Pyhäinpäivä.
Vuohenjuustolasagnea (resepti täältä) ja jalkapalloa.
Sen verran tein erilailla tuota lasagnea, että vuohentuorejuuston sijaan laitoin joukkoon Juustoportin vuohenpippurijuustoa. Koska se piti nyt käyttää. Katotaan mitä tulee. Juustoja ja täysmaitoa... kunnon terveysruokaa jälleen... Jalkapalloa katselee siis tuo mies... (ja Arsenalilla ei ollut kovin vahva alku..). Pyhäinpäivän iltana käydään sitten Lattomerellä ja Ulvilassa hautausmailla. Käydään myös Lattomerellä kävelyllä ja varmaankin saunomassa.
Yritin katsoa vanhoista teksteistä, että oonko kirjoittanut jo jotain Pyhäinpäivästä näiden kolmen vuoden aikana, mutta en ainakaan ensi vilkaisulla huomannut. Pyhäinpäivänä mielessäni erityisesti on mummu. Aili-mummu. Hänestä voit lukea enemmän tämän otsikon alta: Mummulat. Mielessä ovat tänään myös Else-mummu ja Toivo-Tuffa. Sekä Yrjö-isopappa, Oskari-tuffa, Irma-täti (mulle oikeasti isotäti, koska on siis isän täti), yhden ystävän isä, yhden ystävän veli, yhden ystävän luokkakaveri. Monta ihmistä.
Else ja Toivo, siis mummu ja tuffa, ovat kuolleet jo yli 25 vuotta sitten. Onpas siitä paljon aikaa. Minä olin silloin aikaslailla pieni. Mutta sen muistan, että mummu tarjosi Brazil-appelsiinimehua oranssista tölkistä ja pihlajanmarjakarkkeja eli kettukarkkeja. Ja taisi tarjota Kisskiss-karkkejakin, siis kissakarkkeja. Ja mummu istui keittiön ovelta katsottuna keittiön pyöreän pöydän vasemmalla puolella. Tuffa taas istui sillä pöydän oikealla puolella, ovelta katsottuna. Täytyy sanoa, että kovin vähän tuntuu olevan sellaisia muistikuvia, joita itse muistaisin. Vanhat valokuvat kertovat paljon enemmän heistä. Muistan liukuneeni portaita, oksentaneeni mustikkakeittoa valkoiselle sohvalle, muistan joulukuusen ja sen koristeet ja joskus muistan istuneeni mummun sylissä.
Yrjöpappasta eli isopappasta onkin monia hurjia muistoja. Isopappaa eivät pysäyttäneet ketjut, talvikelit tai kolarit, vaikka ikää oli ehtinyt kertyä jo 90 vuotta. Mopoiässäkin isopappa oli vasta 92 vuoden iässä, siihen asti hän huristeli kopittomalla traktorilla. Mopokolarin jälkeen tärkeintä oli tietää miten mopolle kävi. Sillä isopappallehan ei tullut kuin muutamia mustelmia. Ja viikon jälkeen kolarista, voi jo hyvin reissata Ruotsiin. Yrjöpappa myös kovasti ajan hermolla oli vaikka välillä näytti siltä, että ei hän oikein muuta tehnyt kun nuokkui mummulan nojatuolissa siellä kyläillessään.
Oskari-tuffa sitten taas asui pienessä mökissään ja siellä mummun kanssa käytiin aina ruokaa viemässä ja kahveilla. Oskari tarjosi kaneliässiä ja pilvikeksejä, joista oikein puraisemalla sai tehdyksi koiran luun muotoisen keksin. Se oli aina mun ja siskon mielestä hauskaa. Parasta oli myös Oskarin luona keittiön pöytä, jonka tason alla oli laatikko pieni laatikko. Oskarin itse tekemä pöytä ja niin hieno ja jännä. Oskarilta onkin mun luona jakkaroita ja muutama tuoli odottaa Lattomerellä navetassakin.. Ne on niin kivoja, jakkarat ja tuolit.
Sitten on muitakin, joita tänään muistan. Ja muistan heidän perheitään, jotka täällä kaipaavat ja ikävöivät. Ikävä ei ehkä katoa koskaan, jossain vaiheessa muuttaa muotoaan ehkä. Eikä se haittaa vaikka itku tulee vuosienkin päästä. Kyyneleet eivät ole vaarallisia. Vaikka itsekin välillä kyyneleitä pidättelen ja jotenkin häpeilen, niin ei ne silti vaarallisia ole.
Tässä vielä video, yksi niistä biiseistä, jotka Pyhäinpäivään sopii. Olishan niitä muitakin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti