Nu är det dags...

... att blogga.

Hahaha!! Onpa ollut hiljainen syksy. Eikä oo tullut edes vuodenvaihteen putkea, joka monena vuonna on tullut. Mutta nyt, mina damer och herrar, hiljaisuus katkeaa. Ainakin hetkeksi.

Tässä kohtaa vuotta, eli vuoden vaihduttua on aika tehdä uudet suunnitelmat ja suunnistaa kohti parempaa elämää. Muutaman bloggaajan kirjoituksista törmäsin sellaiseen Aloitan-jatkan-lopetan -tilinpäätökseen vuoden vaihteessa. Ja aloin miettiä niitä itsekin. Pienen pohdinnan jälkeen päädyin tällaiseen päätelmään.

Aloitan -asioita ei tullut juurikaan mieleeni!! Tai siis sellaisia oikeasti aloitan. Joo, tuli kaikki ne syön-terveellisesti-nukun-paljon-hankin-jumppakortin-kahvakuulailen-venyttelen-kotona-ostolakko-herkuille-ja-vaatteille-ja-kaikelle-laihdutan-luen-ja-muutenkin-sivistän-itseäni-ja-blaablaablaaaaaa. Mutta ei. Pari juttua sitte kuitenkin: Aloitan yhden neulepaidan tekemisen sekä aloitan aktiivisemmin lisäämään musiikkia elämääni. (Ja tietenkin nuo kaikki edellä mainitut elämän parantamisen mahtavat uudenvuodenlupaukset, jotka on rikottu heti uuden vuoden yönä).

Jatkan vaikka mitä kaikkea, mutta ennen kaikkea itseni tutkiskelua, joka on ollut käynnissä koko syksyn. Ehkä vähän liikaakin. On kuitenkin löydettävä joku tie takakireyden ja hällävälin välillä. Jatkan kaikenlaisten elämäntapamuutosten toteuttamista, aika on toimia! Jatkan ainakin leipien tekoa.

Lopetan facebookkini. Vaikka enhän mä nyt sitä lopeta! Se nyt vaan on kyllä sellainen aikavaras, ettei kyllä mitääääään rajaa! Kuinka kauan voi vaan istua tekemättä mitään ja selaamalla vaan sitä typerää seinää. Silti tuntuu hankalalta lopettaa ihan kokonaan, koska työt, Reko ja monta vertaisryhmää. Lopetan myös itseni ruoskimisen. Just muuten edellisestä lauseesta huomasit, miten hyvin se toimii. Lopetan myös ajattelemasta mitä muut on jostain mieltä.

Niin. Tähän vuoden alkuun ei liity nyt kovinkaan suuria hehkutuksia. Vuosi vaihtui, eletään vuotta 2019. Meidän pikkuperheellä on moni asia tosi hyvin, vaikka meidän läheisiä, ja siten myös meitä, koetellaan erilaisissa asioissa. Mitenkäs se Samae Koskinen laulaa mielettömästä elämästä.... En nyt just muista, jotain se niin hienosti sanoo, että siitä vois tulla mun tän vuoden teemabiisi. Ohitti Lauri Tähkän Mä en pelkää- biisin. Ehkä ne ominaan yrittää rohkaista mua Elämään Elämää!!

Näillä mennään kohti ääretöntä ja sen yli!

Mummulan muistot kantaa.

Kesän aikana Mummula, Äidin lapsuudenkoti, on hiljentynyt ja tyhjentynyt. Pihapiiri ja sisäpiiri on laitettu kuntoon myyntiä varten. Olo on haikea, vaikka toisaalta, näin elämä menee eteenpäin. Mietin tässä, että mikähän on mun varhaisin muistikuva sieltä? En osaa sanoa, on niin paljon muistikuvia, ja toisaalta paljon kuulokuvia ja valokuvia. Ja mummulaan on kokoonnuttu niin monina aikoina. Arkena ja juhlana. Syntymäpäivät, joulut, äitienpäivät, isänpäivät, tavalliset viikonpäivät ja viikonloput. 

 
Sen ainakin muistan, että: 

- Mummu katsoi suomalaisia elokuvia, laittoi ruokaa, veikkasi, lottosi ja voitti, teki käsitöitä, pelasi Musta-Pekkaa ja muita pelejä lastenlasten kanssa, puhui puhelimessa usein, soitti aina syntymä- ja nimipäivänä, hoiti lapset ja lastenlapset, osti Tiina-kirjoja ja muita kivoja juttuja. Ruokki ylioppilaskirjoituksiin lukijaa. Opetti viimeisillä voimillaan mustikkakeiton teon ja vastaili opiskelut aloittaneelle Juuret-haastattelutehtävään. Kertoi lastenlasten hauskat kommellukset uudelleen ja uudelleen. Ja kuskasi pappaa töihin ja takaisin. Kuskaili myös lapsia, vävyjä ja miniää ja lastenlapsia Mersulla ja Chevroletilla. Teki mahtavaa lihakeittoa ja riisipuuroa. 

-Pappa teki töitä. Kaivinkoneurakoitsijana. Ei taida olla Ulvilassa ojaa tai kuoppaa missä ei olisi mukana pappan kaivinkoneen jälki. Ja nmt-puhelimen hankittuaan kantoi sen ison laatikon eteisen nurkkaan ihmeteltäväksi. Ja oli se hienoa soittaa pappalle koneeseen. Kallista ja huonokuuloista, mutta hienoa. Pappa kyllä kanssa seurasi lastenlasten elämää. Pojille ehkä ennemmin jäi mieleen kaivinkoneet ja traktorit. Ja mersut. Ja Chevrolet. Ja kaikki muut koneet, erityisesti ne Lännen koneet. Pappa oli myös mummun kuoleman jälkeen ahkera vierailija ja tapahtumiin osallistuja. Ja vielä syksyllä pääsi kontalleen lattialle Hippusen kanssa leikkimään. Mersu kulki ja musiikki soi. Omenat, perunat, marjat ja muu sato kerättiin huolella. Sata-Lihasta lihaa. Ja  valokuvia, mistä vaan tapahtumasta ja työmaasta.

- Siikaisista ajettiin aina viikonlopuksi mummulaan. Dallasiksi perille ja pimeässä sunnuntaisin takaisin. En oikeesti tiedä oliko se joka viikonloppu, mutta ainakin usein. Kerran kesälomalle lähdettiin isän kanssa niin, että kaksi tyttöä olivat pakanneet takapenkin aivan julmetun täyteen leluja. Ja istuttiin ihan pienessä nurkassa. Ja takapenkillä hypittiin vastaantulevien autojen valoja piiloon jalkatilaan. Siikaisissa asuessa mummu soitti usein, ja hauskaa oli Siskon kanssa huijata mummua puhelimessa, että kumpi puhelimessa oli. Melkein aina mummu meni lankaan. 

- Saunassa käytiin lauantaisin. Ulkosaunassa. Vilttiin käärittyinä. Tiukasti, ettei palelluta. Sen tunteen voi kyllä muistaa vielä hyvin, miten turvallista se oli. Ja jaffaa ja lauantaipussi. 

- Entäs ne muut ruokamuistot? Voi oli Tupperwaren keltaisessa tai oranssissa kipossa, loppuun saakka. Ja voin kanssa syötiin ruisleipää. Ehkä Porin poikaa. Sellasta reikäistä. Syötiin perunaa ja lihakastiketta. Lihakeittoa, aina perunannostopäivänä ja muulloinkin. Samoin kuin riisipuuroa ja mustikkasoppaa. Ja kuulemma 2,5-vuotiaana söin pelkkää silliä joulupöydässä. Oli omenoita, viinimarjoja, raparperia, karviaisia, perunoita, porkkanoita, herneitä, kurkkuja ja mansikoita. Ja tiikerijäätelö. Ja Trio. Ja pullaa rusinoilla ja ilman. Mariekeksit sekä Murokeksit. Mutta olikohan koskaan riisiä? Ei tainnut olla? 

- Kävivät mummu ja pappa kerran ulkomaillakin. Tai joo, useamman kerran, mutta kun Suomessa Ruotsia ei meinata oikein laskea ulkomaiksi. Ruotsissa asui ja asuu pappan sisko, ja siellä vierailtiin joitakin kertoja. Mutta Lontoossa pääsi tutustumaan vedenalaisen tunnelin valmistamiseen. Ja sieltä sai lapsenlapset tuliaiksiksi Marcus-myyräpaidat. 

- Mummu ja pappa vei lapsenlapset kerran kesässä Vihreän teatterin kesäteatteriin katsomaan lastennäytelmiä. Piti muistaakseni olla koululainen, että pääsi mukaan. Pikkuhiljaa siis porukkaa oli aina lisää. Ja se oli mukavaa. Isonmäen metsässä on tullut tutuiksi Eemelit, Pepit, Kasperit, Jesperit ja Joonatanit ja monet muut. Tauolla sai kioskista tuuttijäätelön ja pillimehun. 

- Nyt kun mummulan kaikki paikat on tutkittu, niin tuntuu, että joka nurkassa on jokin muisto. Jokaisella tavaralla on tarinansa. Leikkimökki, missä mummun kanssa nukuttiin yhtenä yönä ja myöhemmin toisena yönä serkkujen kanssa. Yläkerran portaat, joissa kiipeiltiin ylös ja alas ja piti varoa, ettei tule "kissankuppeja". Lipaston valokuvalaatikot, vihreä lelukirstu, Me Naiset, mummun mekot, pappan Lännen vaatteet. Räsymatot ja pihakeinu leikkimökin edustalla, siellä oli aina onnellista. Perunamaa ja mansikkamaa saunan takana. Tosiaan se ulkosauna ja saunakämppä. Puuliiteri ja autotalli. Pappan kaivinkonealue. Kammari ja olohuone. Pihaan vievä portti ja postilaatikko. Ei tullut autoja suunnasta eikä suunnasta kun mummu peruutti pihamaalta auton ja lapsenlapset katsoivat ettei tule autoja. 

- Perunannostotalkoot. Ne jatkuivat aina siihen saakka, kun itse olin 35-vuotias. Alkaneet ne ovat jo aikoja ennen syntymääni. Mummulan perunat nostettiin yhteistuumin. Pienenä se oli hauskaa, sai juosta ja melskata pitkin peltoja, kilpailla perunoiden keruussa, pääsi traktoriinkin. Teininä se ei nyt aina hotsittanut niin millään sorttia, vaikka mummulaan oli silti aina kiva mennä, koska siellä oli kaikki muutkin. Viimeisiä talkoita edeltävänä päivänä olin ollut ensimmäisessä ultrassa ja saanut mukaani ensimmäiset kuvat Hippusesta. Tai silloin kutsumanimeksi tuli Villekalle. Perunapellolla oli silloin jotenkin erilaista. Olihan ne viimeiset perunatalkootkin kyllä. Vasta jouluna mummulassa kerrottiin Villekallesta kaikille perunapellolla olleillekin.

- Neljä polvea saatiin muutaman kerran yhteiseen valokuvaan. Neljää Marjattaa ei saatu, mutta Hippunen tulee kuulemaan mummusta paljon. Ja isopappastaankin. Mummu olisi varmaan ollut mahtava isomummu.

- Mummula oli kokoontumispaikka. Sinne mentiin käymään tai olemaan. Se oli yhdistävä paikka kaikille jälkeläisille. Siellä katsottiin koko konkkaronkka muumeja sunnuntaisin. Ja sitä Dallasia silloin aikoinaan perjantaisin. Ja Napakymppiä lauantaisin. Yksi tädeistäkin asui siellä vähän aikaa. Musta tuntui että vaikka kuinka pitkään, mutta eihän se ollut kuin reilun vuoden aikainen juttu. Mummulan aika tuntui kivalla tavalla pitkältä. 

-Sellaista elämä on. Toiset lähtee ja toiset jää. Se on Korkeimman kädessä. Niin sanoi mummu ja kuulin, että sanoi pappakin. Ja pappa käski sanoa muuten terveisiä kaikille. En tajunnut sanoa, että vie terveisiä mummulle meiltä kaikilta. Että meillä on ja meille jää ikävä! Ja Hippuselle pappa antoi neuvon, että ole kiltti äidille.

- Elämä jatkuu. On muistot. Ja tottakai on ikäviäkin muistoja. Tämä kirjoitus oli täynnä vain hyviä muistoja. Vai oliko kuitenkaan? Taitaa ne hyvät ja huonot muistot kulkee käsi kädessä, kuka milläkin tavalla asian kokee ja mikä asia ponnahtaa mieleen. 

- Mahtavaa on ollut olla ja edelleen olla osa meidän omaa yhteisöä. Sellainen meidän suku on. Kaikki saa olla ja tulla ja mennä ja kaikki otetaan mukaan. Kiusoitellaan toisiamme kaikenlaisista, taustalla on kuitenkin välittäminen toisista. Mummulassa oli paikka ihan jokaiselle. Minnehän meidän kokoontumispaikka nyt muodostuu ja miten me vietetään jouluaatonaattoa, pappan syntymäpäivää ja vaihdetaan suklaarasiat keskenään? 

Voi mummu ja pappa, miten teitä ikävöidään! Kiitos juurista <3 Nähdään sitten joskus taas! 

Katastrofaalista päivitystahtia.

Kun tää blogi ei vaan päivity itsestään. On vaan päivät niin täynnä kaikkea muuta. Mikä on kyllä parasta. On päiväkotia, töitä, ruoanlaittoa, pihanhoitoa, kaikenlaista talkoota, asioita, joita ei oo saatu aiemmin tehtyä. Ja on kevätstressi leireistä ja kesästä. Varsinkin leireistä. Ja kaikki jää lomille tai leireilee tai jotain. Syksyn työjutut pitää saada valmiiksi. Vaikka oonkin hoitovapaalla. Mut täytyy tehdä hyvät valmistelut. Ja miljoona hommaa kotona kesken. Ja ystävät, kummilapset, sukulaiset on ihan paitsiossa. Mielessä vaan haikeena et milloin ihmeessä on aikaa nähdä! Kyllä kai kun järjestää, mut ei oo vaan jaksanut tai oikeesti ehtinyt.

Mut on tää vaan parasta. Ja leiritkin vaan on parasta mun työssä, mut lepokitka vaan on sellanen hankala.

Onpahan ollut hellettä toukokuussa. Sais jo välillä sataakin, vaiks tää siistiä onkin! Ja hei, vaiks meillä kiirettä onkin, niin kyllä meille saa tulla käymään koska vaan. Ollaan tai ei olla kotona :)

Nyt silti nukkumaan. Olis pari aikaista aamua luvassa. Siusiu!

Ensimmäinen kevätkuukausi

Näyttipä siltä, että helmikuulle ei mahtunut yhtään kirjoitusrakoa. Ei se nyt silti mikään ihme ollut. Helmikuu oli raskas kuukausi tänä vuonna. Oon tavallaan ihan helpottunut, että ollaan jo maaliskuussa.

Koko alkuvuosi ollaan oltu vuorotellen kipeitä ja muuten vaan ankeita. Ollaan oltu omissa oloissamme ja yritetty selviytyä. Ja kerätä voimia seuraavaan päivään. Että jotenkin selviäisi. Sellainen olo mulla ainakin on kahdesta ekasta kuukaudesta tänä vuonna.

Onneksi nyt on jo kevätkuukausista ensimmäinen. Nyt mua on piristänyt ihan tosi paljon valo. Ehkä muuten siksi, että vaikka meillä on pimennysverho makkarissa, niin valo pääsee ovesta kuitenkin aamulla sisään. Niinhän se oli vanhassakin kodissa, mutta ei se valo niin hyvin päässyt makkariin kuin nykyisin.

Ja kyllä kaikki muukin kevääseen liittyvä piristää. Alkaa ihan toisenlainen elämä "talviunien jälkeen". Viikonloput on kyllä melko lailla hyvin buukattuja kohta puoliin. Se on kivaakin, mutta on se myös vähän ikävää. No, elämä on hyvästä ja mahtavaa kun tapahtuu ympärillä.

Olispa mahtavaa, jos pääsisi keväällä ratsastamaan! Se olisi todella hyvää terapiaa kaiken keskellä. Ja kunpa pian päästäis Hippusen kanssa kunnolla ulkoilemaan ja pyöräilemään ja kaikenlaista kivaa. Ystäviä ja sukulaisia mulla on ikävä.  Kaikkien aika kuluu niin omissa oloissaan eikä koskaan ehditä nähdä. Onneks on kaikkia viestimahdollisuuksia, mutta silti...

Että ei tässä nyt kovin päätä eikä häntää ollut, mutta ilmaisinpas jotakin, että tää ei ole ihan unohduksissa koko blogi.

Hyvää kevättä! Eikös nyt voi jo niin sanoa <3

Elämistä täysillä?

Mies on nukuttamassa Hippusta (koska äiti ei kelpaa silloin kun isä on kotona) ja mun piti tehdä pari työjuttua. Mut-ta. Tietokoneella oli päivitykset kesken, jajaja... ja koska tänään katsoin Suomilovea ja siellä yksi esiintyjä lauloi (vai räppäsi) täysillä elämisestä. Niin täällä ollaan pähkäilemässä täysillä elämistä.

Siinä laulussa jotenkin iski korvaan se, että täysillä eläminen on vaan bilettämistä ja kosteita iltoja, meiningillä "tänään-ei-olla-köyhiä-eikä-kipeitä". Musta se asenne on kyllä surullista. Oon ehkä tuomitseva, mutta se on kyllä silti surullista. Että tällainen koti-ja perhe-elämä on muka ihan tylsää ja elämän tuhlaamista. Usein vaan bilettämiseen ja kosteisiin iltoihin ja sellaiseen täysillä elämiseen liittyy toisten ihmisten unohtaminen, vastuuttomuus ja toisten vahingoittaminen. Ja sellainen ei ole täysillä elämistä, vaan välinpitämättömyyttä ja elämän tärkeyden hylkäämistä.

Kyllä täysillä eläminen on yhtä lailla asenne kuin hyggeilykin. Suomessa on hyggeily ymmärretty kyllä väärin. Hyggeily on asenne, ei sellainen kynttilänvalossa-peiton-alla-sohvan-nurkassa-luetaan-kirjaa. Vaan hyggeilyä voi olla vaikka pyöräretki saaristossa tai kiipeily vuoristossa. Siis se asenne, nautitaan elämästä ja suhtaudutaan rennosti mitä tulee eteen.

Mutta täysillä eläminen. Kun mulla on sellasta elämää, että mä elän kyllä täysillä. Tottakai mä haluaisin nähdä ja kokea ihan vallan kaikkea mahdollista. Ja tottakai välillä tuntuu, että tätäkö tää nyt on. Ja elämä on vaan niin täyttä tällä hetkellä. Kuitenkin niiiin parasta. Ihan selvästi mulle ainakin täysillä eläminen on turvallisuutta, sitoutumista, rauhaa. Ainoa mitä mä kaipaisin mun täysillä elämiseen olisi positiivisempi ajattelu. Ja ihan vähän nopeempi innostuminen ja kyky innostaa ihmisiä kaikenlaisiin aisioihin.

Kai se joskus nuoruudessa oli olevinaan jotenkin hienoa sellainen bilettäminen. Ja antoi harhakuvan vapaasta elämästä ja itsenäisyydestä ja että mä voin tehdä mitä vaan. Et kai se jotenkin kuuluu elämään. Ehkä se on paikan etsimistä. Aattelen, että mulla täysillä elämisen tunne liittyy oman paikan löytämiseen, rohkeuteen tehdä omia juttuja, tärkeiden ihmisten löytymiseen ja syntymiseen.

Ja sitten siinä laulussa oli jotain ettei halua elää Herran pelossa. En mäkään elä,vaikka bilettämässä en oo ollut moneen vuoteen. Herran pelko on kyllä mun kohdalla kunnioitusta Jumalaa kohtaan, tahto luottaa Jumalan johdatukseen ja varjelukseen mun elämässä. Mutta ei pelkoa.

Kyllä meillä on vapaus tehdä kaikenlaisia asioita, mutta vastuuta on myös otettava. Tässä maailmassa ei vaan voi elää sillä tavalla yksin itselleen, ettei välitä mistään muusta. Just tuli uutisissakin huolta siitä, että miten muovijäte on meille todella suuri ongelma.

Kyllä me tarvitaan lisää toisista välittämistä, hyvän tekemistä ja toimimista kaikkien parhaaksi. Jotta tulevat sukupolvet saisivat paremman paikan elää.

Vieläkö voi toivottaa hyvää uutta vuotta?

Aika korkata tämä uusi vuosi 2018. Nyt kyllä kirjoitan ihan vain muistuttaakseni itseäni, että tää blogi on olemassa. Joo, kyllä mun piti korkata tää jo joululomalla, mutta emmääsitsaanukkaasitätehtyy... Ja olis oikeesti mielessä kaikkia kivoja (ja einiinkivoja) aiheita, mutta mulla on vaan tää sama "emmääkerkeemitään" -teema.

Oikeastaan. On kyllä väärin nyt aloittaa pitkästä aikaa kaikella valittamisella. Mä ja me ollaan onnellisia. Elämä on kohdellut hyvin. Vaikka ei se tarkoita, etteikö olisi vaikeuksia tai etteikö jotain voisi aina tehdä toisin. Nyt ikävää on vain se, että Mies on matkalla Ruotsiin. Eka reissu tälle vuodelle, tollain yksikseen taas. Ja me tytöt yritetään taas selviytyä viikosta. Tuolla se pienempi tyttö nyt tuhiseekin jo kolmatta tuntia, puhuu unissaankin. Meidän ihana Hippunen, oikea Kultahippunen. Kalleinta maailmassa.

Vaikka tää onkin vuoden eka postaus niin en kyllä nyt aio kauheita lupauksia ja tavoitteita kirjata ylös. Niitä kun on jo viime vuosilta ihan riittämiin. Ja kovin tavoitteellista mun homma ei oo ollut. Jos sitä jotain lupais niin samoja mitä ennenkin, ja että on ryhdyttävä vain sanoista tekoihin. Pikkuhiljaa. Joka päivä tehtävä erilaisia valintoja.

Lähikuukausille on luvassa taas kyllä kivoja juttuja, ystäviä, remppaa, keväthommia, kaikenlaista mukavaa. Parasta kyllä on Hippunen, Mies ja meidän pieni perhe. Ja perhe isommassa muodossa. Ja ystävät. Elämä <3

Miksi piparien leivonnasta tuli jännittävää?

Piparien leivonta on ihan just käsillä. Taikina on jo tehtynä, ja huomenna on urakkapäivä. Mutta miksi se on tuntuu tänä vuonna vähän kummalliselta?

Ei siis huonolla tavalla kummalliselta, vaan ihan hyvällä tavalla. Mikähän olisi oikeanlainen sana, jännittävä?

No siksi, että piparit tehdään samassa keittiössä kuin jo 25 vuotta, mutta keittiön välineet ovat vaihtuneet. Siksi pitää vähän etsiä ja tunnustella, että millä välineillä nyt toimitaan. Ja että löytyykö kaikkea tarvittavaa. Ja että näyttääkö vaa'at oikein.

Perinteet silti kunniaan. Yksi nuori (15-vuotias) tässä pari viikkoa sitten valisti, että "jos perinteitä ei noudateta, niin kohta niitä ei enää ole." Ja se jos mikä on totta. (Toki toinen asia sitten on se, että mitä perinteitä haluaa vaalia.) Jokatapauksessa perinteet on hyvä asia. Ja siksi piparien leivonnan on hyvä jatkua. Kuten myös joulupäivän sukukekkerienkin.

Ihanaa kun on joulun aika taas!

Ole aktiivisempi.

Niin sanoo mun puhelin aika ajoin, kun en oo päivän aikana kävellyt tuntia.

Aktiivinen on just tällä hetkellä vähän huonossa maineessa. Ainakin mun päässä. (Ja luulen, että muutaman muunkin...) Yritän olla, mutta ei se nyt vaan oikein toimi.

Jo edellinen postaus käsitteli aikaa. Ja sitä että se ei riitä. Tämäkin aktiivisuusmittari koskee sitä asiaa.

Entä jos ei vaan jaksa olla aktiivisempi? Mä en tosissaankaan tiedä, mistä monet ihmiset repii itselleen aikaa olla aktiivisia vielä töiden lisäksi erilaisissa yhdistyksissä? Olen kyllä joo yhdistysaktiivi, mutta pitäis olla aktiivisempi.

Työt, ja tällainen epäsäännöllinen työaika, vie ihan jättiosan päivistä ja viikoista. Toki sitä vapaatakin on, mutta silti. Oliskohan helpompaa, jos olis sellasessa normityössä? Mutta jos on jo monta iltaa viikossa töissä ja vaihtelevasti viikonloppuja ja leirejä, niin ei kertakaikkiaan aika riitä. Ei vaan riitä.

En usko, että sekään on ratkaisu, että jos haluaa niin kyllä aika riittää. Kai se johonkin pisteeseen saakka toimii, mutta jos on joku toinenkin sydämen asia.

Olisko kiva, jos saisi olla välillä vain osallistuja? Eikä aina vastuussa ja hommissa? Olisko kiva, kun joskus pääsisi osallistumaan kivoihin tapahtumiin, eikä aina olisi töissä kun jotain kivaa tapahtuu?

Olishan se.

Nyt olis kiva nukkua ☺

Omenahommii ja tapettihommii ja kaikkii muitki hommii.

Pötkähdin sohvalle ja aattelin et taidanpa päivittää tän blogin. Nyt kyllä täytyy sanoa, että aika ei kertakaikkiaan meinaa riittää tähän hommaan. Tai riittäis, jollei Hippusen nukuttamisen jälkeen vaan selailis aivottomana facebookia... Hitsin aikasyöppö ja itsekurittomuus. Mutta ei kyllä siltinkään meinaa riittää. Kun pääosin on töissä klo 10-18 ja välillä viikonloppunakin, niin päivät hurahtaa ihan itsestään. Varsinkin, kun meillä ei herätä ennen kukonlaulua ja ilta on aina yhtä yllättävän nopee. Ja vaiks oon yökukkuja, niin silti jostain määrästä unta haluan yrittää pitää kiinni. Ja kun en kyl oo mikään sähköjänis. Välillä olis kiva olla.

Mut ne omenat ja tapetit ja muut. Sen ajan kanssa on vähän ongelma, kun ei meinais nyt ehtiä tonne omenankeruuhommiin. Tai siis keräämiseen sitä aikaa kyllä, mutta jatkojalostaminen. Jos tekee mehua, niin pitäis roudata ne omput ja ämpärit jne.. Missä ihmeen välissä!! Hilloo kyl ehkä vielä uusi satsi. Tai parikin. Mutta se vaatii Miehen kotonaoloa.

Tapettihommatkin on jo aluillaan. Ja sitte tuli kesä syksyn keskelle! Aurinko paistaa ja on lämmin, niin ei silloin voi tehä sisähommia. Paitsi jos lapsi on kipeä. Ja jos on kaksin taas lapsen kanssa. Ja tällä viikolla on aloitettu eteisen tapettien repimisestä. Siitä on hyvä jatkaa olohuoneeseen ja takkahuoneeseen. Niihin kun tulee kaikkiin sama tapetti. Ois kai voinu jotain eriäkin, mut ei sitte kuitenkaan. On täs vielä homma tai kaksi ennen joulua! Mut onneks tapettihommat on vaan nyt yhden kerran, eikä joka vuosi. Ja ens keväänä pihahommat voi aloittaa paremmin kun ei tarvi muuttaa.

Ja kaikkee muuta. Joulujoulujoulujuttuja, neulomisia, valokuvaprojekteja! Kaikenlaista. Niin ja tosiaan ne työt vie oman osansa. Ja ihan vaan oleminen. Hippusen kanssa leikkiminen. Eläminen.

Elä nyt. Sellasta. Kauheesti kaikkee. "Elämä ei ole rauhallista, sanoi Nuuskamuikkunen ihastuneena." Vaikka kaikkea on paljon ja elämä on täyttä ja välillä melko säätöä, niin nautin. Tätä mä oon toivonut niiiin pitkään. Elämä vaan on parasta just nyt. Rakastan.

Hetki aamuaikaa

Mies on tulossa kotiopäin, olin reipas vaimo ja laitoin sämpylät just uuniin. Hippunen vielä nukkuu (toivottavasti) hetken, niin mä saan pienen aamuhetken hiljaisessa kodissa. Ihan kohta on kyllä kaikkien aika herätä, ja päivän touhujen on aika alkaa.

Sämpylätaikina oli siis sellanen, mikä sekotettiin ja peitettiin ja taikina jääkaappiin yöksi. Ja aamulla lusikoidaan pellille. Että ei kannata kuvitella, että nousin oikein leipomaan ja kohottelemaan.

Tänään on sadepäivä, ja oon siitä ihan kiitollinen. Marjahommat vähän kolkuttelee mielessä, mutta yksi sadepäivä on ihan jees, kun saa ihan rauhassa tehdä kotihommia. Rauhassa on näinä aikoina vähän suhteellinen käsitys, mutta ulkohommat ei onnistu sateella, niin siksi on hyvä tällanen sadepäivä sisähommissa.

Aamuhetket. Kohta meillä on jo täysi tohina menossa tähän aikaan, kun nyt kirjoittelen ja pitäis heräillä. Meillehän ei ole vielä ilmaantunut sellasta taaperoa, joka heräis ennen seiskaa, tai edes ennen kasia. Ei se kyllä mee nukkumaankaan ennen ysiä. Töiden alkaessa varmaan tuo homma muuttuu. On kyllä montaa mielessä tuon työn ja päiväkodin alkamisen suhteen. Nyt alkaa uudet ajat, joissa olla armollinen itseään kohtaan. Sekä töissä, että kotona. Että siivotaan kun keretään ja yritetään priorisoida tärkeet hommat ja vähemmän tärkeet. Pikkuhiljaa oon ajatellut, et olis mahtavaa kun kodin sais vähän järjestykseen joka ilta: tiskipöytä ja lattiat puhtaiksi. Sitte on kiva herätä aamulla kun tiskit on pois ja yöllä kivampi mennä vessaan kun ei astu leluihin. Muutenkin oon taipuvaisempi siihen, että hoidettais kaikki järjestely pienissä erissä koko ajan kuin että sitte olis hirvee homma myöhemmin.

Nyt tässä muuton jälkimainingeissakin on tullut sellanen olo, että nyt tavarat suurinpiirtein paikoilleen ja heti vuoden päästä kaappien tsekkaus uudestaan. Ja taas turhaa poies. No, tavarat pysyy paikoillaan, tärkeintä kuitenkin on aika ihmisten, ystävien ja rakkaiden kera. Ja olispa mahtavaa kun ei koko ajan ressais tekemisestä, vaan muistais olla Hippusen kanssa. Ja leikkiä ja laulaa ja hassutella. Ja Miehen kanssa sama. Ettei vaan naama kurtussa tehdä koko ajan. Ja suoriteta.

Hengitä. Ole. Elä. Innostu. Ihastu. Siinä syksyn ohjenuorat. Voi kun voisin hellittää niiiin monista rajoituksista pääni sisällä ja olla vapaa kaikissa toimissani. "Vapauteen Kristus meidät vapautti" sanotaan raamatussakin. Eilen katoin, että Maata Näkyvissä -festarienkin aihe tänä vuonna on "Voit luottaa minuun". Mä saan luottaa Jeesukseen, Jumalaan, joka meidät vapautti. Elämä on nyt, ja siitä elämästä saa nauttia! Iloita ja rakastaa! Kaikki muu on turhaa.

Nyt on aika lopettaa tää aamuhetki. Aamutoimiin ja sisähommiin siis.

Ps. Mä nukuin toisen yön kokonaan omassa sängyssäni. Niin iso tyttö se jo on, vaikka ihan pieni kuitenkin. Ensi viikolla on eka tutustuminen päiväkotiin. Nyt jo itkettää <3

Ai miten menee?

Hyvin kiitos. Istun takaterassilla jäätelöä syömässä. (Jäätelö 3 kaverin vaniljajäätelöä ja seassa suklaamarenkia Grästorpista Mäjens Glassilta).

Aika rentoo, vai mitä?

Jep. Nyt on pieni hetki hengähtää ennen kuin Taapero herää. Just tein päikkärien aikana mysliä ja makaronilaatikkoa. Tein kaksi laatikkoa, toinen äidinmaidosta ja toinen lehmänmaidosta. Sain kuin sainkin äidinmaidot käytettyä kaikki. (Ups! Äidin ja isän luona taitaa olla pari pussia.... no, jääköön ne käyttämättä).

Ai miltä tuntuu uusi koti?

No onhan tää nyt yksinkertasesti siistii. Kauheesti kyl kaikkee remppahommaa mielessä. Että pääsis jo alottaa. Mut ainakin pihaa täytyy kattella rauhassa ja ehkä jättää enimmät toteutukset ensi kesään. Jos nyt saatais edes keinu terassille vähäks aikaa ja ensi kesäksi sitten leikkimökki ja hiekkalaatikko.

Kauheen nopeeta menee aika..

Niin menee kyllä! Kohta ollaan asuttu tässä jo kolme kuukautta. Ja ihan just kohta pitää mennä töihin. Tai ei pidä, mut ei me pärjätä sillä jos toinen on kotihoidontuella. Päiväkoti kyllä askarruttaa, kyllä kai sekin ihan hyvin menee lopulta.

Ei maar, kyl kait tää on ny täsä. Lämmintä kesänjatkoa!!

Elämäntapojen ja ajattelun muuttamisesta.

Nyt tulee sellainen purskahdus. Taapero vihdoin nukahti ja istun auringossa odottamassa Miestä lounaalle. Ja sitten alkaa neljä vapaapäivää.

Mutta ne elämäntapamuutokset ja ajattelun muuttaminen. Ja mitä siihen liittyy. Mistä tää nyt kumpuaa? Ehkä siitä, että vauvavuosi on vaatinut veronsa ja uni ja syömiset on vähän niin ja näin. Ei silti, varsinaiset raskauskilot on pois, että niistä ei oo tavallaan huolta. Tää kumpuaa ehkä myös imetyksen vähitellen lopettamisesta, esimerkkinä olemisesta (24/7), omasta hyvinvoinnista ja asuinympäristön vaihtumisesta.

Oon jo aiemmin n. 10 vuotta sitten tehnyt elämänmuutosta painon ja ruokailujen suhteen. Ja kyllä vähän olen lipsunut, mutta pääasiassa on opit ja tavat siltä ajalta säilyneet. Jotain oon kyllä kumonnut ja hylännyt, kuten vaikka rasvattomille tuotteille oon jättäny hyvästit. Napostelu on vähän nyt hiipinyt takaisin ja vedenjuonti unohtunut. Aamupala on säilynyt, ja marjoja kyllä paljon. Ruoan teen pääosin itse, limsat on ihan vaan juhlajuttuja, alkoholi tuntuu kaikin puolin turhalta (lasi viiniä tms. on ihan jees joskus harvoin), yleensä panostan kaupassa pienempiin karkkipakkauksiin (patukat, minipussit).

Korjausliikkeitä pitäisi tehdä siis syömisiin. Muutenkin tässä kyllä töiden ja päivähoidon lähestyessä pitää totutella uuteen rytmiin elämässä. Ja asunnon muuttuessa kerrostalosta omakotitaloon, esim. jätehuolto on mietittävä uusiksi. Kun on jo tottunut kierrättämään biojätteen, energiajätteen, lasit ja metallit, niin tuntuu pahalta heittää kaikki roskat samaan. Kaikki muut on jo kyllä ratkaistu, paitsi bio. Nyt biot menee sekajätteeseen ja se ei ole hyvä. Alkaa siis perehtyminen kompostiin, pikaisesti, ettei kauan tarvitse laittaa kaikkia samaan. Ehkä alan kompostoinnin asiantuntijaksi. Biojäte tuntuu itestä vielä tärkeältä kierrättämiseltä, koska se maatuu, ja tulee uudeksi maaksi jälleen. Muovijätettä haluaisin myös vähentää.

Muutokset vaatii pitkäjänteistä työtä ja valintoja. Ajattelun ja aivojen asennon muuttaminen on hidasta, mutta kun on sen työn tehnyt, niin kaikki toimii kuin ittestään. Siispä en taas tähtää isoihin, näkyviin muutoksiin vaan lähden pienin korjausliikkein kohti parempaa huomista. Sekä itseni, perheeni, läheisten ja kaukaisten hyväksi. Jotta kaikilla olisi parempi olla. Ja vaikka tänne nyt kirjoittelin, niin en halua näistä asioista kauheesti tehdä numeroa. Vaan haluaisin antaa näiden asioiden tapahtua rauhassa.

Mielelläni näistä asioista juttelen ihmisten kanssa, nimenomaan juttelen, en tahdo paasata enkä käännyttää, ehkä jotain saa jäädä "ilmaan roikkumaan", kysymyksiksi. Ja voi kun kukaan muukaan ei tekisi numeroa, ei omistaan tai mun tekemisistä. Vaikka joskus haluiskin paasata, opastaa ja ohjeistaa oikein olan takaa ja hallita toisen elämää, niin niin ei kertakaikkiaan voi tehdä. Se on ikävää, hyödytöntä ja vie turhaan voimavaroja. Jokainen tekee valintansa kaikissa asioissa itse. Se on vaikeeta kohdata, siitä tulee avuton olo, mutta niin se on. Sen takia tärkeintä onkin pitää huolta itsestään, ettei anna toisten valintojen vaikuttaa, ainakaan negatiivisesti. Positiiviset vaikutukset onkin sitten eri asia.

Ei muuta kuin ilon kautta kohti parempaa itseä ja huomista! Mitä valintoja Sä teet elämässäsi?

(Ps. Seuraavaksi valitsisin mielelläni syödä, missähän se Mies luuraa?!?!)

Kesä ❤

Meillä alkoi nyt kesä ❤

Me ollaan tänään herätty KUUDELTA, Hippunen söi lounaan YSILTÄ ja näköjään edettiin kaksien päikkärien taktiikalla. Ja käyty leikkipuistossa. Olis kyllä vähän asiaa unesta, mutta toisella kertaa. Sen verran vaan, että oon kerännyt harteilleni ikuista syyllisyyttä unesta ja uniajoista. Se on ollut osa mua jo ennen Hippusta, mutta nyt Hippusen kanssa se on vielä pahempi. En väheksy unta ja sen tärkeyttä ollenkaan, mutta en tajuu miksi aina on niin että kunnollinen kansalainen on se, joka herää ennen kukkoa? No, unesta lisää joskus myöhemmin.

Koska huomasin, et on vissiin aika pitkä aika viime kerrasta. Ja tässä välissä on tapahtunu paljon tunteikkaita asioita.

Me on muutettu. Ja ah, miten voikaan hengittää paremmin. Ei, ei liity mitenkään sisäilmaan, vaan ihan vaan tilaan. Toimisto, keittiö, kodinhoitohuone on nyt eri tiloja. Se on ihanaa. Vaikka huolta tuo vielä vanha koti, en vaan tajua miksi sitä ei nyt kukaan halua. Löytyis edes vuokralainen... huoh.

Mun synttärit, (vappu), Hippusen 1v-synttärit, lapsettomien lauantai, virallisesti eka äitienpäivä mulle. Monta aihetta juhlaan ja kiitosmieleen. Ihana neitonen meillä on. Ja reipas ja nopea. Ja innolla jo odotan 1-vuotiskuvia. Kakut synttäreille onnistui hyvin vaikka ne ei perinteisiä kermakakkuja olleetkaan. Smoothiekakku hyytyi hyvin ja Fazerinajuustokakkukin onnistui. Namnamnam.

Nyt me otettiin varaslähtö kesään naapurimaassa. Ollaan niinku etelässä :D Toivottavasti nää ilmat nyt kestää vähän aikaa. Ehdin jo ihan kyllästyä tähän kevääseen, kun on ollut niiin pirskatin kylmä ja tulee lunta ja kaikkee. Ei siinä kiinnostu aloitteleva puutarhahörhö tekemään ulkona mitään. Toivottavasti meiän ihana kesä vaan jatkuu kun tullaan.

Mutta täytyy lopetella, ilakoivat teinitytöt herätti puistopäikkäreitä nukkuvan Hippusen ja mies tulee varmaan ihan pian kotiin. Ehkä hyvä että päikyt ei nyt kestäneet kovin kauaa, niin meillä voidaan nukkua ehkä kymppiin mennessä. Ja muuten ai niin! Mitenhän se jääkiekko etenee, unohdin sen kokonaan!

Puutarhahörhö

Eilen nopeasti ehdin selata kevään mainoslehtiä. Nyt on se aika kun tulee kaikki puutarhavälinetarjoukset. Ja siemenet ja taimet ja välineet ja kalusteet. Koska meilläkin on nyt iso piha ja puutarha, niin niitä mainoksia katsoo vähän uudella silmällä.

Jep. Iso piha ja puutarha. Hyvää on se, että se on suurimmaksi osaksi valmis meidän tarpeisiin. Ensimmäinen ja ehkä toinenkin kesä menee ihan hyvin siinä, että vaan hoitaa perusjuttuja ja tutkii mitä kaikkea milloinkin putkahtelee esiin. Ja pikkuhiljaa hoitaa kasveja.

Ajatuksissani mä voinkin olla melkoinen puutarhahörhö. En oo kyllä koskaan oikein miettinyt, että millainen olisi ihana piha. Mies olisi toivonut ympärille mäntymetsää, sitä nyt ei ole. Eikä omalta takapihalta löydy mustikkaa. Nokkosia sen sijaan löytyy. Mutta mulla ei ole mielikuvaa ihanan pihan sisällöstä.

Hmm.. Ihana Piha... Yhtäkkiä miettien: Leikkimökki, hiekkalaatikko, jonkinlainen terassi/huvimaja, jossa istua ja nautiskella, jotain istutuksia (mieluummin ei leviäviä), marjapuskat ja omenapuu. Ihana olis sellainen hyötykasvimaa: porkkanaa, sipulia, perunaa, palsternakkaa... Jotain yksinkertaista ja helppoa syötävää ja säilöttävää. Niin, ja mansikoita. Ja sellainen iso, "vanhanaikainen" keinu, missä ne penkit on vastakkain. Aika yksinkertaista ja simppeliä. Ja lapsena toivoin kotipihaan kunnon keinua. Lasten keinua, mikä olisi tukeva kuin mikä, että sais kunnon vauhdit. Sellainen autonrengas olisi mahtava!

Kukista ja kasveista en osaa sen tarkemmin sanoa. Sitten kun näkee, niin tietää mikä on kiva. En oo mikään kukkien kasvattaja kyllä.

Joitain päiviä sitten vaunulenkillä näin miehen haravoimassa ja rapsuttelemassa nurmikkoa. Silloin sisäinen hörhöni heräsi, ja fiilistelin kuinka nurmikosta tuntuu ihanalta kun vanha kuona rapsutellaan pois ja uutta ruohoa pääsee kasvamaan. Sillä tavalla kai sitä omaa pihaakin pitää fiilistellä. Koska nyt sitä saa rapsutella ja kopsutella, kaivella ja peitellä. Ehkä alkuun ne hommat sujuu uutuuden viehätyksen voimalla, katsotaan sitten kun leiriväsymys painaa ja vettä sataa, että miltä pihanhoito alkaa vaikuttaa. No ei siellä ny sateella tarvi möyriä, mutta tarkoitin vaan, että miten pitkälle se fiilis kantaa, kun on hommaa joka puolella taloa, sisällä ja ulkona... Mielessä mun sisäinen puutarhahörhö osaa ja tekee vaikka mitä kasvimaita ja hommia, mutta käytäntö onkin sitten jo ihan toista luokkaa. Ne rikkaruohot ja ruoho kun tuppaa kasvamaan niin pirskatin reippaasti. Ja ei niitä hommia ihan hetkessä tehdä, jos kunnolla tehdään. Katsotaan, minkälainen puutarhahörhö löytyy ajan mittaan.

PS. Joskus sitä aktivoituu kirjoittamaan vaikka aamulla, kun itse on alkanut heräämään seiskalta ja vauva, kohta taapero, koisii vieressä vielä melkein ysiin... ja kun fb-selaaminen ei enää hotsita.)

Toinen ps. Ihan oikeesti, miks mulla on niin turkasen paljon vaatteita, eikä koskaan mitään päällepantavaa? Nyt täytyy kyllä heittää tunteet nurkkaan ja heivata kaikki ylimääräinen pois.

Muutosten huhtikuu

Jos viime vuonna oli huhtikuussa jännää, niin on sitä tänäkin vuonna. Me muutetaan! Jee!

Ikävästi muuttoajankohta osuu kyllä pääsiäiseen, ja Haapiksen pääsiäiskokot jää nyt näkemättä. Ja yökirkko pääsiäisyönä ja yökahvit Miehen sukulaisten kanssa. Vaikka näin on menty vasta kaksi vuotta, niin onhan se jo perinne. Viime vuonna yökirkkoon meno oli jotenkin jännää, koska naapurikaupungin Ylivieskan kirkko poltettiin juuri samana iltana. Kun ei vielä tiennyt, että polttajan aikeista, että onko joku sarjapoltto iskenyt. Mutta onneksi ei ollut. Ehkä sitten ensi vuonna jatketaan tätä perinnettä. Toivottavasti.

Samaan aikaan muuttaminen on kyllä iloinen asia. Enempi tilaa, sauna, mankeli, keittiö, toimisto, Hilman huone, apukeittiö, kahden auton autotalli, astianpesukone... Mitä vielä! Talo on Tädin vanha koti ja Isän suunnittelema. Tuntuuhan se kivalta, vaikka jännittääkin. Tutun kodin uudet asukkaat ollaan me, ja meillä on omat kujeet. Uusi asuinympäristö ja kaupungin vaihtaminen tuo oman totuttelunsa esim. työmatkoihin ja -aikoihin. Tavallaanhan ympäristö on mulle tuttu, mutta en ole aikoihin asunut siellä, enkä varsinkaan oman perheen kanssa. Muuttaminenkin itsessään on aivan eri asia kun on Mies ja Lapsi mukana. Heilläkin on omat tarpeensa ja mielipiteensä ja aikataulunsa.

Pääsiäisaamuna ajattelin suunnata Lattomeren kirkkoon, mutta en tiedä, onko siellä jumalanpalvelusta! Aina on ollut!! Muutaman vuoden jälkeen on jo tottunut muiden paikkojen pääsiäisperinteisiin, niin oman kaupungin menot tuntuu vierailta. Toivottavasti kuitenkin sunnuntaiaamuna saa herätä omassa, uudessa kodissa.

Tänään onkin vauvaklubi ja vauvajumppa ja vaatekutsut. Huomenna jatketaan orientoidutaan vähän jo syksyn töihin. Ja pakataan ja siivotaan! Siivoonkin kohta varmaan koko vauvavuoden edestä, ei oo pahemmin siivoiltu täällä viime aikoina. Vauvavuosikin alkaa olla lopuillaan. Viime vuonna näihin aikoihin sen alkua odotettiin ja nyt se on jo loppumaisillaan. Kohta meillä on taapero!

NYT olisi ollut se hetki.

Justiinsa kirjoittelin viimeksi, että missä välissä voi tänne kirjoitella ja ehkä vielä tärkeämpääkin, se kuvakirjaprojekti on K-E-S-K-E-N. Niin nyt olisi ollut se hetki. Tai se meni jo. Nyt ei voi enää aloittaa, kun ei tunti sitten aloittanut. Hippunen herää ihan justiinsa. Toivottavasti. Ettei mee yöunille meno ihan sekaisin. (Ainiinkuseeeiolisjo...) Tässä on nyt arvottu niitä päikkäreitä, että yhdet vai kahdet. No periaatteessa ehkä menis yksillä, jos ne yhdet onnistuu hyvin. Mitä sitte jos ne ei onnistu? No sitte toiset tulee väärään aikaan iltapäivästä ja sitten ilta menee ihan plörinäksi. Nyt alan pikkuhiljaa ymmärtää sitä päikkärien vaalimista ja toiveita ettei jonkun kellonajan jälkeen olisi suotavaa enää nukkua. Paitsi jos ei oo nukkunut kun ihan vähän päikkäriaikana. Ja jos ei voi mennä vielä yöunille. Äh. Voihan nukkuminen. 

Olisin voinut ehkä kirjoittaa muustakin, mutta en nyt enää. Kun se hetki meni jo. Taidan laittaa BumtsiBumin Katsomosta, niin josko sitten pikkuhiljaa täällä heräiltäisiin vielä iltatoimille... 

Missäihmeenvälissätänneehtiskirjotella?

Siinäpä se. Oikeesti. Hippunen on kasvanut sellaiseen pisteeseen, että kaikkiin hommiin menee enemmän aikaa. Ja vahtimisessa on oma hommansa.

Noniinno. Tässä välissä kun Hippunen vielä nukkuu aamu-uniaan ja itse ei saa enää unta, mutta ei voi nousta vielä aamutoimiin. Jotta Hippunen nukkuisi pidempään. Niin voi aamupöpperössä herätellä aivojaan.

Nukkuminen onkin tässä nyt ollut vähän arvoituksellista, ja siitä voi olla monenlaista mielipidettä. Ei siitä nyt enempää, yritän pitää arvostelevat äänet hiljaisina ja huolehtia, että Hippusella on mahdollisuus nukkua riittävästi. On kyllä tyhmää syyllistyä tässä maailmassa siitä, että meillä valvotaan vielä illalla myöhään ja nukutaan sitten aamulla pidempään. Ahdistaa tää klo 8-16 maailma, missä ainoa ahkera on se, joka herää aamulla jo ennen kukkoa.

Ja joo, kyllä me kohta tarvitaan muutosta, mutta koska me ihan just muutetaan, niin opetellaan uutta sitten uudessa kodissa. Jollei Hippunen itse keksi uusia tapoja.

Mutta Hippusella on yleensä nyt iltaisin paljon mielenkiintosempia hommia kuin nukkuminen. Ensinnäkin täytyy monta kertaa kerrata miten noustaan ylös, joogataan ja heittäydytään sängylle. Kaikki päivän tapahtumat pitää myös kertoa, mikä on hyvä, mutta mitä ilmeisimmin päivän aikana tapahtuu toosi paljon asioita! Mitä sitten kun tää neiti oikeesti oppii puhumaan?

Vähän nyt ohi aiheen tässä aamupöpperössä kirjoitan vielä yhdestä facebook-keskustelusta ajatuksia. Jollekin oli joku sanonut, että "yhden lapsen vanhempi ei tiedä mitään vanhemmuuden raskaudesta". Ei pidä paikkaansa. Sanokaa mitä sanotte. Koska kukaan ei voi sanoa toiselle mikä on raskasta ja mikä ei. Ärsyttävää tässä nyt on se, että näistä asioista tehdään vertailua ja kilpailua tyyliin "meilläonpaljonrankempaakuinteillä" ja vähätellään toisen kokemuksia tietämättä koko kokonaisuutta. Tästä saisi tehtyä taas kyllä ihan oman postauksen. Muistetaanhan, että jokaisen elämässä on varmasti omat haasteensa, on niitä lapsia tai ei ole tai on niitä sitten kuinka paljon tahansa. Voi kun voisi oppia vain olemaan kiitollinen, nauttimaan elämästä ja kuuntelemaan toisia ihmisiä paremmin, niin elämä voisi olla helpompaa. Siihen on syynsä, miksi meillä on kaksi korvaa ja yksi suu. Jotta voisimme kuunnella enemmän ja puhua vähemmän. Samoin muuten kaksi silmää, jotta voisimme nähdä paremmin myös sen, mitä meille ei kerrota sanoin.

Tällaisia aamutunnelmia täältä kevään ääreltä Sveamamman hoidosta. Ihanaa viikonloppua!

Vielä hetki rauhaa...

Tai ainakin luulen niin. Hippunen nukkuu päiväuniaan mummulan pihalla vaunuissa. Näin saa parhaiten kunnon vaunu-unet ja Mies voi työskennellä rauhassa.

Jonkinlainen uudelleen rytmitys on Hippusella ehkä menossa. Katsotaan nyt mihin tämä johtaa.. Ei taas tiedä päivistä onko yhdet vai kahdet päikkärit.

Tänään mennään illalla katsomaan elokuvaa Onneli ja Anneli ja salaperäinen muukalainen. Tai mä yritän vähän seurata ja viihdyttää samalla Hippusta.

Mitä mahtavin ilma tuolla ulkona. Ja mä oon ollut oikeastaan vain sisällä. Niin siinä sitten käy kun saa vaunuilijan työnnettyä vain pihalle.

Nyt ei taas oikein kirjoitussuoni syki, vaikka mieli teki kirjoittaa. Ihan vaan, koska on tällainen rauhallinen hetki. Ei mulla muuta.

Elämä on nyt.

Kevät ja minä

...taas kuljetaan valoon päin. On pimeys ohi... ja niin edelleen!! En muista sanoja. Mutta siis kevät ja minä!!

Maaliskuu on jo eka kevätkuukausi. Vaikka vielä on kylmää ja märkää ja ehkä talvistakin, niin valon määrä on lisääntynyt jo huikaisevasti. Ja mun energiamäärät lisääntyy kyllä. Ja alan käydä enemmän ja enemmän kierroksilla. Vaikka kyllä väsyttääkin noiden yöimetysten takia, mutta ihan eri tavalla saa energiaa kun on valoa enemmän.

Yllättäen oon huomannut, että asuntoasiat saisivat jo pikkuhiljaa järjestyä niin, että päästäis muuttamaan... Monta mutkaa on matkassa ja monta mutkaa vielä jää, mut ehkä kuitenkin ihan pian.. Samalla se kyllä stressaa, mutta olishan se nyt hienoa...

Muuttoa ennen pitää nyt yrittää saada tää levoton kevätmieli ja -energia suunnattua oikein. Hippusen kanssa nautitaan keväästä ja kasvamisesta, siinähän sitä hommaa on 😊 Ja aina voi jatkaa Hippusen mummulassa pihlaja-angervon tainnuttamista... Ja omien tavaroiden karsimista. Ja kaikenlaista.

Ja keväässä on  kivaa sekin, että voidaan vaihtaa vaunukoppa rattaisiin. Niillä onkin mahtavaa huristella menemään. Ainakin noin niin kuin mun mielestä. Toivottavasti Hippusenkin mielestä.

Ei muuta kuin mukavaa keväänodottelu viikonloppua! Nautitaan hiihtolomasta vielä!

Paluu uuden vuoden juhlaan.

Tutkailin tässä näitä kirjoituksia ja olipas tää uusivuosi-postaus jäänyt luonnoksena pyörimään. Päätin kuitenkin, että vaikka kevätaurinko on jo vähän antanut parastaan niin palaan vielä näihin kuviin ja tunnelmiin. (Toivottavasti muistan tän päivämäärän muokata koneella niin tulee tähän helmikuuhun, eikä tammikuuhun)  Elikkä muutama juttu meidän perinteisestä uudesta vuodesta.

Jälkiruoka on ollut ainakin jo neljä vuotta meidän vastuulla. Oon tehnyt valkosuklaajuustokakkua (pitäiskin muuten taas pitkästä aikaa!!), unelmatorttua, puolukkajäädykettä ja kinuskikastiketta ja viimeisimpänä nyt Fazerina-kakkua. Tässä oli vähän soveltamista parista ohjeesta, mutta tuli muuten hyvää. Ja Ruotsissa pitää usein vähän soveltaa, kun siellä ei kaikkia samoja juttuja kaupoista löydy kuin Suomesta. Jokatapauksessa hyvää oli, namnamnam!!

Vähän ennen kuin kello lyö kaksitoista, Ruotsissa uudenvuodenjuhlassa luetaan runo "Ring klockan ring". Se on siellä jo vuosikymmenten perinne. Pitkään oli sama lausuja, nyt viime vuosina on vaihtunut aina. 

Uuden vuoden tavoitteet: Pidä huolta itsestäsi, hellitä, hengitä. Eiks se oo ihan hyvä? 

Mä en aloittanut nyt mitään lakkoa tai tipatonta tai kuntokuuria tai mitään. Tavoitteena nimenomaan vaan kaikin puolin pitää huolta itsestäni, jotta jaksan parhaan kykyni mukaan pitää huolta Hippusesta ja Miehestä ja muista rakkaista. Hellittää arjessa huolehtimisesta ja antaa itelle tilaa hengittää. Sillä päästään jo pitkälle tähän vuoteen, ihan suht hyvin ollaan päästy helmikuun puoleen väliin saakka. Tosin oon kyllä funteerannu, et olisko paastonaikana taas karkkipaaston aika? Ja ehkä fb-paasto? Mutta paasto onkin eri asia kuin dieetti :)