Siitä on aikaa, kun viimeksi tänne kirjoitin. (Voi myös olla, että aloitin joskus taannoin samalla lailla). Joka tapauksessa, olen täällä taas. En voi sanoa, että entistä ehompana. Alkuvuosi on mennyt ihan hullun nopeella vauhdilla ja jotenkin tähän kirjoittamiseen ei ole ollut aikaa. Paljon jälleen on ollut sellaisia "tästä-mun-pitää-kirjoittaa-blogiin", mutta en oo saanut aikaiseksi. (Sinulle, joka tätä satut seuraamaan, pahoitteluni tauosta.)
Sitä aina ajattelee, että omassa elämässä ei tapahdu mitään erikoista. Elämä pyörii vaan töiden, kuoron, ratsastuksen, ystävien, sukulaisten ja jumppien ympärillä. Ei niiden pitäisi kaikkea aikaa viedä, mutta viehän ne vaan. Ja tietenkin ystävämme Facebook. Sinne se aika mennyt on. Statuksien päivitykseen ja ystävien stalkkaamiseen... Ja välillä aina voi klikata tykkää-nappulaa.
Juuri nyt istun kotona viihtyisässä ja ihanassa olohuoneessani. Oon syönyt eilisestä lähtien herkkuja ja se jatkuu huomiseen. Kyllä ne joulukilot ihan just lähtee ;) Syön hyvillä mielin ja palaan ruotuun maanantaina. Leirikoulussa. Katon Narnian Velhoa ja leijonaa. Jane Austenin innoittamana. Koska näissä molemmissa leffoissa on James McAvoy. IHANA MIES!! Tänään oli jo Gospel Cafe. Vähän oli porukkaa, mutta yhdessä leipominen ja tekeminen ja palveleminen on hauskaa. Harmi, että useampi ei päässyt sitä kokemaan.
Kohta on enää kuukausi siihen, kun täytän kolmekymmentä. Sitä päivää oonkin miettinyt. Lähinnä sitä, että miten sitä juhlis. Varsinaiselle päivälle oon tehnyt suunnitelman ja en tiedä mitä teen, jos se jotenkin tuhoutuu. Äh, mä vaan muutan sitten suunnitelmaa ja selviän siitä ihan hyvin :D (Voi Edmund...) Ja juhliminen on aina kivaa, nyt pitääkin sitten vaan päättää päivä, milloin juhlitaan. Ehkä tää aika menee niin hullusti nyt kun vaan odottaa koko ajan jotain tulevaa. Odotan niin kovasti huhtikuuta. Ja KEVÄTTÄ! Onhan se kevät jo alkanutkin, mutta odotan sitä, että saa jättää pitkikset ja toppikset ja vaihtaa kevyisiin kesävaatteisiin. Huhtikuun lopulla Roomassa onkin jo oikein lämmintä. Jos vaan vanhat merkit pitävät paikkansa. Ah, Ihana Rooma!
Mitäs vielä? Viime viikon aikana havahduin muiden johdattelemana siihen, miten kristillinen vaakuna meillä täällä Porissa on. "Deus protector noster", Jumala olkoon suojelijamme. Siihen luottaen tänäkin keväänä kuljen. Jumala on suojelijani ja tietää mitä elämääni kuuluu. On ihanaa tietää, että mun elämäni on viisaammissa käsissä kuin omissani. Isän tahto täyttyköön elämässäni. Siihen luottaen ja turvaten jatkan kevääseen.
Yritän taas nousta talviuniltani ja olla reippaampi täällä blogissanikin, nähdään taas! T:K
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti