Sadepäivä.

Sunnuntaiaamupäivä, 26.4.2015. Sade ropisee ikkunalautoihin. Mies alkaa tiskata. Itse istun sohvalla ja kirjoittelen. Vielä en oikein tiedä, että mitä. 

Pari huhtikuun synttärisankaria "muutaman vuoden" takaa. :) 

 Tällä viikolla mulla oli Syntymäpäivä. Oon jo aikaisemmin kirjoitellut tännekin, että teen siitä omasta päivästä vähän taidetta. Koska musta vaan Syntymäpäivä on iloinen asia ihmisen elämässä. Oikeasti päivä, jolloin muistaa, että olen saanut syntyä tähän maailmaan, saan elää turvassa ja rauhassa, ja että minä oon just paras minä, ja riitän juuri tällaisena. Muiden ihmisten onnitteluihin ei ole muuta syytä kuin se, että minä olen minä enkä kukaan muu. Ja en missään nimessä tarkoita sellaisella huonolla tavalla, vaan hyvällä tavalla. Ja jokaisella meistä kuitenkin on syntymäpäivä. Jokaisella on se oma päivänsä vuoden aikana. Ja sitä on syytä kyllä juhlia. Jollakin itselleen hyvällä tavalla. 

Tänä vuonna sainkin oikein mieluisan syntymäpäivälahjan. Nukuin todella huonosti edeltävän yön, ja aamulla olikin mukavaa kun Mies tulikin yllättäen kotiin. (Vähän olin jo edellisinä päivinä monesta asiasta sitä ajatellut, että mahtaisko niin olla, mutta en sitten kuitenkaan ihan uskonut.) Kuitenkin, Mies saapui lahjojen ja ruusujen kera, Ihanaa. Päivä kului kaikenlaisissa mukavissa merkeissä, oli töitä, oli ratsastusta, oli mukavaa oloa. Myös kirje Ystävältä ilahdutti päivää, toivottavasti pian nähtäisiin :) Ja koska synttärifiilistelyjä voi jatkaa vielä viikonlopunkin yli, niin perjantaina juotiin synttäriteetä ja -kaakaota Kummitytön ja Kummitytön Äidin (eli mun serkun) kanssa. Oikein oli mukavaa se, hienot vaaleanpunaiset ruusut oli valinnut Kummityttö ja hienon heppakortin oli piirtänyt. Voi että. 

Eilen olikin sitten monenlaista tekemistä. Ehdin piipahtaa Lattomeren koululla Loppuhuipennuksessa, Lattomeren koulun viimeinen keväthän on menossa. Se on kyllä surullista se. Että kylältä loppuu koulu. Kiva oli kuitenkin nähdä vanhoja tuttuja. Ja voi kun olisin voinut olla koululla pidempään, mutta piti rientää töihin. Sitten käytiin katsomassa Nice-Futis-jalkapalloa ja illalla vielä Pekka Laukkarisen keikalla Cafe Huoneella. Tänään suunnistetaankin sitten Isän ja Äidin luo ja juodaan vielä vähän synttärikahveja. Porkkanakakkua oonkin kyllä syönyt viikonlopun ajan. Mutta jos kerran viidessä vuodessa porkkanakakkua tekee niin haittaaksse? 

Nyt ne tekee Elixirissä toffeepuuroa ja kasvojumppaa. Kasvojumppa oliskin varmaan ihan hyödyllistä :) 

Kokkiskokeiluja tällä viikolla. Vadelmapiirasohje
perunajauhopurkista. Mmmm. 

Nyt, kun on viettänyt syntymäpäivää, joka on juhlintaa vain siksi, että olen olemassa, ei siksi mitä on tehnyt tai saavuttanut, niin olisikin hyvä opetella muistamaan se joka päivä elämässä. Ja se olisikin uuden tekstin aihe jossain vaiheessa: Se, että miten sen oppii muistamaan. Ja miten sen kanssa elää niin, ettei unohda itseään, mutta ei unohda myöskään ihmisiä ympärillään. Kun on itsellä hyvä olla, voisi hyvää oloa jakaa toisille. Miten ollaan tartuttamatta negatiivisia ajatuksia ja tunteita itselle? Miten olla innostunut, jos tuntuu että ympärillä lannistetaan? Miten olla ajattelematta, mitä joku muu ajattelee. Että tekee vaan. Ja antaa tekevälle sattua. 

Ja että tää Elämä ei ole niin vakavaa. Luota, Iloitse, Rakasta ja Hengitä. 

PS. Taannoin maaliskuussa yhdessä tekstissä oli virhe. Pullaohje on 26.2.2015 lehdestä. Ei maaliskuun lehdestä :) 

Iltakävelyllä lähilammen rannalla joskus maaliskuussa. Ihanat Joutsenet! 

Oon mää kyllä hengissä vielä :)

Vaikka tässä nyt onkin melkein kuukausi kulunut edellisestä postauksesta. (Kyllä, mulla on monta alkua taas, mutta en oo saanut sanoista tekoja, enkä ajatuksista selkeitä.)

Tänä iltana kuitenkin teen pienen postauksen. Mies lähti Ruotsiin, minä oon Suomessa. Töihin meno on huomenna taas. Viikko ja toinenkin menee toivottavasti nopeasti :) Viikonlopun iloksi oli pakko ostaa pari tuollaista ihanaa mietelausekorttia.

 "Kevät koittaa aina - oli talvi miten pitkä tahansa." 

ja 

"Aina lopulta koittaa hetki, jolloin nupussa pysyminen on tuskallisempaa kuin riski kukkia ja kukoistaa. - Anais Nin."

Ja kalenteri kertoo afrikkalaisen sananlaskun kuuluvan näin: 

"Tie ei kerro kulkijalle mikä odottaa matkan päässä."

Ja perjantaina tuli uusi Tommi Kaleniuksen levy kauppoihin. Voi että, kun oli nyt Tommi pääsi oikein loistamaan sanoitusten kanssa. Niiin monia ihania ajatuksia. Niiiiin monia liikuttavia ajatuksia... Ja ehkä ensimmäinen Tommin levy, josta en kertakaikkiaan osaa päättää mikä biisi sitten oikein olisi paras. Nimittäin se biisi, joka on jotenkin ylitse muiden. Mutta ei kai sitä nyt tarviikaan olla. Mutta yhden laulun kertosäkeessä on ajatus, jonka oon kuullut aiemminkin: 

"Ja että kaikki tapahtuis kuin ensimmäistä kertaa

yksi silmänräpäys, me synnyttäis uudestaan

Ja ettei olis viimeistä sanaa taikka katsetta

ettei olisi viimeistä suudelmaa

Ajattele, ettei loppuun pistettä tuliskaan"

Rohkaisun sanoja tulevalle keväälle. Aika monia näkyvyyksiä on näissä mietelauseissa. 

Aika mennä nukkumaan. Tällä viikolla tulossa töitä, kahvakuulaa, saunayogaa, soittoja, selvittelyjä, reissuja, ratsastusta, ehkä lisää reissuja, skypeilyä, skypeilyä, skypeilyä. Ja uuden neulomisen ja aikuisten värityskirjojen etsintää, synttäripäivän pohdintaa ja kalenteriasioita... Tää huhtikuu on kyllä mennyt nopeasti. Mutta saahan se mennäkin, mutta voishan se mennä ihan rauhassakin. Valokuva-asioitakin olisi kiva saada järjestykseen. Näyttää olevan taas sekalaisia kuvia koneella ja kännykässä, ja jotain voisi tilata ihan paperikuviksi tai kuvakirjoiksi asti.. 

Ai niin. Vielä pari mietelausetta ennen jälkikirjoitusta: Rippikoululainen noin 10 vuotta sitten sanoi oppineensa, että pitää mennä rikki tullakseen ehjemmäksi. Se on ehkä totta. Kummityttö 2,5-v. sanoi syksyllä että "Kyllä se siitä selviää." Luulisi senkin olevan totta :) 

P.S. Huomenna alkaa kymmenen päivän karkkilakko. Toiset lopettivat sadat päivänsä ilman asioita ja mä aloitan nyt kymmenellä päivällä.