kuin erilaisista omaa ajattelua ja toimintaa rajoittavista mielen koukeroista.
Tällaiseen johtopäätökseen päädyin erään torstaisen ratsastustunnin päätteeksi, näin paastonajan puolivälissä, siinä leipäsunnuntain paikkeilla.
Joku toinen voisi väittää tähän jotain muuta ja minunkin suklaalakkoani on kovasti koeteltu tässä viime päivinä, mutta silti uskallan väittää niin. Helppoa luopuminen ei ole koskaan, mutta esimerkiksi suklaasta luopuminen on konkreettista, minkä voin luovuttaa pois elämästäni. Sama kuin antaisin pois kirjoja tai luopuisin jostakin muusta syötävästä tai television katselusta tai tietokoneella hengailusta. Ihan mistä tahansa konkreettisesta ja helposti määriteltävästä. Ilman että säännöissä on mitään selittämisen varaa.
Mutta entäs ne mielenkoukerot? Niihin päädyin ratsastaessa, koska tunsin olevani taas jännittynyt joistakin tuntiin sisältyneistä tehtävistä. Päädyin tilanteeseen, jossa yritin (jälleen) olla todella rento ja hallita kroppani todella hyvin, jotta hevonen mahdollisimman helposti ymmärtäisi mitä hänelle yritän sanoa ja toimisi sen mukaan. No. Kun yritän olla rento, jostain alatajunnasta puskee esiin mielen jännitys, joka jännittää hengitykseni ja kehoni ja sen jälkeen ei toimikaan mikään raaja enää rennosti. Luulisi että yhden ratsastustunnin asiat nyt eivät ole niin iso asia ihmiselle, mutta joskus ne saattavat olla hyvinkin isoja asioita. Jännityksen tullessa on syytä miettiä, mistä se jännitys tulee. Ja jännityksellehän syntyy syitä ihan koko ajan... Menneisyyteni, nykyhetki ja tulevaisuuden murheet kokoavat kehooni erilaisia jännitystiloja, vaikka näyttäisi ulospäin siltä, että kaikki menee ihan leppoisasti eteenpäin. Ne mielen jännitykset vaikuttavat kehooni salakavalasti, huomaamatta. En tiedä, oliko tällä kertaa jännityksen syy vain aiemmissa ratsastuskokemuksissa, epäonnistumisissa tai onnistumisen paineissa vai oliko syy ihan tähän muuhun elämääni liittyvää. Tiedän ja tunnistan kyllä tällä hetkellä monenlaisia paineenaiheuttavia asioita elämässäni. Ja ne asiat eivät ihan helposti ratkea, paitsi voin muuttaa asennoitumistani niihin asioihin.
Kysymys ei olekaan nyt siitä, että mitä ne mielenkoukerot ovat, vaan millä ilveellä niistä päästään eroon. Kohti kokonaisvaltaista hetkessä elämisen tunteeseen... Miten luopuisin mieltäni rajoittavista ajatuksista ja esteistä? Miten turhat ajatukset voisi jättää pois yhtä konkreettisesti kuin suklaan? Eikö kuitenkin ole vain hyvä, että pääsee eroon turhasta painolastista? Entä jos ajatus sinällään onkin hyvä, mutta se on mielessäni vääränlaisena painolastina, mainittakoon tästä ihan yleisesti esimerkkinä vaikka turhan syyllisyyden kantaminen? Ehkä joskus pitää luopua myös jostakin itselleen tärkeästä tai rakkaasta, nähdäkseen asiaa vähän kauempaa? Pitääkö myöskin aina miettiä vain sitä mistä luopuu? Entä jos panostaisi aina siihen puoleen elämässä, että mitä saa tilalle?
Olkoon kevät positiivisten, hyvien ajatusten ja muistojen, tunnetilojen kerryttämisen aikaa. Unohda kaikki mikä sinua rasittaa, estää ja rajoittaa. Nauti elämästä, anna mennä vaan, sopivasti harkiten, luottaen Jumalaan. Iloitse ja rakasta. Unohda turha murehtiminen, anna asioiden tulla sellaisina eteen kuin ne tulevat. Anna asioiden mennä eteenpäin, ilman turhia vanhojen kaiveluita.
"Happiness is not having what you want.
It is wanting what you have." - tuntematon
"Lähde joutuin rakkautta vastaan, suven lämmössä näin sinut löytää se saa. Silloinkin se hellii lastaan, kun on kylmä ja kuollut maa." Rajaton - Onni
