Olipa kerran...

pyhäinpäiväviikonloppu Trollhättanissa. Viikonloppuna kävimme kätköilemässä Kärlekstigillä, eli rakkauden polulla. Myöhemmin illalla piipahdimme hautausmaalla, veimme muistolehtoon kynttilän monien rakkaiden muistoksi. Aili-mummu, Else-mummu, tuffa, isopappa, tädin mies, tädin anoppi, miehen isä, miehen serkkuja, pappan veljiä, ja muutamia muitakin. Terveiset heille sinne johonkin. Luulimme molemmat menevämme rauhalliselle, kahdenkeskiselle kävelylle hautausmaalle, mutta saavuimmekin keskellä "markkinatoria". Ihmisiä ja autoja oli joka puolella ja oli pulinaa ja hälinää. Myöhemmin luimme lehdestä, että kappelilla oli ollut kahvitarjoilua ja jotenkin sitten varmaan ihmiset olivat niin samaan aikaan liikkeellä. Jännä kokemus, koska olen niin tottunut käymään hautausmaalla yleensä niihin aikoihin kun sinne ei juurikaan muita eksy. Mutta muistolehto oli hieno kaikkine kynttilöineen ja kransseineen. 

Huomenna on jälleen reissun aika ja marraskuu täyttyykin reissuista Suomen ja Ruotsin välillä. Ja välillä pitää käydä Helsingissä Juha Tapiota kuuntelemassa. Virkavapaakin alkaa olla puolivälissä. Tai oikeastaan se on jo ylitetty. Ja nyt olisin halunnut liittää tähän tekstiin kuvia, joita oon ottanut parin kuukauden aikana. Niillä saisi paremmin kerrottua, mitä kaikkea on tapahtunut. 

Oon löytänyt vihdoin ohjeen siis siihen paitaan. Oon myös saanut kaikki afrikankukat valmiiksi, enää pitää palat koota yhteen. Oon lenkkeillyt Ruotsissa ihan kiitettävästi, oon katsonut televisiota Suomessa ja Ruotsissa ihan tosi paljon. Olen kolunnut äitin ja isän kotona kaikki nurkat kertaalleen. Tavaraa on järjestelty ja heitetty menemään. Vielä on tekemistä siellä. Joulufiilistelymieli on vähän hukassa, mutta eiköhän se tästä, kun saa joululehdet käsiinsä ja ehkä joskus luntakin sataa. Oon miettinyt, pohtinut, miettinyt liikaa. Kaikenlaisia asioita. Oon itkenyt, nauranut, laulanut ja soittanut ukulelea. Sellaista elämää, mitä tämä nyt. 

Lopuksi vielä maininta hienosta hetkestä eilen sunnuntaina: Olimme miehen kanssa yhden miehen tutun luona ja mies teki autoremppaa pihalla. Kävin pienellä kävelyllä ja ilta oli pikkuhiljaa alkanut jo hämärtyä. Ja yhtäkkiä, autotallin takaa näkyi loikkivia hahmoja. Ja tajusin, että ne olivat ne kauriit, jotka lähimetsässä asustavat! Kolme kaurista tuli syömään viimeisiä omenoita maasta. Yritin tietenkin kuvata niitä, mutta kännykkällä, hämärässä ei oikein onnistunut. Vaikka ne tulevatkin siihen pihaan, niin ovat silti arkoja ja lähtivät nopeasti karkuun. Mutta voi! Olen niin monta kertaa kuullut että niitä siinä pihassa käy ja nyt näin ne ihan itse. Hieno hetki!