Hyvää syyskuun loppua!

Aurinko paistaa ja ulkona näyttää mukavalta. Mikäs tässä siis on istuessa sisällä ja kirjoittaa blogia :) Ja päivittää Pinterestiä. 

(Pinterest on sellainen netissä oleva ns. leikekirja, mihin voi kerätä kivoja ideoita ja nettisivuja ja vinkkejä ja jakaa niitä muillekin nähtäväksi. Tai vain itselleen. Vähän niinkuin kirjanmerkkien keräämistä... En oo kyllä kovinkaan aktiivinen ollut siellä Pinterestissä. Kun löydän jonkun idean, jonka oikeesti haluan toteuttaa, niin toteutan sen ja en sitten sen koommin jaa sen enempää ennen kuin joku ehkä kysyy.) 

Joka tapauksessa, Ruotsissa hengailen. Tänään olis luvassa myös hääkuvaprojektia, kuvat pitäisi saada kansioon vihdoinkin. Ja ehkä vähän ukulelela ja ulkoilua ja ruoanlaittoa ja sämpylöitä... Ihan tällaista perusmeininkiä. Suomeenkin sitten jossain vaiheessa, mutta ehkäpä nyt ainakin vielä viikonlopun yli täällä... 

Mulla on vihkoon merkittynä lista asioita, joista on tullut jokin ajatus, että hei, tästähän voisi kirjoittaa, mutta nyt ei oo oikein sellainen olo, että lähtisin kirjoittamaan niistä aiheista. Ne ehkä vaativat vielä hautumista. Ja inspiraatiota. Joten tänään on tällainen höpötyspostaus vaan. Ei mitään kovin tärkeää. 

Perjantaiaamuna menin Miehen mukana sinne työpaikalle ja tein sieltä aamukävelyn tänne kotiin. Tänään piti tehdä samoin, mutta en mitenkään jaksanut nousta sängystä vielä. Vaikka kello suomen aikaan lähestyikin silloin jo ysiä... Aamulenkillä olisi ollut pituutta 4 km ja se on kyllä ihan sopiva aamulenkki. Ehkäpä taas huomisaamuna yritän. Ja ehkä käydään illalla kävelyllä yhdessä. Ja saatan käydä jo päivälläkin pienellä kävelyllä. 

Täällä Ruotsissa asutaan ihan tässä Trollhättanin keskustassa. Ikkunasta näkyy yksi puisto. Ja siellä on ihana kahvila Cafe Gillet. Sieltä saa uuniperunaa ja piiraita ja kaikenlaisia makeita herkkuja. Ja kun menee talon toiselle puolelle ulkona, niin on jo kanavan rannassa ja sieltä on kiva kävelylenkki sellaiselle pienelle saarelle, Spikön. Spikön on vähän niinkuin Kirjurinluoto, mutta miljoona kertaa pienempi. Mutta siellä on ihan mukava kävellä kaupungin valojen katveessa. 

Oon vähän tv-ohjelmiin addiktoitunut ja täälläkin seuraan muutamia ohjelmia. Seitsemäs taivas ja Greyn Anatomia kuuluvat jokapäiväisiin valikoimiin. Ja on mukavaa, että Puoli Seitsemän, Efter Nio ja Vain Elämää ainakin näkyvät täällä. (Juu, ehdottomasti tiedän, että katson liikaa televisiota, mutta se on viihdyttävää. Ja muistan käydä pihallakin. Nyt kun ei tee töitä, niin päivän aikana ehtii vaikka mitä. Ja varsinkin täällä, kun on niin keskustassa eikä ole siivottavaa. Eikä oikein ihmisiäkään keitä tavata. Eikä oikein tapahtumiakaan, vaikka oon niitä yrittänyt etsiä..)

Nyt on aika tehdä jotain muuta, kuulumisiin! Nauttikaahan päivästänne missä tahansa olettekin! 

PS. Kohta on lokakuu ja kohta tulee eka joululehti. Jouluasioita voi alkaa jo vähän miettiä. 

PPS. Ja ai niin!! Lauantaina on Kanelipullanpäivä! Paas leipoen pullaa :) 

Vuokaleipää, Omenahilloa ja Punajuuria.

Syysherkkuja. Siinäpä vasta postauksen aihe. Pari päivää sitten tutkailin aiempia kirjoituksia ja kävipä niin, että huomasin A) oon kirjoittanut blogia vaihtelevalla tahdilla jo 5, siis viisi, vuotta! ja B) oon ehkä joka vuosi tehnyt omenahillo- ja perunamaapostauksen. (No, ainakin viime vuonna). 

Mutta siis vuokaleipää tein maanantaina iltapäiväni iloksi. Sen ohje löytyi Hans Välimäen Mummola-kirjasta. Kirja on kyllä tosi hyvä ja tosi hyvää, vaaleeta leipää oli se vuokaleipäkin. Maalaisleipäänkin siinä oli ohje, voispa sellaistakin kokeilla. 

Tänään oli sitten luvassa omppuhillon keitto. Taidan keittää huomenna vielä toisen satsin, koska onhan se vaan ihan äärettömän hyvää, ja ihan äitin reseptillä. Ja eilisellä omppuvarkauskierroksella Pappan ja Tädin luona löytyi pariinkin annokseen hilloa. Tein hilloa ekaa kertaa häälahjarahoilla ostettuun neljän litran kattilaan, tai pataan, mikä se nyt onkin. Ja on todella hyvä kattila. Siihen mahtui just hyvin 

4 litraa omenoita 
2-3 dl vettä 
300-400 g sokeria 

(Ensin omenat siistitään (siemenkodat ja huonot kohdat pois), lohkotaan ja laitetaan kattilaan. Vettä joukkoon ja annetaan omenoiden hiljalleen kiehua pehmeiksi. Sitten omenat sosemyllyn läpi ja uudelleen kattilaan. Sokeria maun mukaan sekaan ja hillo kiehautetaan. Sen jälkeen jäähdytetään ja laitetaan rasioihin ja pakastimeen. Ja on hyvää. Lapsena yksi herkuista oli kun sai omenahilloa ja voileipäkeksejä. Se on niiiiiin hyvää :) 

Illaksi teen vielä uunipunajuuria tänään. Sen ohjeen sain ystäväni kautta pari vuotta sitten ja oon tainnut tännekin johonkin jo aiemminkin niistä kirjoitella, en oo varma. Mutta punajuuria viipaleiksi, öljyä, suolaa, pippuria ja jotain muita mausteita maun mukaan sekaan. Paistetaan 200 asteessa 35-40 minuuttia. Vuohenjuustosta leikataan kiekkoja ja laitetaan juuresten sekaan, vielä uuniin 10 minuutiksi. (Usein ollut vähän kauemminkin tuo uuniaika, että punajuuret pehmenee sopiviksi) Mmmm. Hyvää... 

Viikonloppuna mennäänkin sitten perunamaalle. Tai maille. Ei tiedä vielä. Ja viikonlopun ruokaherkkuihin aattelin kuuluvan joko risottoa tai pastaa, ja jälkkäriksi pannacottaa tai creme bruleeta.. Katsotaan nyt. Ensin on tämä päivä, ja suunnitelmat voi vielä muuttua moneen kertaan. 

"Onko tänään perjantaina?"

Oho. Tämä teksti onkin ollut luonnoksena todella pitkään. Itseasiassa melkein vuoden. Tällä hetkellä on maanantaipäivä ja mä oon virkavapaalla. Luonnosteksti on kirjoitettu joskus jonain tiistai-päivänä, josta mulla nyt ei ookaan havaintoa, että mitä silloin oikeastaan tapahtui. Alla on nyt siis alku siitä tekstistä ja loppua muokkailin tämän hetken pohdintoja asiasta :) 

"Tänään ei ollut päivistä parhain. Tosin ei kyllä huonoinkaan. Oli ihan tavallinen tiistai-päivä. Kahvakuulaa, töitä, kotioloa, pikkuveli kylässä. Käsitöitä ja televisioo. Teeveestä tuli ensin (pelottava) Kosketus ja nyt tallennuksesta Chatsworthin kartanon tapahtumia. Aika mielenkiintoinen on muuten tämä dokumentti Kiehtova maailma: Kartanon vuosi. Erehdyin kerran katsomaan ja sitten piti laittaa kaksi muuta jaksoa tallennukseen.

Siis päivät. Maanantai. Tiistai. Keskiviikko. Torstai. Perjantai. Lauantai. Sunnuntai. Nyt on luvassa (turhanpäiväistä) pohdiskelua siitä, mille päivälle lankeaa päivistä parhain -palkinto!"

Maanantai.. Ei niin paha päivä kun toiset ihmiset ilmoittaa sen kuuluvasti olevan. Maanantailla on mun mielestä aivan turhaan vähän huono maine. Kyllähän töiden tekeminen ja uuden viikon alkaminen on ihan mukavaa! 

No. Tiistai. Tiistai on kyllä aika tavispäivä. Se menee eteenpäin vähän omalla painollaan, ilman sen suurempia tunnekuohuja. Silloin on kahvakuulaa, töitä ja kotioloa. Usein on niin. Nyt vapaalla ei ole ollut kahvakuulaa. Toistaiseksi.  Eikä töitäkään. Kotioloa ja omia hommia vain :) 

Keskiviikko! Keskellä viikkoa kovin pitkänä ja vaivalloisena. Joku aika sitten luulin keskiviikon kirouksen häipyneen elämästäni, mutta ei se ollutkaan. Keskiviikko on töissä usein kokouspäivä. Siihen ympätään aivan liikaa kokouksia samaan päivään. Keskiviikkoisin on muutenkin aina tosi paljon töitä. Niin että on koko ajan kiire. Ja kokouksissa tulee uusia töitä. Ollaan myös keskellä viikkoa. Vielä on yhtä paljon edessä kuin on takana. Työviikkoa. Jos odottaa viikonloppua kovasti, niin keskiviikkona alkaa olla jo hankalat oltavat. Maanantaina viikonloppu on vielä niin kaukana, että ei osaa kaivata, mutta keskiviikkona se on jo melkein nurkan takana. Keskiviikon paras hetki on sauna. 

Ja sitten on loput päivät, joista kertakaikkiaan ei osaa päättää, että mikä niissä onkin niin kivaa. Torstai, perjantai, lauantai, sunnuntai. Yhtä kaikki, loistavat iloisesti. Torstai on todellakin toivoa täynnä, siinä on jotain Taikaa. Ratsastusta ja mukavia työjuttuja. Perjantaina helpottaa usein jo työviikko, ja on jo sellainen ajatus, että viikonloppu on ihan kohta. Jos ei ole töitä viikonloppuna, on mukavaa ihan vain siksi. Ja jos on, niin perjantaina lähdetään usein leirille, ja se on aina jännää. Lauantai ja sunnuntai, miten niitä voisikaan sanoin kuvata! Aikaa ystäville, rakkaalle, omille jutuille, yhteisille asioille, pitkille aamiaisille, ulkona syömiselle, saunomiselle, geokätköilylle, ihan mille vaan. (Tähän tekstiin en sitten saakaan sitä "sunnuntain ylistystä", se on ihan oma tarinansa. Osittain haluaisin palauttaa sunnuntain maineen pyhäpäivänä ja lepopäivänä, mutta se onkin toinen tarina se.)

Jokatapauksessa ei näitä päiviä ihan näin vaan voi rankata. Koska ihan minä päivänä tahansa voi tapahtua mitä tahansa mukavaa. Koska ihan minä päivänä tahansa voi tapahtua mitä tahansa ikävää. Koska on kuitenkin tosiasia se, että jokainen päivä on Lahjaa! Lahja Jumalalta. Ja jokaisesta päivästä tulisi nauttia ja kiittää. Että saa Elää. Että tulee Uusi Päivä. Turhanpäiväinen tämä postaus olikin juuri siksi, että päiviensä määrää ei kukaan tiedä. Siinä on aivan riittävästi syytä olla kiitollinen jokaisesta uudesta päivästä, jonka saa elää. Ja tehdä päivistään niin hyviä kuin vain voi olla. 

Mahtavaa uutta Maanantaita ja uutta viikkoa!! Nauti tästä päivästä ja elämästä juuri tässä ja nyt, sillä Elämä on Nyt! (Huominen on huomenna jne... ;) ) 

Ps. Otsikkona oli 2-vuotiaan kummityttöni kysymys. Hän kuulemma vanhemmiltaan kyselee päiviä aina silloin tällöin. Usein kysymys kuuluu, onko tänään perjantaina? Se on ehkä hyvä päivä, tiedä häntä. Ensi perjantaina ainakin alkaa Vain Elämää jälleen. :) 

Tässä on mun yksi syksyn projekti. Yksi Afrikankukka jokaiselle päivälle. Ehkä sitten voi alkaa jo pikkuhiljaa kasata peittoa kokoon :) Se saattaa ollakin projekti, koska on aika erikokoisia noi kukat. Mutta sehän onkin parasta. Ei elämäkään ja päivätkään oo niin tasaisia.  

Voiko onni olla tässä, kun ollaan vaan, eikä edes pyrkimässä sen suurempaan...?

Juha Tapio laulaa noin yhdessä laulussaan, just nyt en muista mikä se on...(ja kun googlasin, niin sehän oli ihan Ukkosta ja Ullakolla..) 

Asiaan. Perjantai-ilta. Viides Syyskuuta. Kotona möllötän sohvalla. Viisi päivää virkavapaata on ohi. Vihossa on monen monta blogiaihetta, mutta tämä kirjoitus nyt sivuaa vähän olemista ja suorittamista. Ehkä. 

Oon koko ajan ennen virkavapaata yrittänyt olla mahdollisimman ympäripyöreä tekemisistäni toisille ihmisille. Ihan tosi moni ihminen on todella utelias sen suhteen, että miten aion tämän virkavapaani käyttää. Toisaalta, ensin kun on kysytty, että "Mitä sä nyt sitten teet?" niin sitten seuraavassa lauseessa muistutetaan, että "Nauti nyt vapaastasi.". (Töissä alkoi jo välillä tuntua siltä, että työkaverit jo tuskissaan kyselivät, että koska sun virkavapaa nyt alkaakaan... Ehkä ne on jo vähän kyllästyneitä muhun. (Haha, ei oikeesti oo... kai...)) Suunnitelma siis pitäisi toisten ihmisten mukaan olla. Koska elämää kuuluu suorittaa, ja koko ajan pitää tietää miksi ja mitä varten ja koska tehdään jotakin. Ja elämässä ei voi vain kulkea päämäärättömästi eteenpäin. (Oikeesti en kuljekaan päämäärättömästi, mutta ei mulla selkeetä suunnitelmaa ole.)

Mutta ei voi vastata kenellekään, mitä aikoo tehdä, kun ei itsekään tiedä. Tosin täytyy sanoa, että en mä nyt ole ihan niin tietämätön aikomuksistani, kuin annan olettaa. On mulla listoja. Ajatuksia siitä, mitä haluaisin tehdä. Onhan se hyvä tehdä niitä listoja, mutta eihän niitä kaikkia asioita jaksa kukaan kuunnella oikeesti, että mitä mä teen. Saati että niitä kaikkia asioita ihan oikeasti tekisi neljän kuukauden aikana. Ne listat saa olla haaveita, koko elämän mittaisiakin, mutta ne ei saa määrätä päiviä eikä elämää. Ehkäpä on hyvä tehdä juuri niitä asioita, mikä minäkin päivänä tulee mieleen, ehkä ne ovatkin niitä tärkeitä asioita. Ja on ihanaa tehdä ihan tavallisia asioita, joille ei tahdo olla kunnolla aikaa kun on töissä. Tää vapaus on vasta aluillaan ja mulla on ollu kyllä mukavaa. Ja välillä jopa vähän kiireistä, Mutta kiva vaan kun on tekemistä. 

Voisiko siis onni olla tässä kun ollaan vaan eikä edes pyrkimässä sen suurempaan? Voisiko? Voisiko näitä elämän arkisia asioita ajatella niin, että ne on sitä elämää tässä ja nyt? Voisiko olla niin, että siivouksesta, pyykinpesusta, tiskauksesta, järjestelemisestä, voisi nauttia? Voisikohan sitä olla töissä näin vapaa myös? 

(Nyt on ohi jo 10 päivää, ja edelleen on mukavaa. Julkaisen tämän vasta nyt kun jäi luonnokseksi viides päivä... Ensimmäisen erän kaappien siivouksessa voitin, tavarat 0, minä 1. Nyt pieni erätauko ennen seuraavaa erää. Mieskin tulee kotiin taas reissusta!! Huomenna!!)

All about us, tai ainakin melkein ;)

Keväämmällä vuosipäivän aikaan kerroin facebookissa, että neljä vuotta sitten löysin elämääni Miehen, joka tällä hetkellä on mun ihan ikioma Aviomieheni. Ja osa tykkääjistä ja kommentoijista kaipasi tarinaa. Nyt se tarina tulee. Ja ei mikä tahansa tarina, vaan ihan Tositarina! 

Olipa kerran vuosi 2010 ja ihan tuotapikaa olin täyttämässä 30 vuotta. Synttäriä edeltävänä iltana olin siskoni kanssa ratsastamassa ja jäimme tunnin jälkeen juttelemaan ratsastuksenopeystävämme kanssa. Siellä tallissa käsiteltiin myös miesmurheita. Ja yhtäkkiä ratsastuksenope sitten keksi. "Mä tiedän sulle just sopivan tyypin... ". Lause, jonka olin jo kuullut moneenmoneen kertaan varsinkin opiskeluaikoina... Naureskelin vaan, että niinniin. 

Kunnes koitti syntymäpäiväni. Sain paljon tekstiviestejä ystäviltä. Myös ratsastuksenopen mieheltä, ratsastuksenopelta ja lopulta myöhemmin illalla vielä tuntemattomalta mieheltä. En kylläkään ihan heti miehelle vastannut, seuraavana päivänä kiitin kohteliaasti tekstiviestillä. 

Lähdin sitten reissuun ystäväni kanssa Roomaan, viitisen päivää siellä vietimme. Päivää ennen reissun loppua sain Mieheltä tekstiviestin, jossa kyseltiin kuulumisia. Siitä se sitten lähti. Tekstiviestien lähettely, sähköpostien lähettely. Tämä siis alkoi huhtikuussa. 

Toukokuussa Mies oli tulossa Suomeen. Ja ajatteli, että voisi ajaa Porin kautta matkallaan Haapajärvelle. Mulla olikin töitä ja kaikenlaista menomatkalla, joten ei saatu aikaa sopimaan. Paluupäivänä sopivaan aikaan olinkin sitten Sammissa yksityistunnilla ratsastamassa. Kuinka ollakaan, sovimme tapaavamme nopeasti ennen tuntia siellä tallilla. Aika jännittävää oli. Ja Miesparka lähti kentän laidalta pettyneenä kohti Turun satamaa, koska mä niin keskityin valkoiseen ratsuuni, jolla ratsastin. Onneksi laitoin vielä myöhemmin illalla tekstiviestiä, koska muuten ei oltaisi tässä. Olin kuulemma ollut tyly nainen. Oikeesti vaan jännitin ihan hirveesti! 

Kesäkuussa meinattiin sitten nähdä juhannuksena, mutta se ei onnistunutkaan... Mutta sitten heinäkuussa. Mies tuli lomalle Ruotsista ja vietti pari päivää Porissa. Jazz-viikko kun oli, niin menimme yhdessä Toton konserttiin ja laskettakoon ne ihan ensimmäisiksi treffeiksi. Vaikka ei oltu tunnettu toisiamme kuin tekstiviestien ja sähköpostien perusteella kolme kuukautta, olo oli heti jotenkin turvallinen ja hyvä toisen seurassa. Ihan kuin oltais oltu yhdessä kauemminkin. Ja hyvänen aika, päästin ihan tuntemattoman miehen kotiini! Mutta kaikki meni hyvin. 

Jazzien jälkeen Mies sitten lähtikin  Haapajärvelle ja minä kohta perässä.. Ja siitä se sitten lähti. Yhteinen elämämme, johon kuuluu Suomi, Ruotsi, laivamatkat, lentomatkat, automatkat, Pori, Haapajärvi, Trollhättan... Ja kaikenlaista ihanaa on kyllä sattunut ja tapahtunut näiden neljän vuoden aikana. Ja meillä onkin merkkipäiviä melkein joka kuukaudelle: huhtikuussa tieto toisesta-merkkipäivä, toukokuussa tapaaminen, heinäkuussa treffit ja hääpäivä, elokuussa kihlajaispäivä. 

Laitoin tähän tämän kesän jazz-varpaat, kun en löytänyt koneelta tähän hätään sitä ekan kesän kenkäkuvaa :) Se missä mulla on punaset kengät ja Miehellä valkoiset. Ja muuten molemmilla on vielä ne kengät käytössä, hyvä vai huono, muta ainakin on laadukkaita kenkiä... )