Kolmen sukupolven messu kotikirkossani, jonka penkissä istuin ja katsoin pohjoiseen, sai muistelemaan mummua ja pappaa sekä mummua ja tuffaa. Mummu ja Pappa, Aili ja Kauko, ovat äidin vanhemmat ja Mummu ja Tuffa, Else ja Toivo, ovat isän vanhemmat. Heistä pappa, Kauko, on edelleen elossa. Pappan kanssa ihmetellään nykyisin maailmanmenoa ja elämää.
Mummu ja Tuffa Lattomeren mummulassa ovat mielessäni melko hämärästi enkä tiedä mitä asioita muistan itse ja mitä asioita minulle on kerrottu. Sen muistan kyllä tarkalleen, missä he istuivat keittiön pöydän vieressä ja että Lattomeren mummulasta sai usein Pihlajanmarjakarkkeja, niitä kettukarkkeja. Muista myös, että tarjolla oli usein Brazil-appelsiinimehua. Mummun ja Tuffan muistan kovin harmaahapsisina. Tuffa kuoli, kun olin 5-vuotias ja Mummu kuoli, kun olin 7-vuotias. Mummun hautajaisissa lauloimme siskoni kanssa Jumalan kämmenellä ja juoksimme kahden serkkupojan kanssa muistotilaisuudessa hiki päässä ympäriinsä.
Aili-Mummu Ulvilan puolella oli yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni. Ja on edelleen, vaikka hänen kuolemastaan tulee tänä vuonna kahdeksan vuotta. Mummun kuollessa olin itse kuukautta vailla 25-vuotias ja iloitsen aivan jokaisesta hetkestä, jolloin sain Mummun tuntea. Ja nyt olen yrittänyt udella asioita Mummusta vielä lisää äidiltä ja sisaruksilta. Mummu on kyllä mun idoli!
Mummu hoiti meitä lastenlapsia, kutakin vuorollaan. Mummu teki käsitöitä, virkkasi ja neuloi ja ompeli, olihan hän ollut Friitalan nahkatehtaalla vähän aikaa töissäkin. Itsellänikin on Mummun neulomia nukenpeittoja ja vaatteita. Mummun kanssa pelattiin Mustaa Pekkaa ja katsottiin Suomisen Ollia ja muita ihania Suomi-leffoja.
Siikaisista tulimme viikonlopuksi Mummulaan ja katsoimme Dallasia telkkarista. Myöhemmin mummulassa katsottiin muumeja serkkujen kanssa. Silloin ei ollut aikuisilla muuta katsottavaa. Mummu istui sohvan nurkassa jalat nostettuina sohvalle. Mummu pukeutui usein mekkoihin. Siikaisissa asuessamme Mummu soitti meille usein ja siskoni kanssa huijasimme Mummua puhelimessa, meillä kun on niin samanlaiset äänet.
Se oli hauskaa :)
Kun siskon kanssa olimme pieniä, Mummu ja Pappa kapaloi meidät filtteihin, kun piti mennä pihan poikki saunaan ja saunasta takaisin. Kapalot päällä odotimme sitten, että meidät kannetaan pihan poikki kun ei siinä lämpimässä kapalossa pystynyt liikkumaan. Tai vaikka olisi pystynytkin, pihan poikki piti päästä nopeasti, ettei vaan vilustu. Mummulassa syötiin Marie-keksejä, Tiikeri-jäätelöä, voita leivän päällä, perunoita ja lihakastiketta. Ja perunnannostopäivänä lihakeittoa, riisipuuroa ja mustikkasoppaa. Riisipuuro ja mustikkasoppa on jotain aivan parasta. Ja lihakeiton keittämisen taito on onneksi periytynyt äidillekin, pitää itsekin muistaa opetella se! Mummu soitti nimipäivinä ja syntymäpäivinä. Aina. Mummu huolehti, mutta ei minun mielestäni turhia hössöttänyt. Mummu antoi neuvojaan omaan rauhalliseen tyyliinsä.
Mummulassa sain viettää kesäpäivää ja lukea uudenuutukaista Tiina-kirjaa kun muu väki oli Linnanmäellä. Itsehän en sinne jalka kipsissä päässyt mukaan. Mummu kertoi juttuja meistä lastenlapsista, mitä olimme milloinkin sanoneet ja tehneet. Mummu jännitti jokaisen lapsenlapsen syntymää. Mummulassa sain kuulla, kun yksi serkkutytöistä oli syntynyt. Mummulassa olin myös sen juhannuksen jälkeen, kun pikkuveljeni syntyi maailmaan. Mummu piti huolta myös vanhemmistaan. Isopappa Yrjöä ja Isopappa Oskaria kävimme usein tervehtimässä. Oskarin luona syötiin ässäkeksejä, ja niitä pilvikeksejä, joista oikein haukattuina tuli luun muotoisia. Kun isämme teki leikkimökin ja mökki saatiin mummulaan asti, minä, siskoni ja Mummu nukuimme leikkimökissä yön. Ja kun lähdettiin Huhtalan kyläkauppaan/Hamsteriin/Hansaan ja Mummu peruutti Mersua ajotielle, oli takapenkkiläisten tehtävä katsoa tuleeko autoa pensasaidan takaa. Silloin opittiin katsomaan ensin vasempaan, sitten oikeaan ja vielä kerran vasempaan. Siskoni oli kyllä joskus vain todennut, että "ei tule autoa suunnasta eikä suunnasta".
Päivät Mummun kanssa oli vailla huolta ja murhetta ja muistoja on monenlaisia. Nyt kun näitä kirjoittaa, niin mieleen tulvii koko ajan lisää asioita. Jos kysyy joltakin muulta, Pappalta, lapsilta tai lastenlapsilta, voi olla, että asiat muistuvat mieleen erilaisina. Voi olla, että Mummukin on niissä muistoissa erilainen. Mutta se, mitä serkkujen kanssa on mietitty, niin kyllä jokainen meistä on ollut Mummulle tärkeä ja rakas ja on sen saanut myös kokea. Meistä jokaiselle Mummu on myös ollut rakas. Jos tyttölapsia sukuumme siunaantuu, niin en ihmettelisi, vaikka jokainen niistä olisi Aili. Itse saan tässä ketjussa olla kolmas Marjatta. Mummu oli Aili Marjatta, äiti on Kirsi Outi Marjatta ja itse olen Kristiina Marjatta. Toivoisin, että olen saanut periä muitakin ominaisuuksia Mummulta kuin nimen. Jälleennäkemisen toivossa on hyvä elää :)
P.S. Ja niin. Kyllä ennen kierrätettiin. Varsinkin paljon. Siitä vaan ei tehty sellaista numeroa kuin nykyään.
