Mies on nukuttamassa Hippusta (koska äiti ei kelpaa silloin kun isä on kotona) ja mun piti tehdä pari työjuttua. Mut-ta. Tietokoneella oli päivitykset kesken, jajaja... ja koska tänään katsoin Suomilovea ja siellä yksi esiintyjä lauloi (vai räppäsi) täysillä elämisestä. Niin täällä ollaan pähkäilemässä täysillä elämistä.
Siinä laulussa jotenkin iski korvaan se, että täysillä eläminen on vaan bilettämistä ja kosteita iltoja, meiningillä "tänään-ei-olla-köyhiä-eikä-kipeitä". Musta se asenne on kyllä surullista. Oon ehkä tuomitseva, mutta se on kyllä silti surullista. Että tällainen koti-ja perhe-elämä on muka ihan tylsää ja elämän tuhlaamista. Usein vaan bilettämiseen ja kosteisiin iltoihin ja sellaiseen täysillä elämiseen liittyy toisten ihmisten unohtaminen, vastuuttomuus ja toisten vahingoittaminen. Ja sellainen ei ole täysillä elämistä, vaan välinpitämättömyyttä ja elämän tärkeyden hylkäämistä.
Kyllä täysillä eläminen on yhtä lailla asenne kuin hyggeilykin. Suomessa on hyggeily ymmärretty kyllä väärin. Hyggeily on asenne, ei sellainen kynttilänvalossa-peiton-alla-sohvan-nurkassa-luetaan-kirjaa. Vaan hyggeilyä voi olla vaikka pyöräretki saaristossa tai kiipeily vuoristossa. Siis se asenne, nautitaan elämästä ja suhtaudutaan rennosti mitä tulee eteen.
Mutta täysillä eläminen. Kun mulla on sellasta elämää, että mä elän kyllä täysillä. Tottakai mä haluaisin nähdä ja kokea ihan vallan kaikkea mahdollista. Ja tottakai välillä tuntuu, että tätäkö tää nyt on. Ja elämä on vaan niin täyttä tällä hetkellä. Kuitenkin niiiin parasta. Ihan selvästi mulle ainakin täysillä eläminen on turvallisuutta, sitoutumista, rauhaa. Ainoa mitä mä kaipaisin mun täysillä elämiseen olisi positiivisempi ajattelu. Ja ihan vähän nopeempi innostuminen ja kyky innostaa ihmisiä kaikenlaisiin aisioihin.
Kai se joskus nuoruudessa oli olevinaan jotenkin hienoa sellainen bilettäminen. Ja antoi harhakuvan vapaasta elämästä ja itsenäisyydestä ja että mä voin tehdä mitä vaan. Et kai se jotenkin kuuluu elämään. Ehkä se on paikan etsimistä. Aattelen, että mulla täysillä elämisen tunne liittyy oman paikan löytämiseen, rohkeuteen tehdä omia juttuja, tärkeiden ihmisten löytymiseen ja syntymiseen.
Ja sitten siinä laulussa oli jotain ettei halua elää Herran pelossa. En mäkään elä,vaikka bilettämässä en oo ollut moneen vuoteen. Herran pelko on kyllä mun kohdalla kunnioitusta Jumalaa kohtaan, tahto luottaa Jumalan johdatukseen ja varjelukseen mun elämässä. Mutta ei pelkoa.
Kyllä meillä on vapaus tehdä kaikenlaisia asioita, mutta vastuuta on myös otettava. Tässä maailmassa ei vaan voi elää sillä tavalla yksin itselleen, ettei välitä mistään muusta. Just tuli uutisissakin huolta siitä, että miten muovijäte on meille todella suuri ongelma.
Kyllä me tarvitaan lisää toisista välittämistä, hyvän tekemistä ja toimimista kaikkien parhaaksi. Jotta tulevat sukupolvet saisivat paremman paikan elää.
