aika alkaa.

Sämpylätaikina oli siis sellanen, mikä sekotettiin ja peitettiin ja taikina jääkaappiin yöksi. Ja aamulla lusikoidaan pellille. Että ei kannata kuvitella, että nousin oikein leipomaan ja kohottelemaan.

Tänään on sadepäivä, ja oon siitä ihan kiitollinen. Marjahommat vähän kolkuttelee mielessä, mutta yksi sadepäivä on ihan jees, kun saa ihan rauhassa tehdä kotihommia. Rauhassa on näinä aikoina vähän suhteellinen käsitys, mutta ulkohommat ei onnistu sateella, niin siksi on hyvä tällanen sadepäivä sisähommissa.

Aamuhetket. Kohta meillä on jo täysi tohina menossa tähän aikaan, kun nyt kirjoittelen ja pitäis heräillä. Meillehän ei ole vielä ilmaantunut sellasta taaperoa, joka heräis ennen seiskaa, tai edes ennen kasia. Ei se kyllä mee nukkumaankaan ennen ysiä. Töiden alkaessa varmaan tuo homma muuttuu. On kyllä montaa mielessä tuon työn ja päiväkodin alkamisen suhteen. Nyt alkaa uudet ajat, joissa olla armollinen itseään kohtaan. Sekä töissä, että kotona. Että siivotaan kun keretään ja yritetään priorisoida tärkeet hommat ja vähemmän tärkeet. Pikkuhiljaa oon ajatellut, et olis mahtavaa kun kodin sais vähän järjestykseen joka ilta: tiskipöytä ja lattiat puhtaiksi. Sitte on kiva herätä aamulla kun tiskit on pois ja yöllä kivampi mennä vessaan kun ei astu leluihin. Muutenkin oon taipuvaisempi siihen, että hoidettais kaikki järjestely pienissä erissä koko ajan kuin että sitte olis hirvee homma myöhemmin.

Nyt tässä muuton jälkimainingeissakin on tullut sellanen olo, että nyt tavarat suurinpiirtein paikoilleen ja heti vuoden päästä kaappien tsekkaus uudestaan. Ja taas turhaa poies. No, tavarat pysyy paikoillaan, tärkeintä kuitenkin on aika ihmisten, ystävien ja rakkaiden kera. Ja olispa mahtavaa kun ei koko ajan ressais tekemisestä, vaan muistais olla Hippusen kanssa. Ja leikkiä ja laulaa ja hassutella. Ja Miehen kanssa sama. Ettei vaan naama kurtussa tehdä koko ajan. Ja suoriteta.

Hengitä. Ole. Elä. Innostu. Ihastu. Siinä syksyn ohjenuorat. Voi kun voisin hellittää niiiin monista rajoituksista pääni sisällä ja olla vapaa kaikissa toimissani. "Vapauteen Kristus meidät vapautti" sanotaan raamatussakin. Eilen katoin, että Maata Näkyvissä -festarienkin aihe tänä vuonna on "Voit luottaa minuun". Mä saan luottaa Jeesukseen, Jumalaan, joka meidät vapautti. Elämä on nyt, ja siitä elämästä saa nauttia! Iloita ja rakastaa! Kaikki muu on turhaa.

Nyt on aika lopettaa tää aamuhetki. Aamutoimiin ja sisähommiin siis.

Ps. Mä nukuin toisen yön kokonaan omassa sängyssäni. Niin iso tyttö se jo on, vaikka ihan pieni kuitenkin. Ensi viikolla on eka tutustuminen päiväkotiin. Nyt jo itkettää <3

Ai miten menee?

Hyvin kiitos. Istun takaterassilla jäätelöä syömässä. (Jäätelö 3 kaverin vaniljajäätelöä ja seassa suklaamarenkia Grästorpista Mäjens Glassilta).

Aika rentoo, vai mitä?

Jep. Nyt on pieni hetki hengähtää ennen kuin Taapero herää. Just tein päikkärien aikana mysliä ja makaronilaatikkoa. Tein kaksi laatikkoa, toinen äidinmaidosta ja toinen lehmänmaidosta. Sain kuin sainkin äidinmaidot käytettyä kaikki. (Ups! Äidin ja isän luona taitaa olla pari pussia.... no, jääköön ne käyttämättä).

Ai miltä tuntuu uusi koti?

No onhan tää nyt yksinkertasesti siistii. Kauheesti kyl kaikkee remppahommaa mielessä. Että pääsis jo alottaa. Mut ainakin pihaa täytyy kattella rauhassa ja ehkä jättää enimmät toteutukset ensi kesään. Jos nyt saatais edes keinu terassille vähäks aikaa ja ensi kesäksi sitten leikkimökki ja hiekkalaatikko.

Kauheen nopeeta menee aika..

Niin menee kyllä! Kohta ollaan asuttu tässä jo kolme kuukautta. Ja ihan just kohta pitää mennä töihin. Tai ei pidä, mut ei me pärjätä sillä jos toinen on kotihoidontuella. Päiväkoti kyllä askarruttaa, kyllä kai sekin ihan hyvin menee lopulta.

Ei maar, kyl kait tää on ny täsä. Lämmintä kesänjatkoa!!

Elämäntapojen ja ajattelun muuttamisesta.

Nyt tulee sellainen purskahdus. Taapero vihdoin nukahti ja istun auringossa odottamassa Miestä lounaalle. Ja sitten alkaa neljä vapaapäivää.

Mutta ne elämäntapamuutokset ja ajattelun muuttaminen. Ja mitä siihen liittyy. Mistä tää nyt kumpuaa? Ehkä siitä, että vauvavuosi on vaatinut veronsa ja uni ja syömiset on vähän niin ja näin. Ei silti, varsinaiset raskauskilot on pois, että niistä ei oo tavallaan huolta. Tää kumpuaa ehkä myös imetyksen vähitellen lopettamisesta, esimerkkinä olemisesta (24/7), omasta hyvinvoinnista ja asuinympäristön vaihtumisesta.

Oon jo aiemmin n. 10 vuotta sitten tehnyt elämänmuutosta painon ja ruokailujen suhteen. Ja kyllä vähän olen lipsunut, mutta pääasiassa on opit ja tavat siltä ajalta säilyneet. Jotain oon kyllä kumonnut ja hylännyt, kuten vaikka rasvattomille tuotteille oon jättäny hyvästit. Napostelu on vähän nyt hiipinyt takaisin ja vedenjuonti unohtunut. Aamupala on säilynyt, ja marjoja kyllä paljon. Ruoan teen pääosin itse, limsat on ihan vaan juhlajuttuja, alkoholi tuntuu kaikin puolin turhalta (lasi viiniä tms. on ihan jees joskus harvoin), yleensä panostan kaupassa pienempiin karkkipakkauksiin (patukat, minipussit).

Korjausliikkeitä pitäisi tehdä siis syömisiin. Muutenkin tässä kyllä töiden ja päivähoidon lähestyessä pitää totutella uuteen rytmiin elämässä. Ja asunnon muuttuessa kerrostalosta omakotitaloon, esim. jätehuolto on mietittävä uusiksi. Kun on jo tottunut kierrättämään biojätteen, energiajätteen, lasit ja metallit, niin tuntuu pahalta heittää kaikki roskat samaan. Kaikki muut on jo kyllä ratkaistu, paitsi bio. Nyt biot menee sekajätteeseen ja se ei ole hyvä. Alkaa siis perehtyminen kompostiin, pikaisesti, ettei kauan tarvitse laittaa kaikkia samaan. Ehkä alan kompostoinnin asiantuntijaksi. Biojäte tuntuu itestä vielä tärkeältä kierrättämiseltä, koska se maatuu, ja tulee uudeksi maaksi jälleen. Muovijätettä haluaisin myös vähentää.

Muutokset vaatii pitkäjänteistä työtä ja valintoja. Ajattelun ja aivojen asennon muuttaminen on hidasta, mutta kun on sen työn tehnyt, niin kaikki toimii kuin ittestään. Siispä en taas tähtää isoihin, näkyviin muutoksiin vaan lähden pienin korjausliikkein kohti parempaa huomista. Sekä itseni, perheeni, läheisten ja kaukaisten hyväksi. Jotta kaikilla olisi parempi olla. Ja vaikka tänne nyt kirjoittelin, niin en halua näistä asioista kauheesti tehdä numeroa. Vaan haluaisin antaa näiden asioiden tapahtua rauhassa.

Mielelläni näistä asioista juttelen ihmisten kanssa, nimenomaan juttelen, en tahdo paasata enkä käännyttää, ehkä jotain saa jäädä "ilmaan roikkumaan", kysymyksiksi. Ja voi kun kukaan muukaan ei tekisi numeroa, ei omistaan tai mun tekemisistä. Vaikka joskus haluiskin paasata, opastaa ja ohjeistaa oikein olan takaa ja hallita toisen elämää, niin niin ei kertakaikkiaan voi tehdä. Se on ikävää, hyödytöntä ja vie turhaan voimavaroja. Jokainen tekee valintansa kaikissa asioissa itse. Se on vaikeeta kohdata, siitä tulee avuton olo, mutta niin se on. Sen takia tärkeintä onkin pitää huolta itsestään, ettei anna toisten valintojen vaikuttaa, ainakaan negatiivisesti. Positiiviset vaikutukset onkin sitten eri asia.

Ei muuta kuin ilon kautta kohti parempaa itseä ja huomista! Mitä valintoja Sä teet elämässäsi?

(Ps. Seuraavaksi valitsisin mielelläni syödä, missähän se Mies luuraa?!?!)

Kesä ❤

Meillä alkoi nyt kesä ❤

Me ollaan tänään herätty KUUDELTA, Hippunen söi lounaan YSILTÄ ja näköjään edettiin kaksien päikkärien taktiikalla. Ja käyty leikkipuistossa. Olis kyllä vähän asiaa unesta, mutta toisella kertaa. Sen verran vaan, että oon kerännyt harteilleni ikuista syyllisyyttä unesta ja uniajoista. Se on ollut osa mua jo ennen Hippusta, mutta nyt Hippusen kanssa se on vielä pahempi. En väheksy unta ja sen tärkeyttä ollenkaan, mutta en tajuu miksi aina on niin että kunnollinen kansalainen on se, joka herää ennen kukkoa? No, unesta lisää joskus myöhemmin.

Koska huomasin, et on vissiin aika pitkä aika viime kerrasta. Ja tässä välissä on tapahtunu paljon tunteikkaita asioita.

Me on muutettu. Ja ah, miten voikaan hengittää paremmin. Ei, ei liity mitenkään sisäilmaan, vaan ihan vaan tilaan. Toimisto, keittiö, kodinhoitohuone on nyt eri tiloja. Se on ihanaa. Vaikka huolta tuo vielä vanha koti, en vaan tajua miksi sitä ei nyt kukaan halua. Löytyis edes vuokralainen... huoh.

Mun synttärit, (vappu), Hippusen 1v-synttärit, lapsettomien lauantai, virallisesti eka äitienpäivä mulle. Monta aihetta juhlaan ja kiitosmieleen. Ihana neitonen meillä on. Ja reipas ja nopea. Ja innolla jo odotan 1-vuotiskuvia. Kakut synttäreille onnistui hyvin vaikka ne ei perinteisiä kermakakkuja olleetkaan. Smoothiekakku hyytyi hyvin ja Fazerinajuustokakkukin onnistui. Namnamnam.

Nyt me otettiin varaslähtö kesään naapurimaassa. Ollaan niinku etelässä :D Toivottavasti nää ilmat nyt kestää vähän aikaa. Ehdin jo ihan kyllästyä tähän kevääseen, kun on ollut niiin pirskatin kylmä ja tulee lunta ja kaikkee. Ei siinä kiinnostu aloitteleva puutarhahörhö tekemään ulkona mitään. Toivottavasti meiän ihana kesä vaan jatkuu kun tullaan.

Mutta täytyy lopetella, ilakoivat teinitytöt herätti puistopäikkäreitä nukkuvan Hippusen ja mies tulee varmaan ihan pian kotiin. Ehkä hyvä että päikyt ei nyt kestäneet kovin kauaa, niin meillä voidaan nukkua ehkä kymppiin mennessä. Ja muuten ai niin! Mitenhän se jääkiekko etenee, unohdin sen kokonaan!

Puutarhahörhö

Eilen nopeasti ehdin selata kevään mainoslehtiä. Nyt on se aika kun tulee kaikki puutarhavälinetarjoukset. Ja siemenet ja taimet ja välineet ja kalusteet. Koska meilläkin on nyt iso piha ja puutarha, niin niitä mainoksia katsoo vähän uudella silmällä.

Jep. Iso piha ja puutarha. Hyvää on se, että se on suurimmaksi osaksi valmis meidän tarpeisiin. Ensimmäinen ja ehkä toinenkin kesä menee ihan hyvin siinä, että vaan hoitaa perusjuttuja ja tutkii mitä kaikkea milloinkin putkahtelee esiin. Ja pikkuhiljaa hoitaa kasveja.

Ajatuksissani mä voinkin olla melkoinen puutarhahörhö. En oo kyllä koskaan oikein miettinyt, että millainen olisi ihana piha. Mies olisi toivonut ympärille mäntymetsää, sitä nyt ei ole. Eikä omalta takapihalta löydy mustikkaa. Nokkosia sen sijaan löytyy. Mutta mulla ei ole mielikuvaa ihanan pihan sisällöstä.

Hmm.. Ihana Piha... Yhtäkkiä miettien: Leikkimökki, hiekkalaatikko, jonkinlainen terassi/huvimaja, jossa istua ja nautiskella, jotain istutuksia (mieluummin ei leviäviä), marjapuskat ja omenapuu. Ihana olis sellainen hyötykasvimaa: porkkanaa, sipulia, perunaa, palsternakkaa... Jotain yksinkertaista ja helppoa syötävää ja säilöttävää. Niin, ja mansikoita. Ja sellainen iso, "vanhanaikainen" keinu, missä ne penkit on vastakkain. Aika yksinkertaista ja simppeliä. Ja lapsena toivoin kotipihaan kunnon keinua. Lasten keinua, mikä olisi tukeva kuin mikä, että sais kunnon vauhdit. Sellainen autonrengas olisi mahtava!

Kukista ja kasveista en osaa sen tarkemmin sanoa. Sitten kun näkee, niin tietää mikä on kiva. En oo mikään kukkien kasvattaja kyllä.

Joitain päiviä sitten vaunulenkillä näin miehen haravoimassa ja rapsuttelemassa nurmikkoa. Silloin sisäinen hörhöni heräsi, ja fiilistelin kuinka nurmikosta tuntuu ihanalta kun vanha kuona rapsutellaan pois ja uutta ruohoa pääsee kasvamaan. Sillä tavalla kai sitä omaa pihaakin pitää fiilistellä. Koska nyt sitä saa rapsutella ja kopsutella, kaivella ja peitellä. Ehkä alkuun ne hommat sujuu uutuuden viehätyksen voimalla, katsotaan sitten kun leiriväsymys painaa ja vettä sataa, että miltä pihanhoito alkaa vaikuttaa. No ei siellä ny sateella tarvi möyriä, mutta tarkoitin vaan, että miten pitkälle se fiilis kantaa, kun on hommaa joka puolella taloa, sisällä ja ulkona... Mielessä mun sisäinen puutarhahörhö osaa ja tekee vaikka mitä kasvimaita ja hommia, mutta käytäntö onkin sitten jo ihan toista luokkaa. Ne rikkaruohot ja ruoho kun tuppaa kasvamaan niin pirskatin reippaasti. Ja ei niitä hommia ihan hetkessä tehdä, jos kunnolla tehdään. Katsotaan, minkälainen puutarhahörhö löytyy ajan mittaan.

PS. Joskus sitä aktivoituu kirjoittamaan vaikka aamulla, kun itse on alkanut heräämään seiskalta ja vauva, kohta taapero, koisii vieressä vielä melkein ysiin... ja kun fb-selaaminen ei enää hotsita.)

Toinen ps. Ihan oikeesti, miks mulla on niin turkasen paljon vaatteita, eikä koskaan mitään päällepantavaa? Nyt täytyy kyllä heittää tunteet nurkkaan ja heivata kaikki ylimääräinen pois.

Muutosten huhtikuu

Jos viime vuonna oli huhtikuussa jännää, niin on sitä tänäkin vuonna. Me muutetaan! Jee!

Ikävästi muuttoajankohta osuu kyllä pääsiäiseen, ja Haapiksen pääsiäiskokot jää nyt näkemättä. Ja yökirkko pääsiäisyönä ja yökahvit Miehen sukulaisten kanssa. Vaikka näin on menty vasta kaksi vuotta, niin onhan se jo perinne. Viime vuonna yökirkkoon meno oli jotenkin jännää, koska naapurikaupungin Ylivieskan kirkko poltettiin juuri samana iltana. Kun ei vielä tiennyt, että polttajan aikeista, että onko joku sarjapoltto iskenyt. Mutta onneksi ei ollut. Ehkä sitten ensi vuonna jatketaan tätä perinnettä. Toivottavasti.

Samaan aikaan muuttaminen on kyllä iloinen asia. Enempi tilaa, sauna, mankeli, keittiö, toimisto, Hilman huone, apukeittiö, kahden auton autotalli, astianpesukone... Mitä vielä! Talo on Tädin vanha koti ja Isän suunnittelema. Tuntuuhan se kivalta, vaikka jännittääkin. Tutun kodin uudet asukkaat ollaan me, ja meillä on omat kujeet. Uusi asuinympäristö ja kaupungin vaihtaminen tuo oman totuttelunsa esim. työmatkoihin ja -aikoihin. Tavallaanhan ympäristö on mulle tuttu, mutta en ole aikoihin asunut siellä, enkä varsinkaan oman perheen kanssa. Muuttaminenkin itsessään on aivan eri asia kun on Mies ja Lapsi mukana. Heilläkin on omat tarpeensa ja mielipiteensä ja aikataulunsa.

Pääsiäisaamuna ajattelin suunnata Lattomeren kirkkoon, mutta en tiedä, onko siellä jumalanpalvelusta! Aina on ollut!! Muutaman vuoden jälkeen on jo tottunut muiden paikkojen pääsiäisperinteisiin, niin oman kaupungin menot tuntuu vierailta. Toivottavasti kuitenkin sunnuntaiaamuna saa herätä omassa, uudessa kodissa.

Tänään onkin vauvaklubi ja vauvajumppa ja vaatekutsut. Huomenna jatketaan orientoidutaan vähän jo syksyn töihin. Ja pakataan ja siivotaan! Siivoonkin kohta varmaan koko vauvavuoden edestä, ei oo pahemmin siivoiltu täällä viime aikoina. Vauvavuosikin alkaa olla lopuillaan. Viime vuonna näihin aikoihin sen alkua odotettiin ja nyt se on jo loppumaisillaan. Kohta meillä on taapero!

NYT olisi ollut se hetki.

Justiinsa kirjoittelin viimeksi, että missä välissä voi tänne kirjoitella ja ehkä vielä tärkeämpääkin, se kuvakirjaprojekti on K-E-S-K-E-N. Niin nyt olisi ollut se hetki. Tai se meni jo. Nyt ei voi enää aloittaa, kun ei tunti sitten aloittanut. Hippunen herää ihan justiinsa. Toivottavasti. Ettei mee yöunille meno ihan sekaisin. (Ainiinkuseeeiolisjo...) Tässä on nyt arvottu niitä päikkäreitä, että yhdet vai kahdet. No periaatteessa ehkä menis yksillä, jos ne yhdet onnistuu hyvin. Mitä sitte jos ne ei onnistu? No sitte toiset tulee väärään aikaan iltapäivästä ja sitten ilta menee ihan plörinäksi. Nyt alan pikkuhiljaa ymmärtää sitä päikkärien vaalimista ja toiveita ettei jonkun kellonajan jälkeen olisi suotavaa enää nukkua. Paitsi jos ei oo nukkunut kun ihan vähän päikkäriaikana. Ja jos ei voi mennä vielä yöunille. Äh. Voihan nukkuminen. 

Olisin voinut ehkä kirjoittaa muustakin, mutta en nyt enää. Kun se hetki meni jo. Taidan laittaa BumtsiBumin Katsomosta, niin josko sitten pikkuhiljaa täällä heräiltäisiin vielä iltatoimille... 

Missäihmeenvälissätänneehtiskirjotella?

Siinäpä se. Oikeesti. Hippunen on kasvanut sellaiseen pisteeseen, että kaikkiin hommiin menee enemmän aikaa. Ja vahtimisessa on oma hommansa.

Noniinno. Tässä välissä kun Hippunen vielä nukkuu aamu-uniaan ja itse ei saa enää unta, mutta ei voi nousta vielä aamutoimiin. Jotta Hippunen nukkuisi pidempään. Niin voi aamupöpperössä herätellä aivojaan.

Nukkuminen onkin tässä nyt ollut vähän arvoituksellista, ja siitä voi olla monenlaista mielipidettä. Ei siitä nyt enempää, yritän pitää arvostelevat äänet hiljaisina ja huolehtia, että Hippusella on mahdollisuus nukkua riittävästi. On kyllä tyhmää syyllistyä tässä maailmassa siitä, että meillä valvotaan vielä illalla myöhään ja nukutaan sitten aamulla pidempään. Ahdistaa tää klo 8-16 maailma, missä ainoa ahkera on se, joka herää aamulla jo ennen kukkoa.

Ja joo, kyllä me kohta tarvitaan muutosta, mutta koska me ihan just muutetaan, niin opetellaan uutta sitten uudessa kodissa. Jollei Hippunen itse keksi uusia tapoja.

Mutta Hippusella on yleensä nyt iltaisin paljon mielenkiintosempia hommia kuin nukkuminen. Ensinnäkin täytyy monta kertaa kerrata miten noustaan ylös, joogataan ja heittäydytään sängylle. Kaikki päivän tapahtumat pitää myös kertoa, mikä on hyvä, mutta mitä ilmeisimmin päivän aikana tapahtuu toosi paljon asioita! Mitä sitten kun tää neiti oikeesti oppii puhumaan?

Vähän nyt ohi aiheen tässä aamupöpperössä kirjoitan vielä yhdestä facebook-keskustelusta ajatuksia. Jollekin oli joku sanonut, että "yhden lapsen vanhempi ei tiedä mitään vanhemmuuden raskaudesta". Ei pidä paikkaansa. Sanokaa mitä sanotte. Koska kukaan ei voi sanoa toiselle mikä on raskasta ja mikä ei. Ärsyttävää tässä nyt on se, että näistä asioista tehdään vertailua ja kilpailua tyyliin "meilläonpaljonrankempaakuinteillä" ja vähätellään toisen kokemuksia tietämättä koko kokonaisuutta. Tästä saisi tehtyä taas kyllä ihan oman postauksen. Muistetaanhan, että jokaisen elämässä on varmasti omat haasteensa, on niitä lapsia tai ei ole tai on niitä sitten kuinka paljon tahansa. Voi kun voisi oppia vain olemaan kiitollinen, nauttimaan elämästä ja kuuntelemaan toisia ihmisiä paremmin, niin elämä voisi olla helpompaa. Siihen on syynsä, miksi meillä on kaksi korvaa ja yksi suu. Jotta voisimme kuunnella enemmän ja puhua vähemmän. Samoin muuten kaksi silmää, jotta voisimme nähdä paremmin myös sen, mitä meille ei kerrota sanoin.

Tällaisia aamutunnelmia täältä kevään ääreltä Sveamamman hoidosta. Ihanaa viikonloppua!

Vielä hetki rauhaa...

Tai ainakin luulen niin. Hippunen nukkuu päiväuniaan mummulan pihalla vaunuissa. Näin saa parhaiten kunnon vaunu-unet ja Mies voi työskennellä rauhassa.

Jonkinlainen uudelleen rytmitys on Hippusella ehkä menossa. Katsotaan nyt mihin tämä johtaa.. Ei taas tiedä päivistä onko yhdet vai kahdet päikkärit.

Tänään mennään illalla katsomaan elokuvaa Onneli ja Anneli ja salaperäinen muukalainen. Tai mä yritän vähän seurata ja viihdyttää samalla Hippusta.

Mitä mahtavin ilma tuolla ulkona. Ja mä oon ollut oikeastaan vain sisällä. Niin siinä sitten käy kun saa vaunuilijan työnnettyä vain pihalle.

Nyt ei taas oikein kirjoitussuoni syki, vaikka mieli teki kirjoittaa. Ihan vaan, koska on tällainen rauhallinen hetki. Ei mulla muuta.

Elämä on nyt.

Kevät ja minä

...taas kuljetaan valoon päin. On pimeys ohi... ja niin edelleen!! En muista sanoja. Mutta siis kevät ja minä!!

Maaliskuu on jo eka kevätkuukausi. Vaikka vielä on kylmää ja märkää ja ehkä talvistakin, niin valon määrä on lisääntynyt jo huikaisevasti. Ja mun energiamäärät lisääntyy kyllä. Ja alan käydä enemmän ja enemmän kierroksilla. Vaikka kyllä väsyttääkin noiden yöimetysten takia, mutta ihan eri tavalla saa energiaa kun on valoa enemmän.

Yllättäen oon huomannut, että asuntoasiat saisivat jo pikkuhiljaa järjestyä niin, että päästäis muuttamaan... Monta mutkaa on matkassa ja monta mutkaa vielä jää, mut ehkä kuitenkin ihan pian.. Samalla se kyllä stressaa, mutta olishan se nyt hienoa...

Muuttoa ennen pitää nyt yrittää saada tää levoton kevätmieli ja -energia suunnattua oikein. Hippusen kanssa nautitaan keväästä ja kasvamisesta, siinähän sitä hommaa on 😊 Ja aina voi jatkaa Hippusen mummulassa pihlaja-angervon tainnuttamista... Ja omien tavaroiden karsimista. Ja kaikenlaista.

Ja keväässä on  kivaa sekin, että voidaan vaihtaa vaunukoppa rattaisiin. Niillä onkin mahtavaa huristella menemään. Ainakin noin niin kuin mun mielestä. Toivottavasti Hippusenkin mielestä.

Ei muuta kuin mukavaa keväänodottelu viikonloppua! Nautitaan hiihtolomasta vielä!

Paluu uuden vuoden juhlaan.

Tutkailin tässä näitä kirjoituksia ja olipas tää uusivuosi-postaus jäänyt luonnoksena pyörimään. Päätin kuitenkin, että vaikka kevätaurinko on jo vähän antanut parastaan niin palaan vielä näihin kuviin ja tunnelmiin. (Toivottavasti muistan tän päivämäärän muokata koneella niin tulee tähän helmikuuhun, eikä tammikuuhun)  Elikkä muutama juttu meidän perinteisestä uudesta vuodesta.

Jälkiruoka on ollut ainakin jo neljä vuotta meidän vastuulla. Oon tehnyt valkosuklaajuustokakkua (pitäiskin muuten taas pitkästä aikaa!!), unelmatorttua, puolukkajäädykettä ja kinuskikastiketta ja viimeisimpänä nyt Fazerina-kakkua. Tässä oli vähän soveltamista parista ohjeesta, mutta tuli muuten hyvää. Ja Ruotsissa pitää usein vähän soveltaa, kun siellä ei kaikkia samoja juttuja kaupoista löydy kuin Suomesta. Jokatapauksessa hyvää oli, namnamnam!!

Vähän ennen kuin kello lyö kaksitoista, Ruotsissa uudenvuodenjuhlassa luetaan runo "Ring klockan ring". Se on siellä jo vuosikymmenten perinne. Pitkään oli sama lausuja, nyt viime vuosina on vaihtunut aina. 

Uuden vuoden tavoitteet: Pidä huolta itsestäsi, hellitä, hengitä. Eiks se oo ihan hyvä? 

Mä en aloittanut nyt mitään lakkoa tai tipatonta tai kuntokuuria tai mitään. Tavoitteena nimenomaan vaan kaikin puolin pitää huolta itsestäni, jotta jaksan parhaan kykyni mukaan pitää huolta Hippusesta ja Miehestä ja muista rakkaista. Hellittää arjessa huolehtimisesta ja antaa itelle tilaa hengittää. Sillä päästään jo pitkälle tähän vuoteen, ihan suht hyvin ollaan päästy helmikuun puoleen väliin saakka. Tosin oon kyllä funteerannu, et olisko paastonaikana taas karkkipaaston aika? Ja ehkä fb-paasto? Mutta paasto onkin eri asia kuin dieetti :) 

Mankeloinnin ilo

Tästä se alkaa! 

Lakanoiden vetämisestä. Mahtavaa parisuhdeaikaa! Lapsena äidin kanssa se oli vähän tylsää, mutta aikuisena, ai että mikä ilo!! Mies ei välttämättä oo aina samaa mieltä, mutta on osallistunut tuohon toimintaan mukisematta. Eli lakanoiden vetämisestä kaikki alkaa. 

Ja lopputuloksena pino siistejä (ainakin melkein aina) silitettyjä lakanoita. 

Milloin rakastuin mankelointiin? 

Kotona ehkä jo ihan pienenä, jotenkin se oli hauskaa hommaa, vaikka ei aina niin mieluista. Tai köksän tunnilla jotain rästihommaa tekemässä yksin kodinhoitohuonekopissa? Vai kun täti palkkasi mankeloimaan heidän lakanansa? Vai kun siitä tuli harvinaista vapaapäivien ja lomanaloitusten hommaa? 

En tiedä, mutta ei se haittaa! Kivaa se on! Isällä ja äidillä on hyvä mankeli. Yksinkertainen ja toimiva, noin ehkä reilu 30-vuotias. Ja se tunne, kun saa sänkyyn puhtaat mankeloidut lakanat!

Mää rakastan tätä hommaa, mut tiiätkö, sun ei tarvi! Tee jos tykkäät, ja tee semmosia juttuja mistä tuut iloiseksi. Ja kuule, vaikka nautin sileistä lakanoista niin en tuu mankeloimaan sun lakanoita kuin hyvästä maksusta. Ja jos joskus tuun kylään nukkumaan sun lakanoissa, niin älä ny siitä huolestu, kyllä mä voin nukkua mankeloimattomissakin lakanoissa!! 

Ihanaa kevättä! 

Vuodenvaihteen arkihaaste

Facebookissa pukkaa aina silloin tällöin jotain kuvahaastetta, ja tällä kertaa jaksoin osallistua. Tässä postauksessa mun arkihaasteen kuvat: 7 päivää, ei ihmisiä eikä rakennuksia. 

1/7 Tämän haltijan kanssa arki sujuu sukkelaan, nyt jo kontaten ja pystyyn nousten.

2/7 Iltatee. Yleensä on vain aamutee. Rooibosta. Harvemmin mitään muuta. Kyläillessä toki mitä on tarjolla, mutta kotona useimmiten ja iisoo kuppi.

3/7 Ulkoilua. Sitä toivottavasti enemmän nyt vuonna 2017.

4/7 Pieni, pienempi, pienin. Kaaos keittiössä. Kakuntekoa uudeksi vuodeksi. Ehkä nyt tänä vuonna iso, isompi, isoin. Hyvin tuolla pienessäkin onnistuu mikä vaan. 

5/7 Leikkipuistoarkea. Ruotsissa Skrotnisse, Suomessa Pelle Hermanni ja Leikkikerttu. Toivottavasti myös päästään usein leikkipuistoon. 

6/7 Aamupala on päivän tärkein ateria. Varsinkin koko perheen yhteinen. 

7/7 Kalenterissa asioiden hoitoa. Niitähän on paljon. Hoidettavia asioita. Ei ne yhdellä kertaa hoidu, mutta aluillaan on moni asia. 

Mukavaa arkea vuonna 2017!!