Neljännen adventin viikko

Jouluaattoaamu ja joulupukin kuuma linja ovat täällä. Tänään on joulu. Tai huomenna virallisesti on kirkkovuodessa se jouluaamu, jolloin Jeesus syntyi tallin seimeen. Vapahtaja on tullut kaikille kansoille. Hippunen ja Mies nukkuvat vielä, ja mä nautin kuusenvaloista ja kinkuntuoksusta.

Neljännen adventin viikko alkoi mukavalla iltapalahetkellä kotosalla. Aikuisille juustoja, pipareita ja glögiä, Hippuselle persikkapäärynäsosetta ja äidinmaitoa.

Viikko jatkui siivoamalla ja siivoamalla. Ensin mun mummulassa, sitten mun lapsuudenkodissa. Onneksi oli useampi ihminen urakoimassa. Jännä, miten paljon helpompaa on siivoaminen porukalla ja toisten kotona. Ja nyt kun oli aikaa, niin se oli oikeastaan tosi mukavaakin. Hippunen sai pitkiä vaunu-unia ja mä sain siivota sydämeni kyllyydestä. Vaikka tuo Hippunen on mulle tärkeintä maailmassa, oon alkanut arvostaa hetkiä, kun saan häiriöttömästi tehdä kotihommia. Tästä syystä oli mahtavaa yhtenä iltana, kun Mies lähti Hippusen kanssa vaunuilemaan, ja mä sain vallata keittiön.

Viikolla myös arpaonni suosi mua! Voitin Alajärven tilan arpajaisista piparkakkutalon täynnä vuohenmaitofudgea. Se on vielä kotona paketissa, eli en tiedä paljonko ja mitä fudgea siellä on, mutta tiedän, että hyvää se on!

Harvinaisen tästä joulusta tekee juuri se, että mulla ei ole minkäänlaisia työhuolia. Ja siksi oli myös aikaa laittaa joulukuusi koreaksi jo aatonaattona. Muutenkin on koristeet ja valot ja liinat laitettu. Niin kauan kuin muistan, lapsuudenkodissa kaikki hommat on tehty vasta aattona. Ehkä ensi joulunakin näin voisi tehdä? Tää on niin hienoa. Omaan kotiin olen alkanut harkita muovikuusta, koska me aina reissataan ja ollaan joulu muualla niin oikea kuusi on vain rasite. Mutta joulukuusi ja sen valot on niin kiva, niin siksi. Ja haluaisin toteuttaa sellaisen joulusiskonpedin, jossa raahataan patjat olohuoneeseen ja nukahdetaan ja heräillään joulukuusen valoissa.

Joulunjasta lisää myöhemmin, nyt ensimmäisen riisipuuroannoksen kimppuun!

Rakkaudentäyteistä joulua!!

Kolmannen adventin viikko

Voihan että... tämä meni nyt sähläämiseksi kun Hippunen on vähän apulaisena tässä hommassa tänään. 7 kk vanha Hippunen on ollut vähän sylivauva viime aikoina. Se ei kyllä oikeastaan haittaa, mutta joskus joku ruoanlaitto tai wc-käynti on vähän haastavaa. 

Kolmannen adventin viikko alkoi nimenomaan Hippusen 7kk päivällä ja Hippunen sai kivat vaunu-unet Pohjanmaan mummulassa. Siellä oli ihan kivasti lunta. Maanantaina oli vähän tontunhommien aloittelua.. jännää.

Kuluneella viikolla saatiin seurata meidän pientä sirkustelijaa ja katseet on suuntautuneet myös vähän jo uuden vuoden puolella. Uusi vuosi innostaa, mutta välillä vähän myös ahdistaa. 

Piparkakkutalon sain kasattua ja neljäs adventti alkoi Kauneimmilla joululauluilla. Meidän pieni Hurmuri-Hippunen oli myös mukana ja kivasti olikin. 

Joulu on hei jo ihan pian, tänään jatketaan tontun hommia ja siivoillen. 

Toisen adventin viikko

Joulunodotus sujuu rauhaisasti. Tai nyt tuntuu siltä. Tosiasiassa kulunut viikko hurahti ihan hujauksessa eteenpäin. Ei huomannutkaan kun oli jo viikonloppu ja pakkaushommat edessä.

Toisen adventin viikkoon mahtui piparien leipomista (ensin taikinan teko maanantaina ja leivonta tiistaina, itsenäisyyspäivänä), koko perheen joulukonsertti Joulun tähti Honkajoella, vauvakinon elokuva kerhokaverien kanssa, vauvajumpan pikkujoulukerta, paljon pyykinpesua, laiskaa ruoanlaittoa, pakkausta ja jossain vaiheessa leppoisaa kotioloakin vähäsen. Ryömimis- ja konttausharjoituksia, jokeltelua, iloa ja taputuksen riemua.

Alla olevissa kuvissa ensimmäisessä on taikinan kohotusvaihe menossa. Soodalla. Ja on tarkkaa hommaa muutenkin koko taikinan teko.

Viikonlopuksi reissattiin taas pitkä matka Hippusen toiseen mummolaan. Haapajärvelle on matkaa paljon, mutta yllättävän reippaasti se meni kuitenkin. Jokainen pitkä matka on kyllä jännittävä, mutta reissu kerrallaan mennään. Ja Hippusen kannalta onni on se, että hän saa paljon myös syli-ja mönkimisaikaa perillä, ettei koko ajan ajeta autolla. Ja pääsee vaunu-unille myös, ettei aina nuku kaukalossa.

Niin meni toisen adventin viikko. Mukavaa joulunodotuksen jatkumista!

Ensimmäisen adventin viikko

Halusin jonkinlaisen oman "somejoulukalenterin" tehdä, mutta en oikein jaksanut miettiä millaisen tekisin. Päätin siis ottaa kuvan joka päivä (tai melkein) Instagramiin. Ja jakaa ne täällä blogissa yhteisesti. Nyt sitä testaan miten saan ne kuvat yhdistettyä tähän tekstiin puhelimen sovelluksella... Sitten nähdään, oliko tää hyvä vai huono idea. Tai varmaan hyvä, mutta tekninen osaaminen jää hataraksi, niin en tiedä lopputuloksesta.

Ensimmäinen adventti alkoi vauvakirkolla, glögillä ja piparilla. Viikon aikana panostin näköjään joululauluihin, kotonaolon parasta antia, kun voi kuunnella taukoamatta jouluradiota. Joulukalenterin Jäätävä Seikkailu alkoi ja Hippusen kanssa käytiin Kauneimmissa joululauluissa. Viikonlopuksi reissattiin koko perhe Helsinkiin, nähtiin mun Veljeä ja asuttiin hänen luonaan ja nähtiin muutenkin ihania ystäviä ja sukulaisia.

Toinen adventti alkaa sukuloimalla ja kotimatkalla. Tiedossa paljon kaikenlaista menoa, yritetään kuitenkin olla rennolla mielellä ja levätä riittävästi välillä.

Kirjoittelua kerran kuussa.

En oo näköjään parempaan pystynyt :) Mutta hei, elämä on niin tässä ja nyt ja koko ajan tulee uutta, ettei todella ehdi kirjoitella. Mitäpäs nyt sitten on meneillään?

- Marraskuu on kohta jo PUOLESSA VÄLISSÄÄ!! Mitä ihmettä tapahtui? Mihin tää aika menee! Hippunen on huomenna puolivuotias! JEI! Innostunut, pyörivä puolivuotias! Syö jo vähän muutakin kuin äidinmaitoa, mutta pääasiassa äidinmaitoa. Kohta aloitellaan jo lisää muitakin. Ihan mahtavaa, kun Hippunen lähtee liikkeelle ja opettelee kaikkia uusia taitoja. Esimerkiksi ärisemistä ja kiljumista.

- Joulu on tuloillaan ihan justiinsa. Ihanaa kun voi tehdä kaikkia joulujuttuja jo. Niin, nyt jo! Marraskuun aikana! Oon kääntänyt kelkkani joulunvalmisteluajassa! Käytännössä tää voi myös mennä niin, että mulla on jatkossa vuodenajat kevät, kesä, syksy ja joulu. Ei vaan, talvi on tosi kiva, niin voi talvikin olla siellä.

- Äitiyslomalla on ihan tosi kivaa. Vaikka välillä on raskasta ja väsyttää, niin kyllä oikeesti on tosi kivaa. Siksikin kyllä, että Hippunen on ollut helppo tyyppi. Aina voi tulla ja mennä ja kotonakin viihdytään ihan kivasti. Äitiys vaan on kokoaikaista oman elämän arviointia. Oon mestari ottamaan paineita kaikenlaisista asioista. Viimeksi olen painiskellut rytmien tai rytmittömyyden takia, nukkumisesta ja nukkumisajoista, ruokailuista, yöimetyksestä. Kun yksi taho on jotain mieltä, ja toinen taho toista mieltä, ja mikä nyt sitten on OIKEIN ja miten tämä kuuluu tehdä? Voidaanko ME tehdä vaan niin kuin MEIDÄN perheelle on parhaaksi? Esim. päivärytmit: Pitääkö lapsen mennä nukkumaan klo 19 (????) ja herätä viideltä, jos ollaan kuitenkin vapailla ja jos on vasta puolivuotias? Ja muutenkin, niin kauan kuin Hippunen on alle kouluikäinen, niin miksi meidän pitäisi vääntäytyä 8-16 rytmiin kun me ei töitäkään tehdä siihen aikaan.

- Seuraavaksi alkaakin tutustuminen Kela-viidakkoon ja päivähoitopaikkoihin... Kotihoidontuen hakeminen luvassa ja sitten ilmeisesti päivähoitopaikkaa pitää hakea jo ihan justhetinyt, vaikka hoitoon meno on vasta ensi vuoden elo- tai syyskuussa? Mutta missähän me silloin asutaan? Vai asutaanko me ollenkaan kuitenkaan missään muualla, vaan edelleen tässä pikkukodissa...

- Kyllä me oikeasti haluttaisiin uusi koti... Missä on muunmerkkinen astianpesukone kuin Mies tai Minä, jossa voi Hippunen nukkua myös ulkona päiväunia, missä saisi tavaroita paremmin kaappeihin, missä olisi tilaa ja avaruutta. Mutta ei kuitenkaan liikaa avaruutta, koska siivoaminen ei ole kyllä suosiossa ollut viime aikoina. Meillä kyllä on ihan siistiä, mutta kyllä haluaisin joskus kunnolla heittää matot pihalle ja pestä lattiat.

- Olisipa kiva tehdä taas blogijoulukalenteri. Mutta saa nyt nähdä onnistuuko se. Meillä on tätä askaretta niin paljon. Jouluvalmisteluihin muutenkin pitää varata eri tavalla aikaa, kun Hippunen vaatii oman aikansa!

Mutta ei mulla muuta tänään.

-Paitsi ai niin! Miksi täällä meilläpäin ei saa ruotsinkielistä hartauskirjallisuutta kaupoista tai kirjastosta. Etsinnässä nyt oli Kotien rukouskirja ruotsiksi, joka olisi ihan hyvä peruskirja perheille joissa puhutaan ruotsia. Voisi ihan hyvin löytyä kaupoista. Tai kirjastosta. Mutta ei löytynyt. Musta se oli kummallista. Ärsyttää, kun kaikki pitää hankkia netistä tai käydä hakemassa jostain Isolta Kirkolta. Ruotsinkieliset satukirjatkin pitää varmaan hakea ihan Ruotsin puolelta. Ja vaikka kokkikirjoja on jo liiaksikin, mutta ihania vauvaperheen ruokakirjoja on! Jonkun niistä haluaisin!

- Ja kauheasti kaikenlaisia asioita haluaisin... Mutta onneksi tulotaso on kohta niin alhainen hetken aikaa, että ei tarvi oikein paljon miettiä, mitä haluaisi. Kannattaa sitä vastoin miettiä vilkkaalla mielikuvituksella, mitä kaikkea voi tehdä pienenpienenpienellä budjetilla. Tylsää on, että jos on ees suhtkoht hyvin rahaa, niin ei oo aikaa, sitte kun on aikaa, niin ei oo rahaa. Ja joo, raha ei tuo onnea, eikä hyvään elämään tarvita rahaa, mutta kyllä mua helpottaa kun saan lainat maksettua paremmin ja on ruokaan ja vaatteisiin ja harrastuksiin mahdollisuuksia. Ettei tarvi ihan jokaista penniä miettiä, mihin ne laitetaan. Tai senttiä.

Mutta nyt heiheihei!!! Nähdään ja kuullaan taas ehkä joulukuussa!! :)

Ehtisinkö...?

Nyt vähän kirjoitella taas kuulumisia tänne blogiin... Tahtoo olla tää bloggailu aina viimeisenä työlistalla, kun jotain vihdoin ehtii tekemään. Viisi kuukautta pienen Hippusen kanssa on tänään täynnä ja on kyllä ollut kädet täynnä töitä. Tai ihan leppoistahan meillä on, vähän välillä jopa kiireisiäkin nämä päivät. Tai ei siihen päivään edes tarvitse paljoa ohjelmaa, kun jo tuntuu, että koko päivä hurahtaa ihan vauhdilla. Ohjelmaksi riittää mun kohdalla ihan pyykinpesu, ruoanlaitto, järjesteleminen, laskujen maksu, postien selaaminen. Ihan vain siksi, että Hippusella on päiviä, kun hän nukkuisi vain sylissä ja päivä siinä kuluu, kun joka kerran sänkyyn laskemisen jälkeen nukutat uudelleen. Eikä aina tarvitsisi pienten unien jälkeen nukuttaa, mutta seurauksena väsymyksestä on se, että hän muuten on sitten levoton.

Se on se oma pää, joka joutuu koetukselle tässä. Mikään ei oo niin ihanaa, kuin nukuttaa lasta syliin, tai muuten sylitellä ja leikkiä ja paijata. Mutta kyllähän se niin on, että ruokaa on laitettava kuitenkin. Ja jotain hommia tehtävä. Oon jo nyt yrittänyt opetella rauhoittumaan Hippusen kanssa silloin kun aika on ja tehdä sitten mielessä olevia asioita sen jälkeen kun Hippunen nukkuu tai muuten rauhoittuu olemaan ja seurailemaan juttuja. Tai kun Mies on Hippusen kanssa.

Riman laskeminen kaikessa hääräilyssä onkin aika homma... Yritän aina ehtiä tehdä niin paljon asioita. Joulu on tulossa ja nyt jo mietityttää, kuinka alas saan rimaa joulun suhteen. Useinhan oon ollut melko lailla tyrannimaisen säntillinen jouluasioiden kanssa. Joulunaikakin on jo täynnä juhlaa ja menoja. Niinkuin aina, mutta nyt eri tavalla kuin töissä ollessa. Toisaalta, monet jouluasiat tapahtuu ihan itsestään :)

Yksi epätoivoinen projekti on kyllä meneillään. Valokuvien tilaaminen ja valokuvakirjan tekeminen. Miten se onkin niiiiiin hidasta ja olevinaan hankalaa. Valitsee kuvat, lataa ne ja tilaa, ja maksaa laskun kun kuvat tulevat postista. Lataaminenkin on ihan helppoa. Ei ole oikeasti hankalaa. Mutta ei. Ruotsissa oli kone mukana sitä varten, että on aikaa tehdä valokuvajuttuja. Mutta ei. Jotain pientä tein, mutta silti. Ja niin kivaa kuin olisi näyttää ihan paperivalokuvia tai kuvakirjoja. Kuvat tuntuu aina hukkuvan johonkin koneelle.

Ehdin näköjään hyvin tehdä tällaisen ajatuksenjuoksu-kirjoituksen. Ei päätä eikä häntää. Vain epämääräistä vaeltelua. Ei muuta kuin mukavaa päivänjatkoa ja kuulumisiin!!

Tunnelmakuva viime Ruotsin reissun menopäivän aamupalalta. Mun suosikkitaukopaikalta aamiaisbuffet ekaa kertaa ikinä. Aamupala syöty, oli ihanaa ja se hetki oli hyvä hetki. Kiireetön, hyvä hetki matkan keskellä. Oikea keidashetki :) 

Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun...

... Ja kohti joulua!!

Kesä ei meinaa taittua syksyksi, aurinkoinen syksy tuntuu vielä melkein kesältä täällä Trollhättanissa.

Riisipuuro porisemassa, mustikkakeitto tehtynä ja joulusukat on kulkusia vaille valmiit. Ja vähän jo jouluisia ajatuksia. Jouluajatukset on kivoja, mutta silti toivon, että aika sinne ei kuitenkaan menisi niin kovin nopeaan.

Sukkien varsiin tulee roikkumaan vielä neljä kulkusta kumpaankin, varastettu idea, mutta sukat on kehitelty itse monista ideoista. 

Jei, alle 100 päivää jouluun! 

Nopee.

Joskus tuotteiden tai vieraskielisten sanojen merkitykset aukeaa vasta jonkun ajan kuluttua. Esimerkiksi:

Alltid. Kovin vaikea ruotsin sana muistaa että se on suomeksi aina. All = koko tai kaikki ja tid=aika. Eli koko ajan eli aina.

Forme. Mulla on forme-nimistä shampoota ja hoitoainetta. Mikä ihmeen forme? Mitä se tarkoittaa? Kaksi sanaa: For Me eli minulle, minua varten.

Ei tänään muuta. Kiva kun joskus välähtää 😀

Sadepäivän sepustuksia.

Huhhuijaa, kohta on jo syyskuu, vaikka juurikin vasta vaihtui elokuuksi. Ja tämä on vasta ensimmäinen teksti tälle kuukaudelle.

Tässähän nämä päivät kuluu eteenpäin. Elokuussa ollaan oltu Ruotsissa, sitten yksi viikko kotosalla meni kaikenlaisissa menoissa, nyt Mies on ollut lomalla viime viikon. Piiiitkästä aikaa ollaan oltu ihan vaan kotosalla. Viime viikolla oli muutama sellainenkin päivä, että Hippusen ei tarvinnut lähteä turvakaukalossa mihinkään! Jompikumpi meistä oli kotona, kun toinen lähti käymään asioilla ja sitten muuten käytiin vaunuilemassa. Sellaiset päivät ovat kyllä harvinaisuuksia. On kyllä ollut tosi kivaa, kun ollaan lomailtu yhdessä. Ja vieläkin on muutama päivä jäljellä yhteistä aikaa. Sen jälkeen opetellaan taas uutta.

Yllättäen huomasin kesän kaikkien reissujen jälkeen, että onpas kivaa ihan vaan möllötellä kotosalla. Aina välillä jos tietenkin pääsee maalle. Tuli reissu- ja kyläilyväsymys. Hippusen syntymän jälkeen koko kesä oli yhtä juhla-aikaa ja reissailua, ja nyt voi hetken aikaa vain olla kotona. Toki myönnän, että kyllä mä joskus kyllästyn pelkästään kotona oleiluunkin. Varsinkin kun tämä koti on niin pieni, niin on kiva, jos päivän aikana on jotain muutakin tekemistä kuin television katsomista. (No onhan täällä, langat odottaa neulojaansa, ja kaikenlaista muutakin...)

Tää reissailuhan kuuluu meidän elämään. Aina on joku lähdössä Ruotsiin tai leirille tai ylipäänsä mun työt on sellaisia, että joka päivä joudun ajamaan muutamia kertoja paikasta a paikkaan b. Sen lisäksi harrastuksiin pitää lähteä autolla erikseen ja olen ollut sellainen jonkin sortin "kyläluuta". Kyllä me Hippusenkin kanssa kyläillään, mutta olen kyllä huomannut, että olisipa ihanaa, jos meilläkin kävisi vieraita. Kyllähän meillä joskus käy, mutta yllättävästi ei ole kyllä Hippusen synnyttyä ollut ruuhkaa. Ei me kyllä olla oltu kesällä paljon kotonakaan. Koska reissut ja juhlat. Onhan se liikkuminen tietyssä mielessä helpompaa, kun ei tarvi miettiä mitä vieraille tarjotaan. Mutta onhan se kivaa sekin, kun ei tarvitse itse lähteä mihinkään. Ja ajattelisin, että Hippusellekin olisi kivaa, jos aina ei olisi jokin uusi ympäristö edessä.

Eilen oltiin maalla hengittämässä raikasta ilmaa. Ja pääsin käymään tarkistamassa yhden mun sienipaikoistani!! Ja kantarellejahan löytyi, voi mikä ilon päivä! Parisataa grammaa! Tänään piti käydä yhteistuumin tarkistamassa muutama muu paikka, mutta näyttää siltä, että sadepäivä on, että ei päästä metsään. Hippusen eka sieniretki saa ehkä vähän odottaa. Yksi kyläilypaikka meillä kyllä on tiedossa, katsotaan mitä muuta tänään sitten tehdään. Lööbaillaan ehkä vaan..

Ruokakokeiluja on kyllä ehditty tehdä kans. Nämä olivat lättäleipiä grillistä ja yrttivoita. Maukkaita leipiä oli kyllä. Eilen tein marjapiirakkaa mustista ja punaisista viinimarjoista ja mustikoista. Se oli hyvää kanssa! 

Rakastunut vauvaan

Heinäkuun helteet on parhaimmillaan. Istun anoppilassa omenapuun alla vaunut vierelläni, Vauva nukkuu ja Mies ajaa nurmikkoa. Kaikki on hyvin. Suorastaan I-H-A-N-A-S-T-I <3

Samalla mieleen hiipii haikeus. Lomat on lopuillaan. Vaikka ei niinkään mun loma, mutta työntekijöiden ja koululaisten lomat. Lomien loppuminen rytmittää kyllä myös mun elämää. Ollaan eletty vauvakuplassa koko kesä. Ihan on ollut kuherruskuukaudet vauvan kanssa. Ei ole pystynyt, kyennyt eikä halunnut ajatella tavalliseen arkeen liittyviä asioita.

Lomat kun loppuu, niin ollaan rytmien opettelun äärellä. Vauvan tahtiin kyllä mennään, mutta on ne kotihommatkin joskus alettava hoitaa. Vaikka vielä on imetysaikaa jäljellä, niin miettiihän sitä jo vauvan elämää eteenpäin. Milloin Me päätetään aloittaa Vauvalla soseet? Millaiset rytmit Meille tulee? Milloin tulee hampaat, milloin istutaan, milloin noustaan seisomaan, minkälaisia muutoksia tulee kaikkien vaiheiden aikaan? Sitten on ne muut asiat: Milloin menen töihin? Missä me asutaan? Miten hoidetaan päivähoito? Niinpä. Ei näitä pidä etukäteen miettiä niin kovasti, mutta käypä ne mielessä. Viisaammat sanovat, että kyllä ne kaikki järjestyy. Niinhän ne tekee. Mietin kuitenkin.

No. Lomat loppuu ja arki alkaa rullata omalla painollaan. Taidetaan Hippusen kanssa alkaa miettiä joulujuttuja ja kaikenlaista mitä mieleen tulee <3

Kaksi kuukautta.

Kahden kuukauden ajan olen ollut äiti. (Vai milloin naisesta tulee äiti? Enkö ollut äiti vielä äitienpäivänä, kun laskettu aika oli kolmen päivän päässä? Tästä voisi tehdä oman kirjoituksensa.)

Joka tapauksessa kaksi kuukautta sitten meille muutti Hilma. (Tuosta nimestäkin ja sen valinnasta voisin kirjoittaa oman setin.)

Nyt mieleen on tupsahdellut havaintoja kahden kuukauden ajalta, nyt kirjoittaessa tuntuu etten muista yhtään.

- Siinäpä se onkin. Väsymys on kyllä kokonaisvaltaista. Välillä kaikki on hyvin, vaikka väsyttää, välillä vaan ärsyttää kun on niiiiin väsynyt. Väsyneenä hyvät ja huonot asiat saa valtavat mittasuhteet. Väsyneenä vaan haluaa upota vauvamaailmaan. Yllättävästi silti jaksaa montaa asiaa vaikka väsyttää.

- Järjellistä keskustelua on mun kanssa vaikea saada aikaan. Koska väsyttää. Koska ajattelee vaan vauvan unta, ruokaa tai kakkaa. Kuuluu asiaan, mutta hävettää vieraammassa seurassa.

- Tunteet menee laidasta laitaan ihan sekunneissa. Kaikki voi olla yhtäkkiä hyvin tai hyvin huonosti. Vielä nopeammin kuin ennen. Onni, helpotus, kiitollisuus ovat yhtä tuttuja kuin epätoivo, ahdistus, syyllisyys. Enkä silti varmasti vielä ole kokenut kaikkia tunteiden sävyjä.

- Vauva tarrautuu nyrkillään kiinni sormeen. Mikä luottamuksen osoitus! No joo, refleksi, mutta varsinkin vanhemman lapsen kanssa. Esimerkiksi kummilasten tai kaverien lasten kanssa on tullut eteen se tunne, kun pieni käsi tarttuu omaan käteen. Se on luottamuksen osoitus suurimmillaan.

- " Ja kun katselen sua nyt, mä tunnen sen, sinä herätät minussa tän kaiken, ja kun katselen sua nyt. Voiko onni olla tässä kun ollaan vaan, eikä edes pyrkimässä sen suurempaan, voiko onni olla tässä, menneet menneet muu tuloillaan..." Juha Tapion Ukkosta ja ullakolla. En kestä, miten paljon pientä kääröä voi rakastaa. Miten aika pysähtyy käärön kanssa ja on ihanaa vaan seurustella pienen Hilman kanssa.

Nyt hän naureskelee itsekseen mummulansa sängyllä ja kiukustuu kohta, jos ei saa seuraa, joten palaan Hilma-pötkylän luo. Olkaa ystävät armollisia ja sitkeitä, kyllä sinne kuplaan mahtuu kylään ja kohta varmaan muitakin asioita kun aika kuluu eteenpäin...

Uusi elämä

Toukokuussa 2016 meillä alkoi uusi elämä. Alkoi oikeastaan monta uutta elämää. Meidän pikkuinen tyttö syntyi 11.5.2016 klo 17.17, painoa 3820 g ja pituutta 51 cm. Ihana ja suloinen Jumalan lahja meille sittenkin. Kaiken huolen ja epävarmuuden jälkeen. Kaiken epäuskon ja toivottomuuden jälkeen. Hän on täällä meidän kanssamme ja meitä opettamassa. Pieni, suloinen tyttömme.

Tänään hän on jo kahden viikon ikäinen! Ajattele, jo kaksi viikkoa. Ja toisaalta vasta kaksi viikkoa...

Monta uutta elämää siis alkoi tämän pienen ihmisen myötä. Vauvan elämä, minun elämä äitinä ja miehen elämä isänä, meidän kolmen elämä lapsiperheenä (Ennen tätä oli meidän kahden perhe). Mun vanhempien elämä Mummuna ja Tuffana, mun sisarusten elämä Tätinä ja Enona. On kyllä ollut tunteikasta aikaa. Ja pikkutyttö on tuonut ihan uusia ulottuvuuksia perhesiteisiin.

Nyt elämä on vauva-arjen opettelua.. Siinä onkin opettelua kerrakseen. Onni on Miehen mahdollisuus olla Suomessa. Pikkuhiljaa sitä varmasti rentoutuu tämän vauvan kanssa ja kaikki on helpompaa.

On tuo tyttönen aivan ihana!Kertakaikkiaan suloinen! Ja hänet on tehty meistä.

Palailen blogin äärelle kun taas kerkiän, nyt menen päikkäreille, kun vauvakin nukkuu... zzzzzzz....

Tulee jälleen uusi kevät....

... ja tulee kevät vielä siitä seuraava..

Niin lauloi ystäväni Tommi viime keväänä ilmestyneellä levyllään. (Levyn nimi on Liikuta mua, ja on kyllä todella hyvä levy. Siis Tommi Kaleniuksen levy)

Nyt on ainakin uusi kevät. Se on jo oikeastaan se seuraava kevät. Kevät on mun lemppariaikaa vuodesta. Ja kevät menee aina liian nopeasti. Ihan liian nopeasti on kesä ja kaikki on jo valmista, vihreää ja on sadonkorjuun aika. Tykkään vuodenaikojen vaihtelusta kyllä, niissä on jotain taikaa. Jotenkin kevään lupaukset uudesta elämästä saa mielen virittymään eri tavalla. Ehkä sen tekee pääsiäinen ylösnousemuksineen, omat syntymäpäivät, valo, luonnon herääminen. Kevät saa kiittämään. Talvesta on selvitty sittenkin. Vaikeuksien keskellä kevät tuo mulle sellaisen tunteen, että kevät ja uusi elämä tuli sittenkin, vaikka olikin hankalaa. Kesällä on vähän helpompaa, vaikka elämässä olisikin vaikeuksia. Kevät tuo sellaisen olon, että nyt saa taas hengittää vähän helpommin vähän aikaa. Ja siihen on luotettava, että tulee kevät vielä siitä seuraava! Uusi kevät tulee ja kaikesta selvitään.

En tiedä voisinko nyt näin kirjoittaa, jos aika viime keväästä tähän kevääseen olisi mennyt eri tavalla. Nyt sitä ei niin tarvitse miettiä, ja vieläkin kaikenlaista jännitettävää on. Elämä on näyttänyt viimeisen puolentoista vuoden aikana kyllä runsaasti kaikenlaisia puoliaan, Siksikin on jotenkin tärkeää, että tulee kevät vielä siitä seuraava.

Tänään ulkona paistaa aurinko, ilmat alkavat lämmetä ja on siistiä lähteä kotoota liikkeelle, kun ei välttämättä tarvitse takkia mukana. (Se on kyllä helpotus siksikin, että tänä keväänä ei enää mahdu mikään takki päälle kunnolla...) Valoistuvammat illat houkuttelevat ainakin kävelylle myöhemminkin illalla. Tänään Mies tekee töitä, ennen pitkää viikonloppua, mä teen ruokaa, ja käyn kahvilla Serkkutyttöjen kanssa ja Äitiäkin moikkaamassa. Keskiviikko on saunapäivä Lattomerellä ja tänään olikin Siskon Koiran syntymäpäivä :)

Sellaista tänään. Hyvää Kevättä!!!

Tää oli noin kuukausi sitten, kolme viikkoa sitten. Silloin oli kuukausi jäljellä. Nyt on viikko jäljellä. (tai  alle tai yli, ei voi tietää, mutta ei enää kauaa, vaikka siltä se tuntuu.)  Saa tulla jo :) 

Huhtikuisia hajatelmia

Aattelin kirjoitella aikani kuluksi, mistähän sitä sitten aloittaisi...

Kaunis kevätpäivä on tänään. Kaksi yötä synttäreihin. Närästyksen helpottamiseksi kävin aamulla kävelyllä. Tein ruokaa ja nyt olen Frendien seurassa sohvalla. Väsyttää, ja päikkäreitä kyllä suositellaan, mutta närästys. No, kuukauden päästä se toivottavasti on jo ohitse.

Kuukauden sisälle mahtuu "khyllä muuthama muuthuja". Mikä siinä "Päivä kerrallaan" - ajattelussa on niin hiton vaikeeta!?!?! Nyt on tämä päivä ja tämän päivän jutut. Ei tarvi miettiä huomista, ylihuomista, ensi viikkoa tai ensi kuuta. Vain tätä päivää.

Miehellä on joku nettikoulutus menossa. Ajattelin tehdä mustikkapannaria, mutta en taida olla kovinkaan hiljainen kokkailija... Joten taidan vielä odotella.

Vähän mietin kyllä huomisaamun hammaslääkäriä. A) se ei oo mun lempipaikka, B) se on jo aamulla klo 8, C) makuuasento selällään ei oo kovin kiva ajatus ja D) ikävää, jos on reikiä. Ja epäilen että on... Mutta mä kestän kaiken edellämainitun. Hammaslääkäri on ihan kunnallinen, mutta ainakin viimeksi oli ihan ymmärtäväinen mun hermoilujen suhteen. Ja kaikki sujui hyvin ja näppärästi. Niin varmaan huomennakin. Ja kun on tarpeeksi aikaisin, niin ei tarvi jännittää koko päivää.

Sellaisia ajatuksia tänään. Mukavaa loppuviikkoa :)

Haahuilua ja hautomoa.

Pitkään mulla on ollut täällä blogin luonnoksissa sellainen otsikko kuin "muutos". Nyt sille tuli aika kirjoittaa "lihaa luitten ympärille". Ehkä sitä on jo riittävästi pähkäillyt. 

Yksi lause mulla oli kirjoitettuna valmiina: "Muutos ja miten se tehdään?" Luultavasti mun ajatus ja näkökulma kirjoitukseen oli vähän erilainen. Ehkäpä silloin ajattelin jotain sellaista muutosta kuin vaikka elämäntaparemontti, asenteen muuttaminen tai vaikkapa some-käytön muuttaminen. Vähän erilaisista muutoksista olisi nyt siis kyse. 

Olen muutaman ystävän kanssa jutellut erilaisten muutosten äärellä ja yksi asia on heitä yhdistänyt ennen muutosta. Lamaantuminen. Lamaantuminen muutoksen lähestyessä. Toisessa vaakakupissa on edelleen innostuminen odotetusta asiasta, toisessa vaakakupissa paniikki ja tuskailu siitä, että miten ihmeessä tästä selvitään. Ja samaan aikaan pitää kuitenkin hoitaa asioita, jotka liittyvät muutokseen ja edistävät sen tapahtumista. Ja sitten ei vain saa aikaiseksi, koska on vaan lamaantunut, jännittynyt, väsynyt.

Sama yhdistää mua heihin, muutos vaan on erilainen. Mutta se muutoksen erilaisuus ei ole oleellista. Näitä muutoksia kuitenkin yhdistää se, että niiden myötä elämässä muuttuu paljon asioita: asuinympäristö, työympäristö, perheen kokonaisuus, kulttuuri vaihtuu. Ne ovat suunniteltuja, mutta eivät mitään "huomenna-aloitettavia-elämäntaparemontteja" vaan isompia muutoksia. Harkittujakin, toivottuja, mutta muutoksen lähestyessä ei ole ihan varma, että miten kaikki asiat hoituvat.  Isojen muutosten alla ihmiset varmaankin käyttäytyvät aikalailla samalla tavalla. Ehkä nämä lamaantuminen ja innostuneisuus kuuluvat yhteen. Niiden kuuluu kulkea käsi kädessä. Yhtäkkiä sitä sitten huomaa, että niin se päivä vaan koittaa, kun muutoksen aika on ja kaikki hoituu eteenpäin ihan omalla painollaan. Ja kaikki asiat tulevat hoidetuiksi omalla ajallaan. Välillä ehkä vähän viime tipassakin, mutta hyvä aika sekin on. Intiaanitkin odottelevat lentokentillä, että sielu pääsee mukaan matkaan ja uuteen paikkaan, niin ehkä sen lamaantumisen tarkoitus on saada sielu mukaan.

Ja näistä muutoksista puuttuu sitten se, mihin ei osaa varautua. Mutta se onkin sitten ihan oma asiansa.  

Nyt ei kyllä jaksa jatkaa enempää, Nukku-Matti kolkuttelee jo ovella. Huomenna on uusi päivä, sellainen päivä, kun Mies on taas kotona. Ihanaa! Tänään oli hyvä päivä myös, mutta päikkärit jäi kyllä välistä. 

PS. 

Ja mun synttärit on vasta tulossa!!! ;) 

Kirpparipohdintaa.

Tekee mieli kirjoittaa, mutta ei oikein tiedä mistä. Oon nyt jo monta aikaa kirjoitellut tänne blogiin aina silloin tällöin niitä näitä ja vähän sellasia asioita, että ei ketään kyllä jaksa kiinnostaa. Pari aihetta on pyörinyt päässä, mutta ne saa vielä odottaa. Oon myös kirjoitellut kaikenlaisesta vähän sillä tavalla ympäripyöreästi, että ei oikeastaan ole tullut sanotuksi mitään. Haluaisi sanoa, mutta tuntuu, että tämä ei ole oikea kanava. Tai ei ole oikea aika vielä.

Tänään on vapaapäivä. Niin kuin tässä nyt on ollut viikon verran. Tekemistä kai olisi paljonkin, mutta en oikein ole jaksanut tarttua toimeen. Aina on tullut jotain muuta tekemistä. Mutta aivan näillä näppäimillä deadlinet alkaa paukkua, ja esimerkiksi tavarataivaalle on tehtävä jotain. Jotenkin aina tuntuu, että eihän meillä nyt kauheasti ole mitään, mutta kyllä on. Mihin ihmeeseen noita kaikki lukemattomia kirjoja tarvitsee? Miksi ihmeessä niitä pitää hyllyissä, vaikka ei koskaan niitä todellakaan ehdi lukea? Osa kirjoista on myös sen tyyppisiä, että niissä on kertakaikkiaan vanhentunutta tietoa jo. Yksi ikea-kassillinen tavaraa on ollut jo hetken aikaa lähdössä kirpparille, mutta se on kyllä hankalaa. Ehkä siinä olisi yksi aihe: Kirpparit.

Oikeasti niistä tavaroista ei tule taloudellista hyötyä, jos niitä myy. Parasta olisi, kun kantaisi ne tavarat vaan Konttiin, ja unohtaisi kaikki asiat yhdellä kertaa. Olen itse niin kokematon kirppistelijä, että se tuntuu raskaalta viedä tavaroita kirpparille ja hinnoitella ja asetella ja käydä siistimässä. No juu, sitten on yhden päivän kirppikset, missä myydään itse. Toisaalta sitä tavaraa pitäisi olla sitten sen verran, että kannattaisi lähteä ja raahata kaikki mukana. Netti ja fb... niin. Tein Facebookiin kirppiskansion kokeilumielessä, vähän olen skeptinen sen suhteen. Torissa ei kannata kyllä lähteä ihan pikkutavaraa myymään. Vaihtorinkiin ehkä voisin laittaa. Lastenvaatteiden suhteen varmaankin kannattais alkaa olla kiinnostunut kirppistelemään. Tiedä siitä sitten.

Ihmisillä on nykyaikana niin paljon tarpeetonta tavaraa, että tuntuu, että kukaan ei halua yhtään lisätavaraa nurkkiinsa. Ja väkisin alkaa olla niin, että oma periaatteenikin tavaroiden keräämisestä alkaa olla koetuksella. Olen siis aiemmin ollut sitä mieltä, että varastoihin ei saa kerätä tavaraa. Ulkovarastossa säilytetään vain ja ainoastaan ne, mitä ulkovarastoihin voi viedä. En halua säilöä vaatteita ja kirjoja tms. ulkovarastoissa, joissa ne alkaa kuitenkin haista ulkovarastolle tai kellarille. Lisäksi kotona pitäisi sisällä olla paikat kaikille tavaroille. No joo. Ei se nyt ihan toimi niin. Mutta kyllä sitä tavoitteena pidän edelleen.

Pitäisiköhän sitä vaan kylmästi ottaa uusi tavoite ja asenne. Jos kertakaikkiaan kirpparihomma on itselle työlästä ja hankalaa ajatuksena, niin sitten voisi viedä tavarat suoraan Konttiin. Rahaa tavaroista ei juurikaan tule, ja miksi en lahjoittaisi omia eteenpäin, ehkä jollekin, joka niitä tarvitsee. Sen jälkeen, kun tavarat on vienyt kierrätykseen, niin niitä ei todellakaan enää muista. Ja ne tavarat ovat toisten ihmisten ratkottavina, että mitä niille tehdään. Nyt siinä odottavassa ikea-kassissa on kyllä ihan muutama sellainen juttu, joita en haluaisi jostain syystä vain lahjoittaa... Mikä sekin idea nyt sitten on... Huoh. Voi tavarataivas!!

Noin. Sellaisia huhtikuun alkupuolen mietteitä... Näillä mennään nyt eteenpäin. Mukavaa huhtikuuta!

Palmusunnuntain aattona

Niin, ja Minna Canthin päivänä.

Ulkona on ihan mukavan näköinen päivä, aamupala on syöty, Masterchefit kokkaa telkkarissa, vatsa elää omaa elämäänsä, kala odottaa maustamista ja pääsiäiskoristeetkin voisi kaivaa esille. Eipä tässä muuta. Rauhallista eloa.

Ainakin näennäisesti rauhallista. Päässä välillä surraa enemmän kuin tarvitsisi. Eikä aina niin mukavia juttujakaan. Kaikenlaisia asioita ihmisen pieneen mieleen mahtuu kyllä. Työaamuja on neljä. Aika vähän. Se on melko kummallista. Kivaahan se on. Varsinaisesti en osaa odotella töiden loppumista, vaan odottelen enemmänkin töiden loppumisen syytä.

Nyt just mietityttää kyllä, että kuka haluaa syödä muurahaiskeksejä? Tai torttua, missä on muurahaisia? Vai oonkohan minä vain rajoittunut mieleltäni...

Ehkä on aika ryhtyä päivän toimiin, illalla onkin luvassa Maarit ja Sami Hurmerinnan keikka, ja meidän kodissa ainakin on Earth Hour klo 20.30-21.30, kun ei olla kotona.

Siunattua viikonloppua!

Hulluttelua!

Ei, tässä nää päivät menee yksi toisensa jälkeen. Kaipaisin kyllä hulluttelua. Ehkä siksi, että nyt Mies on ollut liian kauan reissussa. Kotiintulon odottaminen on aika työlästä. On myös tämä toinen odottaminen. Ei siis muuten työlästä, vaan reilut kaksi kuukautta tuntuu pitkältä ajalta. 

"Nyt pitää vaan nauttia", on se mitä ympäriltä kuulee ja mitä omat aivot toistaa. Joojoo, mä nautinkin, mutta onko oikeesti olemassa ihmisiä, jotka vaan nauttii joka päivästä? Ilman, että välillä tulee hetkiä, jolloin vaan turhautuu odottamiseen ja just sen päivän kulumiseen.

Tää on nyt tällaista vapaan perjantaipäivän valumista ja tajunnanvirtaa. Oon mä saanut aikaiseksikin, ihan peruskotijuttuja. Ja vaatehuoneen järjestely on aloitettu. Siivoushommaa riittää silti kyllä koko loppukeväälle.

Mutta ei mulla muuta. Elämä on hyvää, ja kohta lähden vähän kyläilemään. Viikonloppukin on ihan käsillä. Joskus on ihan hyväkin, että elämä ei ole kokoaikaista showta ja hullunmyllyä 😊

Päättämättömyys.

Aikamoinen sana muuten tuo otsikko.

Päättämättömäksi kun ryhtyy, niin voi jopa saada aikaiseksi kirjoitella uutta tekstiä. Tänään oli niin paljon vaihtoehtoja. Mutta väsytti. Niin ei oikein osannut päättää.

Ihanaa, että on tulossa vapaa viikonloppu. Ehkä sitten voi jo aloittaa ne hommat, joita on tässä mielessä. Mitä tänäänkin olis voinut tehdä, mutta kun ei jaksanut.

Yhteen neuleeseen pitää opetella ja tehdä kuvion kirjominen silmukoita jäljitellen. Se vie oman aikansa. En oo koskaan tehnyt sellaista. Sitä täytyy vähän sulatella.

Pianoläksyjä täytyy harjoitella viikonloppuna.

Yhden laatikoston tyhjentämisestä voi taas aloittaa tavaramäärän tiivistämisen. Muutaman viikon päästä tulee yksi laatikollinen tavaraa lisää elämään, niin sille pitää alkaa raivata tilaa. Ja vihdoin tuo yksi hylly saisi myös lähteä. Ja ne kirpparikamat. Tai mihin ne sitten laittaakin eteenpäin.

Töissä on jäljellä tänä vuonna ihan perushommia ja yksi leiri. Leirin jälkeen jo pitäisi helpottaa. Ainakin niin ettei enää ole leirihommia. Muuten sitten on valmisteltavaa ja järjesteltävää. Tässä vaiheessa taas olisi kiva, jos mun töistä tietäisi joku muukin. Että jos olis vaikka esim. sairaanhoitaja, jonka töihin kuuluu vaan tiettyjä juttuja ja sitten vaan tulee sijainen ja joku perehdyttää sen sijaisen. Mutta no. Tällä mennään. Täytyy alkaa kirjoitella kaiken maailman ohjeita ja tärkeitä asioita ylös, että uusi tyyppi sitten tietää mitä tehdä.

Se töistä.. Ruokaakin olis voinut tänä iltana tehdä. Oon ollut taas ruokahunningolla. Ei sillä, oon kyllä syönyt joka päivä säännöllisesti ja ihan kunnon ruokaakin, mutta en oo tehnyt ruokaa kotona. Jääkaappi ei oo koskaan kovin täynnä kun mies on reissussa.

Viikonloppuna on ystävänpäivä. Ja mies on reissussa :( Mutta se onkin ystävänpäivä, ja ainakin muutamia ystäviä taas ehtii tässä hiihtoloman aikaan nähdä. Se on mukavaa se.

Ainakin mä muuten osaan tosi hyvin lööbailla sohvalla. Ja oon opetellut rentoutumaan silloin kun väsyttää. Tai en tiedä, onko se rentouttavaa, kun koko ajan miettii, että mitä sitä ryhtyis tekemään. Eikö voi vaan hetken olla rauhassa ja jos nyt yhden illan on sohvan kanssa symbioosissa, niin ehkä seuraavana päivänä taas jaksaa jatkaa.

Joo. Hyvin menee kuitenkin. Aika on matelevaa ollut tässä helmikuun alussa. Mies on reissussa ja mä odotan Miehen kotiinpaluuta. Ja mä odotan muutenkin ihan vaan muita hetkiä kuin sitä mikä on menossa. Odottavan aika on pitkä, vaikka aika pitkällä tässä odotuksessa ollaankin. Ihanaa, että kohta on helmikuun puoliväli. Toivottavasti tulee vielä lunta. Että lapset pääsis hiihtolomalla vähän vielä pulkkailemaan. Tai luistelemaan tai hiihtämään. Sitten saa kevät tulla.

Uutta inspiraatiota.

Vähän uudenlaista ilmettä blogiin taas vaihteeksi. Ja josko tästä tulisi taas intoa kirjoitella pitkin vuotta. Viime vuonna tekstejä ei ihan kovin nopeeseen tahtiin tänne syntynyt. Kummallisesti tuo kalenterikin näyttää melko lailla rauhalliselta, vaikka eiköhän se tästä taas täyty, kun työarki jatkuu. 

Jälleen on taas tosi villi perjantai-ilta menossa, kun Mies on vielä reissussa. (Ihan kuin meillä muutenkaan olisi kauheen villiä menoa vapaailtoina...) Sohvalla makoilen ja katselen Kultainen Venla - gaalaa. Ja kirjoittelen tänne. Tämän vuoden yksi projekti on kyllä myös mun ja Miehen viisivuotisvalokuvakirjan tekeminen. Mutta en siihen hommaan vielä tänään näköjään ryhtynytkään. Huomenna onkin sitten pitkästä aikaa hurjempaa menoa, kun menen myymään tansseihin lippuja. Järjestöhommat taas tänä vuonna alkoi, kun lupauduin mukaan johtokuntaan. Ne on vähän sellaisia toisaalta-tykkään-toisaalta-en -hommia. 

Joulukin alkaa olla pikkuhiljaa vietetty.. Nuutinpäivä oli jo keskiviikkona, mutta meiltä ei nyt kyllä ole vielä joulu lähtenyt kokonaan. Koristeet siivosin pois, mutta noista valoista ikkunoissa en malttaisi millään luopua. Kun vielä kuitenkin on niin pimeää aamuisin, vaikka valoa kohti tässä ollaankin menossa. Joululaulucd:t toin autosta jo sisälle, vaikka vielä niitä olisin voinut kuunnella. Loma Ruotsissa aina keskeyttää vähän Suomen joulufiilistelyn, kun siellä on ihan erilainen tunnelmaa. Ehkäpä viikonloppuna poimitaan valot pois ja vaihdellaan joululiinoja vähän sopivimmiksi... Mutta mikäs hoppu tässä nyt sitten olis. 

Nytpä luulen, että taidan tulla seuraavaksi kirjoittelemaan, kun on jotain viisasta sanottavaa. Tänään ei irtoa enempää. Väsyttää koulutuspäivien jälkeen ja muutenkin. Muuten kuuluu ihan hyvää! 

Ystäväni, kuulumisiin!!