Voiko onni olla tässä, kun ollaan vaan, eikä edes pyrkimässä sen suurempaan...?

Juha Tapio laulaa noin yhdessä laulussaan, just nyt en muista mikä se on...(ja kun googlasin, niin sehän oli ihan Ukkosta ja Ullakolla..) 

Asiaan. Perjantai-ilta. Viides Syyskuuta. Kotona möllötän sohvalla. Viisi päivää virkavapaata on ohi. Vihossa on monen monta blogiaihetta, mutta tämä kirjoitus nyt sivuaa vähän olemista ja suorittamista. Ehkä. 

Oon koko ajan ennen virkavapaata yrittänyt olla mahdollisimman ympäripyöreä tekemisistäni toisille ihmisille. Ihan tosi moni ihminen on todella utelias sen suhteen, että miten aion tämän virkavapaani käyttää. Toisaalta, ensin kun on kysytty, että "Mitä sä nyt sitten teet?" niin sitten seuraavassa lauseessa muistutetaan, että "Nauti nyt vapaastasi.". (Töissä alkoi jo välillä tuntua siltä, että työkaverit jo tuskissaan kyselivät, että koska sun virkavapaa nyt alkaakaan... Ehkä ne on jo vähän kyllästyneitä muhun. (Haha, ei oikeesti oo... kai...)) Suunnitelma siis pitäisi toisten ihmisten mukaan olla. Koska elämää kuuluu suorittaa, ja koko ajan pitää tietää miksi ja mitä varten ja koska tehdään jotakin. Ja elämässä ei voi vain kulkea päämäärättömästi eteenpäin. (Oikeesti en kuljekaan päämäärättömästi, mutta ei mulla selkeetä suunnitelmaa ole.)

Mutta ei voi vastata kenellekään, mitä aikoo tehdä, kun ei itsekään tiedä. Tosin täytyy sanoa, että en mä nyt ole ihan niin tietämätön aikomuksistani, kuin annan olettaa. On mulla listoja. Ajatuksia siitä, mitä haluaisin tehdä. Onhan se hyvä tehdä niitä listoja, mutta eihän niitä kaikkia asioita jaksa kukaan kuunnella oikeesti, että mitä mä teen. Saati että niitä kaikkia asioita ihan oikeasti tekisi neljän kuukauden aikana. Ne listat saa olla haaveita, koko elämän mittaisiakin, mutta ne ei saa määrätä päiviä eikä elämää. Ehkäpä on hyvä tehdä juuri niitä asioita, mikä minäkin päivänä tulee mieleen, ehkä ne ovatkin niitä tärkeitä asioita. Ja on ihanaa tehdä ihan tavallisia asioita, joille ei tahdo olla kunnolla aikaa kun on töissä. Tää vapaus on vasta aluillaan ja mulla on ollu kyllä mukavaa. Ja välillä jopa vähän kiireistä, Mutta kiva vaan kun on tekemistä. 

Voisiko siis onni olla tässä kun ollaan vaan eikä edes pyrkimässä sen suurempaan? Voisiko? Voisiko näitä elämän arkisia asioita ajatella niin, että ne on sitä elämää tässä ja nyt? Voisiko olla niin, että siivouksesta, pyykinpesusta, tiskauksesta, järjestelemisestä, voisi nauttia? Voisikohan sitä olla töissä näin vapaa myös? 

(Nyt on ohi jo 10 päivää, ja edelleen on mukavaa. Julkaisen tämän vasta nyt kun jäi luonnokseksi viides päivä... Ensimmäisen erän kaappien siivouksessa voitin, tavarat 0, minä 1. Nyt pieni erätauko ennen seuraavaa erää. Mieskin tulee kotiin taas reissusta!! Huomenna!!)